Generic filters
Exact matches only
17.10.2014 Oikeusuutiset

Ruotsin korkeimmalta oikeudelta mielenkiintoinen rikosasian näytön arviointia koskeva ratkaisu

Ruotsin korkein oikeus (HD) on tuomiossaan arvioinut lapselle syntyneiden vammojen aiheuttajaa. Lapsen isä oli syyttäjän mukaan ravistellut lasta, mistä olisi seurannut tyypillisiä ravisteluvammoja. HD katsoi tuomiosta ilmenevillä perusteilla, että näyttö ei riittänyt tuomitsemaan isää ja korosti, että tekijän päättelemiseen lähtien uhrin vammoista tulee suhtautua äärimmäisellä varovaisuudella. HD:n tuomiossa on vielä…

https://asianajajaliitto.fi/2014/10/ruotsin-korkeimmalta-oikeudelta-mielenkiintoinen-rikosasian-nayton-arviointia-koskeva-ratkaisu/
16.10.2014 Oikeusuutiset

Perustuslakivaliokunta huolissaan oikeuslaitoksen määrärahoista

Perustuslakivaliokunta on arvioinut valtion talousarvioehdotusta oikeusministeriön hallinnonalan osalta ja kiinnittänyt erityistä huomiota oikeusturvan toteutumiseen ja oikeusvaltion ydintoimintojen turvaamiseen. Perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun…

https://asianajajaliitto.fi/2014/10/perustuslakivaliokunta-huolissaan-oikeuslaitoksen-maararahoista/
7.10.2014 Oikeusuutiset

OM: Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö. Lausuntotiivistelmä

Lausuntopyynnön kohteena olleessa luonnoksessa hallituksen esitykseksi ehdotetaan, että seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskevan rikoslain 20 luvun 8 §:n säännöstä muutettaisiin niin, että teko olisi rangaistava myös tuottamuksellisena. Samalla teon enimmäisrangaistus korotettaisiin kuudesta kuukaudesta yhteen vuoteen Oikeusministeriö pyysi luonnoksesta kirjallisen lausunnon 41 viranomaiselta, organisaatiolta, järjestöltä ja asiantuntijalta. Lausuntoja saapui 35.…

https://asianajajaliitto.fi/2014/10/om-seksikaupan-kohteena-olevan-henkilon-hyvaksikaytto-lausuntotiivistelma/
29.9.2014 Oikeusuutiset

OM: Tuomioistuinlain valmistelu jatkuu

Huhtikuussa ehdotuksensa luovuttaneen työryhmän mietinnöstä saadun lausuntopalautteen ja oikeusministerin linjausten perusteella oikeusministeriö on asettanut hankkeen huolehtimaan tuomioistuinlain jatkovalmistelusta Hankkeessa suunnitellaan myös tuomareiden ja tuomioistuinlaitoksen muun lainkäyttöhenkilöstön koulutusta. Tämä pitää sisällään hovioikeuksiin, hallinto-oikeuksiin ja erityistuomioistuimiin perustettavaksi ehdotettujen avustavien tuomareiden koulutusohjelman valmistelun. Lisäksi tuomioistuinharjoittelua on tarkoitus kehittää. Osa työryhmän ehdotuksista sisältyy syksyllä…

https://asianajajaliitto.fi/2014/09/om-tuomioistuinlain-valmistelu-jatkuu/
25.9.2014 Oikeusuutiset

OM: Tietoverkkorikosdirektiivin täytäntöönpano. Lausuntotiivistelmä

Oikeusministeriö asetti 27 päivänä syyskuuta 2013 työryhmän, jonka tehtäväksi annettiin valmistella ehdotus tietojärjestelmiin kohdistuvia hyökkäyksiä ja neuvoston puitepäätöksen 2005/222/YOS korvaamista koskevan direktiivin 2013/40/EU täytäntöönpanoa koskevaksi kansalliseksi lainsäädännöksi. Ehdotus oli laadittava hallituksen esityksen muotoon. Tehtävässä työssä oli otettava huomioon myös identiteettivarkautta koskeva arviomuistio (OM 4/41/2013) ja siitä saatu lausuntopalaute siltä osin…

https://asianajajaliitto.fi/2014/09/om-tietoverkkorikosdirektiivin-taytantoonpano-lausuntotiivistelma/
27.8.2014 Oikeusuutiset

OM: Jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisalan laajentaminen. Lausuntotiiviselmä

Lausunnonantajat kannattavat yleisesti jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisalan laajentamista sekä riita- ja hakemusasioissa että rikosasioissa Osa lausunnonantajista suhtautuu varauksellisesti ehdotukseen sisällyttää lapsen huoltoa, asumista ja elatusta koskevat asiat järjestelmän soveltamisalaan. Kriittisiä huomioita esitettiin myös ehdotetusta rikosasian vastaajan lupakynnyksen rajasta sekä jatkokäsittelylupaedellytyksen säätämisestä yleiseksi syyttäjän ja asianomistajan osalta. Oikeusministeriö pyysi ehdotuksesta lausunnon yhteensä 41…

https://asianajajaliitto.fi/2014/08/om-jatkokasittelylupajarjestelman-soveltamisalan-laajentaminen-lausuntotiiviselma/
4.8.2014 Oikeusuutiset

STM: Kiireettömään hoitoon pääsyn selvitys – nykytila ja toimenpide-ehdotuksia

Tässä raportissa on asiantuntijatyönä tarkemmin selvitetty hoitoon pääsyn nykytilaa, ongelmakohtia ja arvioitu muutostarpeita perusterveydenhuollossa, suun terveydenhuollossa, mielenterveyspalveluissa ja päihdehuollossa Sosiaali- ja terveysministeriö käynnisti hoitoon pääsyn määräaikojen toimivuudesta selvitystyön vuonna 2013. Selvitystyön ovat tehneet professori Minna Kaila ja erikoislääkäri Hanna Pelttari. Selvitystyön aineistona on käytetty julkaistua tietoa hoitoon pääsystä sekä asiantuntijoiden…

https://asianajajaliitto.fi/2014/08/stm-kiireettomaan-hoitoon-paasyn-selvitys-nykytila-ja-toimenpide-ehdotuksia/
23.7.2014 Oikeusuutiset

Oikeusasiamies esittää valtakunnallista ohjeistusta hoidon kiireellisyyden ensiarvioon

Pikkulapsi, jolla epäiltiin olevan vierasesine hengitysteissä, joutui odottamaan terveyskeskuspäivystyksessä lääkärille pääsyä yli tunnin Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen esittää Valviralle harkittavaksi, olisiko tarpeen kehittää selkeä valtakunnallinen ohjeistus hoidon kiireellisyyden ensiarvioon. Oikeusasiamies pitää ohjeistusta tärkeänä potilasturvallisuuden, potilaiden yhdenvertaisuuden ja hoidon jatkuvuuden turvaamiseksi. Oikeusasiamies otti asiaan kantaa hänelle tehdyn kantelun johdosta. Terveyskeskuksen päivystykseen oli…

https://asianajajaliitto.fi/2014/07/oikeusasiamies-esittaa-valtakunnallista-ohjeistusta-hoidon-kiireellisyyden-ensiarvioon/
17.7.2014 Oikeusuutiset

Maahanmuuttovirasto: Alkuvuonna eniten oleskelulupia työn ja perhesiteen perusteella

Maahanmuuttovirasto myönsi tammi-kesäkuussa 2014 yhteensä 7 887 oleskelulupaa. Määrä on hieman suurempi kuin vuonna 2013 vastaavana aikana, jolloin lupia myönnettiin 7 487 Myönteisten päätösten määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 9 prosenttia. Kaikista päätöksistä 83 prosenttia oli myönteisiä (2013: 74 prosenttia). Eniten lupia myönnettiin edelleen työn ja perhesiteen perusteella. Perhesiteen perustella…

https://asianajajaliitto.fi/2014/07/maahanmuuttovirasto-alkuvuonna-eniten-oleskelulupia-tyon-ja-perhesiteen-perusteella/
25.6.2014 Oikeusuutiset

SM: Ihmiskaupan uhrien auttamista koskeva lakiesitys lausunnolle

Sisäministeriö on lähettänyt lausunnolle hallituksen esitysluonnoksen koskien ihmiskaupan uhrien auttamisen kehittämistä Esityksen tavoitteena on vahvistaa Joutsenon auttamisjärjestelmän asema ja tehtävät lain tasolla, jotta ihmiskaupan uhrien tunnistamisesta ja auttamisesta tulisi läpinäkyvämpi kokonaisuus ja vastuunjaoltaan selkeämpi. Esitysluonnoksessa määritellään, millainen ihmiskaupan uhrin tunnistamisprosessi on ja mitkä ovat edellytykset auttamisjärjestelmään pääsemiselle ja missä vaiheessa…

https://asianajajaliitto.fi/2014/06/sm-ihmiskaupan-uhrien-auttamista-koskeva-lakiesitys-lausunnolle/