Generic filters
Exact matches only
10.4.2013 Oikeusuutiset

Henkivakuutusta ei voitu ulosmitata, vaikka se oli otettu vakuustakavarikkoon ennen ulosmittauskiellon syntymistä

KKO:2013:24 Ulosottokaari – Ulosmittaus Turvaamistoimi Henkivakuutus A:n 4.7.1997 ottama henkivakuutus ulosmitattiin 16.4.2010 rikokseen perustuvaa vahingonkorvaussaatavaa koskevan tuomion perusteella. Koska vakuutuksen ottamisesta oli ulosmittausta toimitettaessa kulunut enemmän kuin 10 vuotta, sitä ei olisi vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohdan (543/1994) mukaan saanut ulosmitata. Merkitystä ei ollut sillä, että henkivakuutus oli…

https://asianajajaliitto.fi/2013/04/henkivakuutusta-ei-voitu-ulosmitata-vaikka-se-oli-otettu-vakuustakavarikkoon-ennen-ulosmittauskiellon-syntymista/
1.4.2022 Oikeusuutiset

Kaupungin lakisääteiseen velvollisuuteen kuuluva vammaisen henkilön ohjeistus oli ollut virheellinen – kaupunki velvollinen korvaamaan kolmannelle aiheutuneen vahingon

KKO:2022:21 Vahingonkorvaus – Julkisyhteisön korvausvastuu – Syy-yhteys Kaupunki oli antanut vaikeavammaiselle B:lle tietopaketin henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyvistä asioista. Tietopaketissa annetun ohjeen mukaan työntekijäin ryhmähenkivakuutus ei ollut lakisääteinen vakuutus vaan työnantaja voi ottaa avustajalleen vakuutuksen vapaaehtoisesti omalla kustannuksellaan. B ei ollut ottanut avustajanaan toiminutta työntekijää varten mainittua vakuutusta, vaikka hänellä olisi…

https://asianajajaliitto.fi/2022/04/kaupungin-lakisaateiseen-velvollisuuteen-kuuluva-vammaisen-henkilon-ohjeistus-oli-ollut-virheellinen-kaupunki-velvollinen-korvaamaan-kolmannelle-aiheutuneen-vahingon/
4.3.2022 Oikeusuutiset

Vakuutuskannan vastuuvelasta vapauttaminen oli vastike, jonka perustella tuli maksaa luovutetuista kiinteistöistä ja arvopapereista varainsiirtovero

KHO:2022:31 Varainsiirtovero – Kiinteistön ja arvopaperin luovutus – Veron peruste – Muu vastike – Vakuutuskannan luovutus – Vastuuvelan katteena olevat varat Vakuutusyhtiö B oli luovuttanut henkivakuutus- ja eläkevakuutuskantansa Vakuutusyhtiö A:lle vakuutusyhtiölain 21 luvussa säädetyllä tavalla. Vakuutuskantojen luovutuksista ei ollut maksettu erillistä vastiketta. Vakuutusyhtiö B oli luovuttanut vakuutuskantojen luovutuksen yhteydessä vakuutuskantojen…

https://asianajajaliitto.fi/2022/03/vakuutuskannan-vastuuvelasta-vapauttaminen-oli-vastike-jonka-perustella-tuli-maksaa-luovutetuista-kiinteistoista-ja-arvopapereista-varainsiirtovero/
31.12.2021 Oikeusuutiset

Sijoitusvakuutuksesta saadun tulon ilmoittamattajättäminen katsottiin tahalliseksi

Hel­HO:2021:16 Veropetos – Törkeä veropetos – Tahallisuus – Rangaistuksen määrääminen – rangaistuksen mittaaminen Vastaaja oli palauttanut verovuodelta 2014 esitäytetyn veroilmoituksen, josta oli puuttunut kokonaisuudessaan ulkomaisesta sijoitussidonnaisesta henkivakuutussopimuksesta kertynyt tulo. Hovioikeus katsoi, että koska vastaaja oli palauttanut esitäytetyn veroilmoituksen verottajalle ja jättänyt siinä ilmoittamatta kokonaan yhdestä tulolajista saamansa tulot, sovellettavaksi ei…

https://asianajajaliitto.fi/2021/12/sijoitusvakuutuksesta-saadun-tulon-ilmoittamattajattaminen-katsottiin-tahalliseksi/
25.2.2021 Oikeusuutiset

Kunnan neuvontavelvollisuus henkilökohtaisen avustajan palkkaukseen liittyvissä asioissa johti siihen, ettei neuvojen kyseenalaistamista voitu edellyttää. Korvausvaatimus hylättiin.

Vaa­HO:2021:2 Työsopimus – Vahingonkorvaus – tuottamus – Todistustaakka – Oikeudenkäyntikulut Työnantaja, joka oli vaikeasti vammainen, oli vastoin työehtosopimuksen määräystä jättänyt ryhmähenkivakuutuksen ottamatta palkkaamalleen henkilökohtaiselle avustajalle. Hovioikeus katsoi, että työnantajalla oli ollut perusteltu syy luottaa kaupungin hänelle antamiin ohjeisiin, joiden mukaan kyse oli vapaaehtoisesta vakuutuksesta. Koska työnantaja kykeni näyttämään, että hänen…

https://asianajajaliitto.fi/2021/02/kunnan-neuvontavelvollisuus-henkilokohtaisen-avustajan-palkkaukseen-liittyvissa-asioissa-johti-siihen-ettei-neuvojen-kyseenalaistamista-voitu-edellyttaa-korvausvaatimus-hylattiin/
18.6.2019 Oikeusuutiset

Kapitalisaatiosopimukseen perustuvien oikeuksien luovutukseen sovellettiin luovutusvoittoa ja -tappiota koskevia säännöksiä

KHO:2019:79 Henkilökohtaisen tulon verotus – Luovutusvoitto – Omaisuuden käsite – Kapitalisaatiosopimus A oli tehnyt sijoituksia henkivakuutusyhtiön tarjoamaan, vakuutusluokista annetun lain 18 §:ssä tarkoitettuun kapitalisaatiosopimukseen. Kapitalisaatiosopimuksen säästöjen kehitys oli sidottu valittujen sijoitusten markkina-arvoihin. Kapitalisaatiosopimukseen perustuva oikeus oli luovutuskelpoinen, mutta luovutuksen edellytyksenä oli toisena sopimusosapuolena olevan henkivakuutusyhtiön suostumus. A aikoi luovuttaa kapitalisaatiosopimukseen…

https://asianajajaliitto.fi/2019/06/kapitalisaatiosopimukseen-perustuvien-oikeuksien-luovutukseen-sovellettiin-luovutusvoittoa-ja-tappiota-koskevia-saannoksia/
29.10.2018 Lausunnot

Lausunto osakesäästötilin tuloverotusta ja eräiden vakuutustuotteiden tuloverotuksen uudistamista koskevasta HE-luonnoksesta

Dnro 70/2018 Lausuntopyyntönne: VM146:00/2018, 1.10.2018 LAUSUNTO OSAKESÄÄSTÖTILIN TULOVEROTUSTA JA ERÄIDEN VAKUUTUSTUOTTEIDEN TULOVEROTUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVASTA HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä “Asianajajaliitto”) kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esitysluonnoksesta osakesäästötilin tuloverotusta ja eräiden vakuutustuotteiden tuloverotuksen uudistamisesta koskevaksi lainsäädännöksi. 1. Johdanto Hallituksen esitysluonnoksessa osakesäästötilin tuloverotusta ja eräiden vakuutustuotteiden tuloverotuksen uudistamisesta koskevaksi lainsäädännöksi (“HE-luonnos”) ehdotetaan mm.…

https://asianajajaliitto.fi/2018/10/lausunto-osakesaastotilin-tuloverotusta-ja-eraiden-vakuutustuotteiden-tuloverotuksen-uudistamista-koskevasta-he-luonnoksesta/
20.12.2017 Oikeusuutiset

KHO:n ennakkopäätös kapitalisaatiosopimuksen arvosta perintöverotuksessa

KHO:2017:195 Perintöverotus – Henkilökohtaisen tulon verotus – Ennakkoratkaisu – Sijoitussidonnainen kapitalisaatiosopimus – Perintöverotusarvo – Käypä arvo – Laskennallinen verovelka – Takaisinosto – Pääoma – Tuotto A:n jäämistöomaisuuteen oli muun ohessa kuulunut Henkivakuutusosakeyhtiö B:n myöntämä sijoitussidonnainen kapitalisaatiosopimus. A oli elinaikanaan maksanut sopimuksen perusteella vakuutusmaksuja 1 488 323,57 euroa. Sopimuksen mukaisille sijoituksille…

https://asianajajaliitto.fi/2017/12/khon-ennakkopaatos-kapitalisaatiosopimuksen-arvosta-perintoverotuksessa/
4.10.2017 Oikeusuutiset

Verohallinnon ohje: Luopumiset perintö- ja lahjaverotuksessa

Luopumistilanteita tarkastellaan perintö- ja testamenttisaantojen, henkivakuutuskorvausten, osituksen, hallintaoikeudesta luopumisen sekä ennakkoluopumisen osalta Ohjeessa käsitellään erilaisia luopumistilanteita perintö- ja lahjaverotuksen kannalta. Luopumistilanteita tarkastellaan perintö- ja testamenttisaantojen, henkivakuutuskorvausten, osituksen, hallintaoikeudesta luopumisen sekä ennakkoluopumisen osalta. Myös luopumisen peruuttamista käsitellään lyhyesti. Ohjeessa kuvataan tehokasta ja tehotonta luopumista, luopumisten tapoja ja niiden vaikutusta verotukseen. Tätä…

https://asianajajaliitto.fi/2017/10/verohallinnon-ohje-luopumiset-perinto-ja-lahjaverotuksessa/
14.10.2014 Oikeusuutiset

Henkivakuutuksen ulosmittaukselle ei ollut estettä, vaikka se oli maksettu ennen ulomittauksen mahdollistavan säännöksen voimaantuloa

HelHO:2014:7 Ulosotto Omaisuuden suoja Henkivakuutus A:lta oli ulosmitattu vuonna 2010 muutetun vakuutussopimuslain 54 §:n perusteella kaksi henkivakuutukseen perustuvaa oikeutta, jotka olivat niitä otettaessa olleet ulosmittaussuojan piirissä. Kysymys vakuutussopimuslain 54 §:n taannehtivasta soveltamisesta erityisesti omaisuuden suojan kanalta. “Ulosmittauskiellolle on oltava painavat perusteet, koska se estää velkojia saamasta suoritusta saatavalleen velallisen omaisuudesta.…

https://asianajajaliitto.fi/2014/10/henkivakuutuksen-ulosmittaukselle-ei-ollut-estetta-vaikka-se-oli-maksettu-ennen-ulomittauksen-mahdollistavan-saannoksen-voimaantuloa/