Generic filters
Exact matches only
16.9.2015 Oikeusuutiset

Valtakunnansyyttäjänvirasto: Työturvallisuusrikos, Oikeushenkilön rangaistusvastuu, Yhteisösakko, Syyteoikeuden vanhentuminen

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on määrännyt kihlakunnansyyttäjän ajamaan yhteisösakkovaatimusta työturvallisuusrikosta koskevassa asiassa, jossa syyteoikeus työturvallisuusrikoksesta oli jo vanhentunut Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 3 kohdan (458/2011) perusteella päätös on salassa pidettävä, kunnes asia on ollut esillä tuomioistuimen istunnossa taikka tuomioistuin asiasta toisin päättää. Lisätietoa

https://asianajajaliitto.fi/2015/09/valtakunnansyyttajanvirasto-tyoturvallisuusrikos-oikeushenkilon-rangaistusvastuu-yhteisosakko-syyteoikeuden-vanhentuminen/
3.7.2013 Oikeusuutiset

KKO:n ennakkopäätös työturvallisuusrikosvastuun kohdentumisesta

KKO:2013:56 Työrikos – Työturvallisuusrikos Oikeushenkilön rangaistusvastuu – Yhteisösakko Yhtiön työntekijä oli vammautunut käyttäessään puristinta, joka oli hallintalaitteiltaan ja suojaukseltaan työturvallisuusmääräysten vastainen. Työntekijöiden puristimella käyttämä työtapa oli ollut työturvallisuutta koskevan ohjeen vastainen. Puristimeen ei ollut tehty työturvallisuutta kohentavia parannuksia työntekijän vammautumisen jälkeenkään. Kysymys tehtaan teknisen johtajan, käyttöpäällikön ja vuoromestarin syyllistymisestä työturvallisuusrikokseen.…

https://asianajajaliitto.fi/2013/07/kkon-ennakkopaatos-tyoturvallisuusrikosvastuun-kohdentumisesta/
21.5.2024 Oikeusuutiset

Käräjätuomarille huomautus perustelematta jätettyjen tuomioiden johdosta

Apulaisoikeuskanslerin sijainen antoi huomautuksen Pirkanmaan käräjäoikeuden käräjätuomarille, joka oli kahdessa hovioikeuden oikeuskanslerin tietoon saattamassa rikostuomiossa laiminlyönyt perustella antamansa tuomiot laissa edellytetyllä tavalla.  Ensimmäisessä tuomiossa oli kyse törkeää eläinsuojelurikosta koskevasta asiasta. Tuomiosta ei ilmennyt, millä perusteella eläinten hoidon puutteet olivat syytteessä väitetyin tavoin seurausta vastaajan tahallisesta tai törkeän huolimattomasta menettelystä ja…

https://asianajajaliitto.fi/2024/05/karajatuomarille-huomautus-perustelematta-jatettyjen-tuomioiden-johdosta/
20.9.2022 Oikeusuutiset

Nosturin asennuksen tehnyt yhtiö tuomittiin yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta kun nosturia sittemmin käyttänyt oli loukkaantunut työtapaturmassa

KKO:2022:52 Työrikos – Työturvallisuusrikos – Oikeushenkilön rangaistusvastuu – Yhteisösakko A Oy oli B Oy:n toimeksiannosta asentanut B Oy:n teettämässä työssä käyttöön tulevan nosturin kuorma-autoon. Työturvallisuuslain 58 §:ssä säädettyjen asentajan velvollisuuksien katsottiin soveltuvan A Oy:n tekemään asennustyöhön, joka oli tehty A Oy:n omissa toimitiloissa. 15. Työturvallisuuslain 58 §:ää voidaan edellä esitetyin…

https://asianajajaliitto.fi/2022/09/nosturin-asennuksen-tehnyt-yhtio-tuomittiin-yhteisosakkoon-tyoturvallisuusrikoksesta-kun-nosturia-sittemmin-kayttanyt-oli-loukkaantunut-tyotapaturmassa/
3.8.2021 Oikeusuutiset

Nosturin asennustyön tehnyt yhtiö tuomittiin yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta

RHO 2021:3 Työturvallisuus – Muun tahon kuin työnantajan vastuu – Työrikos – Työturvallisuusrikos – Syyteoikeus – Syyteoikeuden vanhentuminen – Oikeushenkilön rangaistusvastuu B Oy oli A Oy:n tilauksesta asentanut A Oy:n hankkimaan nosturitelineeseen A Oy:n omistaman kuormausnosturin omissa toimitiloissaan 25.4. ja 13.5.2016 välisenä aikana. Lisäksi B Oy oli A Oy:n tilauksesta…

https://asianajajaliitto.fi/2021/08/nosturin-asennustyon-tehnyt-yhtio-tuomittiin-yhteisosakkoon-tyoturvallisuusrikoksesta/
23.6.2021 Oikeusuutiset

Liiallisten ylitöiden teettäminen rangaistiin työturvallisuusrikoksena

KKO:2021:52 Työrikos – Työturvallisuusrikos – Työaikasuojelurikos – Työaika Työnantajan edustajia syytettiin työturvallisuusrikoksesta sillä perusteella, että he olivat teettäneet työntekijöillä ylityötä huomattavasti yli työaikalaissa sallitun enimmäismäärän. Korkein oikeus katsoi, että työaikalain säännöksiä ylityön enimmäismäärästä ei voida pitää rikoslain 47 luvun 1 ja 8 §:ssä tarkoitettuina työturvallisuusmääräyksinä. Työnantajan edustajat olivat kuitenkin rikkoneet…

https://asianajajaliitto.fi/2021/06/liiallisten-ylitoiden-teettaminen-rangaistiin-tyoturvallisuusrikoksena/
17.6.2020 Oikeusuutiset

Oikeushenkilön rangaistusvastuun vähäistä käyttöä selvitetään

Oikeusministeriö on asettanut selvityshenkilön arvioimaan oikeushenkilön rangaistusvastuun suppeaa käyttöä ja sen syitä. Selvityksen tekee oikeusneuvos, oikeustieteen tohtori Jussi Tapani. Tarkoituksena on selvittää, mistä johtuu oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevien asioiden vähäisyys tuomioistuimissa sekä asioiden keskittyminen työturvallisuusrikoksiin. Selvityksessä on määrä esittää myös kehittämisehdotuksia. Oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevien säännösten mukaan yhteisö, säätiö tai muu oikeushenkilö,…

https://asianajajaliitto.fi/2020/06/oikeushenkilon-rangaistusvastuun-vahaista-kayttoa-selvitetaan/
28.2.2018 Oikeusuutiset

Toimitusjohtajaa koskeva menettämisseuraamusvaatimus hylättiin, kun hän ei ollut itse hyötynyt rikoksesta

KKO:2018:14 Menettämisseuraamus – Hyödyn menettäminen Työrikos – Työturvallisuusrikos A oli X Oy:n toimitusjohtajana tuomittu rangaistukseen työturvallisuusrikoksesta sillä perustella, että hän oli työaikalainsäännösten vastaisesti teettänyt yhtiön työntekijöillä ylitöitä yli sallitun vuosittaisen tuntimäärän. Siltä osin kuin työntekijät eivät itse olleet vaatineet maksamatta jääneitä ylityökorvauksia hovioikeus oli velvoittanut A:n ja X Oy:n yhteisvastuullisesti…

https://asianajajaliitto.fi/2018/02/toimitusjohtajaa-koskeva-menettamisseuraamusvaatimus-hylattiin-kun-han-ei-ollut-itse-hyotynyt-rikoksesta/
1.6.2016 Oikeusuutiset

AKT:n entisen puheenjohtajan valituslupahakemus hylättiin työturvallisuusrikoksia ja pahoinpitelyä koskevassa asiassa

Hovioikeus tuomitsi viestintäpäällikköön ja puheenjohtajan sihteeriin kohdistuneista työturvallisuusrikoksista sekä viestintäpäällikköön kohdistuneesta pahoinpitelyrikoksesta 80 päiväsakon suuruisen sakkorangaistuksen. Korkein oikeus (KKO) on hylännyt Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n puheenjohtajana toimineen Timo Rädyn valituslupahakemuksen, joka koski Helsingin hovioikeuden helmikuussa 2015 antamaa ratkaisua. Hovioikeus tuomitsi Rädyn käräjäoikeuden tavoin AKT:n silloiseen viestintäpäällikköön ja puheenjohtajan…

https://asianajajaliitto.fi/2016/06/aktn-entisen-puheenjohtajan-valituslupahakemus-hylattiin-tyoturvallisuusrikoksia-ja-pahoinpitelya-koskevassa-asiassa/
21.12.2014 Oikeusuutiset

Työpaikalla määräysvaltaa käyttänyt yhtiö vastasi työturvallisuudesta muidenkin yhtiöiden työntekijöiden osalta

VaaHO:2014:2 Työturvallisuusrikos Yhteinen työpaikka Yhtiön vastuu aliurakoitsijan työntekijän työturvallisuudesta Oikeushenkilön rangaistusvastuu Yhteisösakko Ottaen huomioon, että yhtiö X on tapahtumahetkellä tosiasiallisesti vastannut työnjohtotehtävistä kyseisen kunnossapitotyön osalta, koska yhtiö Y:n työnjohto ei ollut huolehtinut nyt kysymyksessä olevan huoltotyön työnjohtotehtävistä, yhtiö X:llä on yhteisen työpaikan pääasiallisen määräysvallan käyttäjänä ollut vastuu omalta osaltaan huolehtia…

https://asianajajaliitto.fi/2014/12/tyopaikalla-maaraysvaltaa-kayttanyt-yhtio-vastasi-tyoturvallisuudesta-muidenkin-yhtioiden-tyontekijoiden-osalta/