Generic filters
Exact matches only
23.2.2016 Oikeusuutiset

EIT: Lasten huostaanotto heidän adoptoimistaan varten loukkasi EIS 8 artiklaa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on tuomiossaan Portugalia vastaan katsonut, että seitsemän lapsen huostaanotto – kuuden osalta täytäntöönpantu – lasten adoptoimista varten loukkasi äidin oikeutta yksityis- ja perhe-elämän suojaan. EIT katsoi etenkin, että prosessi ja sitä seurannut päätöksenteko huostaanottoasiassa ei ollut ollut suhteessa tavoiteltuun päämäärään. Äidiltä oli edelytetty sterilisaatioa, asiassa ei ollut…

https://asianajajaliitto.fi/2016/02/eit-lasten-huostaanotto-heidan-adoptoimistaan-varten-loukkasi-eis-8-artiklaa/
16.12.2013 Oikeusuutiset

Lapsen selvittämättömissä olosuhteissa saama vamma johti huostaanottoon

KHO:2013:196 Lastensuojeluasia – Huostaanoton edellytykset – Vamman syyn selvittäminen – Lapsen huolenpidosta vastanneiden henkilöiden velvollisuus selvittää olosuhteet – Rikosasia – Esitutkinnan vaikutus Hiukan yli kaksivuotiaalla pojalla oli todettu kallonmurtuma. Lasta hoitaneiden lääkäreiden arvion mukaan vamma oli aiheutunut voimakkaasta iskusta päähän päivänä, jolloin lapsi oli ollut ensin päivähoidossa ja sitten äidin…

https://asianajajaliitto.fi/2013/12/lapsen-selvittamattomissa-olosuhteissa-saama-vamma-johti-huostaanottoon/
12.4.2013 Oikeusuutiset

Kunta velvoitettiin korvaamaan huostaanottoasiassa lapsen vanhempien oikeudenkäyntikulut

KHO: Lastensuojelu – Huostaanottohakemuksen hylkääminen – Oikeudenkäyntikulut Hallinto-oikeus oli hylännyt X:n huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskevan hakemuksen sekä X:n vanhempien esittämän oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Hallinto-oikeus oli katsonut, että vaikka vanhempien pitkäaikaiset riitaisuudet ja niiden vaikutus lapseen huomioon ottaen kasvuolosuhteet kotona uhkasivat lastensuojelulain 40 §:ssä tarkoitetuin tavoin vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä,…

https://asianajajaliitto.fi/2013/04/kunta-velvoitettiin-korvaamaan-huostaanottoasiassa-lapsen-vanhempien-oikeudenkayntikulut/
10.4.2024 Oikeusuutiset

Hallinto-oikeuden päätös ei ollut virheellinen vaikka lapsen sijaishuoltopaikka ei ollut enää ollut se, jonka soveltuvuutta hallinto-oikeus oli arvioinut

KHO:2024:54 Lastensuojelu – Huostaanotto – Sijaishuoltoon sijoittaminen – Sijaishuoltopaikka – Sijaishuoltopaikan muuttaminen – Hallinto-oikeuskäsittely – Lastensuojeluviranomaisen ilmoittamisvelvollisuus – Menettelyvirhe – Viranhaltijan toimivalta Hallinto-oikeus oli päättänyt lapsen huostaanotosta ja sijaishuoltoon sijoittamisesta sille tehdyn hakemuksen mukaisesti. Asiassa oli ratkaistavana, oliko päätös sijaishuoltopaikan osalta virheellinen sen vuoksi, että myös sijaishuoltopaikasta oli päätetty hakemuksen…

https://asianajajaliitto.fi/2024/04/hallinto-oikeuden-paatos-ei-ollut-virheellinen-vaikka-lapsen-sijaishuoltopaikka-ei-ollut-enaa-ollut-se-jonka-soveltuvuutta-hallinto-oikeus-oli-arvioinut/
7.1.2024 Oikeusuutiset

Lastensuojeluviranomaiselle huomautus lainvastaisesta menettelystä – yhteydenpidon rajoituksesta ei tehty kirjallista päätöstä

Kantelijat arvostelivat A:n yhteistoiminta-alueen (1.1.2023 lukien B:n hyvinvointialue) sosiaaliviranomaisen menettelyä lastensuojeluasiassa. Kantelijat kertoivat, että heidän [pvm] 2021 syntynyt lapsensa on sijoitettu kiireellisesti heti syntymänsä jälkeen. Kantelijoiden mukaan he eivät ole saaneet tavata lastaan maaliskuuhun 2022 mennessä kuin kaksi kertaa yhteensä neljän tunnin ajan. Kirjoituksen mukaan kantelijat eivät myöskään saaneet oikea-aikaisesti…

https://asianajajaliitto.fi/2024/01/lastensuojeluviranomaiselle-huomautus-lainvastaisesta-menettelysta-yhteydenpidon-rajoituksesta-ei-tehty-kirjallista-paatosta/
31.8.2023 Lausunnot

Lausunto arviomuistiosta tuomareiden etäosallistumismahdollisuudesta hallintoprosessissa

Oikeusministeriölle   L2023-35   Lausuntopyyntönne: Dnro VN/18066/2023, 16.6.2023 ARVIOMUISTIO TUOMAREIDEN ETÄOSALLISTUMISMAHDOLLISUUDESTA HALLINTOPROSESSISSA   Pyydettynä lausuntona Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) esittää seuraavaa.    1. Olisiko hallintoprosessissa tarpeen säännellä kokoonpanoon kuuluvan tuomarin etäosallistumismahdollisuudesta suulliseen käsittelyyn? Mitkä olisivat mahdolliset hyödyt ja haitat tuomarin etäosallistumismahdollisuudesta hallintoprosessissa?   Asianajajaliitto katsoo, että asiasta on tarpeen säätää…

https://asianajajaliitto.fi/2023/08/lausunto-arviomuistiosta-tuomareiden-etaosallistumismahdollisuudesta-hallintoprosessissa/
22.2.2023 Oikeusuutiset

Raskaat laittomuudet lastensuojelussa johtivat 10.000 euron hyvitykseen sekä äidille että lapselle – rikostutkinta vireillä

Kantelija pyysi eduskunnan oikeusasiamiestä tutkimaan A:n kuntayhtymän, lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijä B:n (jälj. sosiaalityöntekijä) sekä perhehoitajien menettelyä hänen lapsensa sijaishuollon järjestämisessä ja sen toimeenpanossa. Kantelu on tehty C:n kaupungin kantelijalle tarjoaman perhetyöntekijän avustuksella. Kantelun mukaan A:n kuntayhtymään kuuluvan D:n kunnan sosiaalityöntekijä ei ole tukenut kantelijan lapsen äidinkielen englannin osaamista eikä…

https://asianajajaliitto.fi/2023/02/raskaat-laittomuudet-lastensuojelussa-johtivat-10-000-euron-hyvitykseen-seka-aidille-etta-lapselle-rikostutkinta-vireilla/
21.4.2021 Oikeusuutiset

Huostaanotetun lapsen sijoittamiselle kotiin vanhempiensa luokse ei ollut edellytyksiä

KHO:2021:44 Huostaanotto – Sijaishuoltoon sijoittaminen – Sijoitus vanhemman luokse – Vanhemman väkivaltainen käytös – Lapsen oma mielipide – Lapsen etu – Lapsen edun kannalta muu painava syy Hallinto-oikeus oli valituksenalaisella päätöksellään päättänyt lapsen huostaanotosta ja sijaishuoltoon sijoittamisesta. Lastensuojelun palvelupäällikön hakemus oli hylätty sijaishuoltopaikan osalta ja lapsi oli lastensuojelulain 49 §:n…

https://asianajajaliitto.fi/2021/04/huostaanotetun-lapsen-sijoittamiselle-kotiin-vanhempiensa-luokse-ei-ollut-edellytyksia/
12.5.2020 Tiedotteet

Asianajajaliitto palkitsi vuoden 2019 parhaat oikeudelliset kirjoitukset

Asianajajaliiton hallitus on Defensor Legis -julkaisun toimituksen esityksen mukaisesti myöntänyt vuosittaiset kirjoituspalkinnot erityisen korkeatasoisille oikeudellisille kirjoituksille. Defensor Legisin kirjoittajapalkintoja on myönnetty vuodesta 1988 lähtien. Jokainen kirjoittajapalkinto on suuruudeltaan 1 500 euroa artikkelia kohden. Vuonna 2019 julkaistuista kirjoituksista palkittiin seuraavat kirjoittajat: Virve Toivonen, OTT, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto, Laura Kalliomaa-Puha, OTT, professori,…

https://asianajajaliitto.fi/2020/05/asianajajaliitto-palkitsi-vuoden-2019-parhaat-oikeudelliset-kirjoitukset/
18.12.2019 Oikeusuutiset

KHO arvioi voidaanko lasta kuulla suullisesti lastensuojeluasiassa ilman hänen avustajansa läsnäoloa

KHO:2019:163 Huostaanotto ja sijaishuoltoon sijoittaminen – Suullinen käsittely hallinto-oikeudessa – Lapsen kuuleminen suullisessa käsittelyssä – Käsittelyratkaisu lapsen kuulemisesta ilman tämän avustajaa – Hallinto-oikeuden menettelyn virheellisyys Hallinto-oikeus toimitti huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskevassa asiassa suullisen käsittelyn. Lapsen avustaja ilmoitti haluavansa, että lasta kuullaan suullisessa käsittelyssä ja että hän saa olla lapsen…

https://asianajajaliitto.fi/2019/12/kho-arvioi-voidaanko-lasta-kuulla-suullisesti-lastensuojeluasiassa-ilman-hanen-avustajansa-lasnaoloa/