Generic filters
Exact matches only
8.8.2019 Oikeusuutiset

EOA Petri Jääskeläinen kehottaa Poliisihallitusta parantamaan putkakuolemien seurantaa

OA tutki putkakuolemiin liittyviä kysymyksiä omasta aloitteestaan. Tällöin kävi ilmi, että Poliisihallituksella ei ole tarkkoja tietoja tapausten määristä. Saatujen tietojen mukaan 2000-luvulla tapauksia on ollut vuosittain 6-27.  Putkakuolemien analysointi tärkeää Tilastotietojen lisäksi olisi perusteltua kerätä kattavasti putkakuolemien tutkinnassa ja mahdollisissa rikosprosesseissa kertynyt aineisto ja analysoida se. Näin olisi saatavissa arvokasta…

https://asianajajaliitto.fi/2019/08/eoa-petri-jaaskelainen-kehottaa-poliisihallitusta-parantamaan-putkakuolemien-seurantaa/
11.7.2019 Oikeusuutiset

Valtioneuvosto on nimittänyt oikeusministeriön osastopäälliköt ajalle 1.1.2020-30.4.2024

Kaikki virkoihin nimitetyt henkilöt toimivat jo tällä hetkellä osastopäällikköinä määräaikaisessa virkasuhteessa. Oikeusministeriö teki keväällä määräaikaiset nimitykset, sillä silloin toiminut toimitusministeristö ei voinut tehdä ylimmän johdon virkanimityksiä. Demokratia- ja julkisoikeusosaston päällikkönä toimii oikeustieteen kandidaatti Johanna Suurpää. Osasto vastaa demokratia-, kieli-, ja perusoikeusasioista sekä julkisoikeus- ja yleisen EU-oikeuden asioista. Hallinto- ja ohjausosaston…

https://asianajajaliitto.fi/2019/07/valtioneuvosto-on-nimittanyt-oikeusministerion-osastopaallikot-ajalle-1-1-2020-30-4-2024/
19.6.2019 Oikeusuutiset

Kanteen peruuttanut joutui korvaamaan vastaajan kulut, vaikka peruuttamiseen oli hyvä syy

KKO:2019:59 Oikeudenkäyntikulut – Kanteen peruuttaminen A Oy oli vaatinut kanteessaan B:ltä vahingonkorvausta. Syyttäjä oli myöhemmin nostanut B:tä vastaan syytteen, joka oli koskenut vahingonkorvauskanteen perusteena ollutta B:n menettelyä. A Oy oli rikosprosessissa esittänyt B:tä vastaan saman vahingonkorvausvaatimuksen kuin vahingonkorvauskanteessaan ja peruuttanut vahingonkorvauskanteensa. Käräjäoikeus jätti kanteen peruuttamisen vuoksi asian sillensä ja velvoitti…

https://asianajajaliitto.fi/2019/06/kanteen-peruuttanut-joutui-korvaamaan-vastaajan-kulut-vaikka-peruuttamiseen-oli-hyva-syy/
14.6.2019 Oikeusuutiset

Rikoshyödyn poisottamisen tehostamisesta työryhmämietintö

Takavarikon, vakuustakavarikon ja verotakavarikon erilaiset käyttötilanteet ja toimenpiteiden kohdentaminen rikoksesta tosiasiallisesti hyötyneisiin tahoihin olisi otettava huomioon heti esitutkinnan alkuvaiheessa. Näihin johtopäätöksiin tultiin oikeusministeriön asettamassa rikoshyödyn poisottamista pohtineessa työryhmässä, jonka käytännön toteutus annettiin toimeksi Valtakunnanvoudinvirastolle. Työryhmä sai työnsä päätökseen keväällä 2019 ja se esitti raportissaan rikoshyödyn jäljittämisen, turvaamisen ja poisottamisen tehostamiseksi…

https://asianajajaliitto.fi/2019/06/rikoshyodyn-poisottamisen-tehostamisesta-tyoryhmamietinto/
23.5.2019 Oikeusuutiset

Perusmuotoiset rattijuopumukset voidaan käsitellä sakkomenettelyssä 1. kesäkuuta alkaen

Sakkomenettelyn käyttöä laajennetaan 1. kesäkuuta 2019 alkaen siirtämällä ajokiellon määrääminen kokonaan poliisille. Muutoksen jälkeen rattijuopumukset voidaan käsitellä sakkomenettelyssä. Voimassa olevan lain mukaan ajokielto on määrättävä käräjäoikeudessa, mikä estää sakkomenettelyn käytön rattijuopumuksissa. Sakkomenettelyssä rikosta ei käsitellä tuomioistuimessa, vaan rikoksesta ja tapauksesta riippuen poliisi tai syyttäjä määrää rikesakon tai sakkorangaistuksen. Törkeät rattijuopumukset…

https://asianajajaliitto.fi/2019/05/perusmuotoiset-rattijuopumukset-voidaan-kasitella-sakkomenettelyssa-1-kesakuuta-alkaen/
16.5.2019 Oikeusuutiset

Tuomarinimityksiä 17.5.2019

Valtioneuvosto esittää, että Tasavallan Presidentti nimittää Vaasan hovioikeuden hovioikeudenneuvoksen ensiksi täytettävään virkaan määräaikaisen käräjätuomarin, hovioikeuden esittelijä Patrick Philippe Jérôme Palmroosin 1.6.2019 lukien ja toiseksi täytettävään virkaan hovioikeuden asessorin, hovioikeuden esittelijä Anne Maria Saranpään 1.9.2019 lukien, Turun hallinto-oikeuden hallinto-oikeustuomarin virkaan hallinto-oikeustuomari Katja Maria Sorsimon 1.6.2019 lukien, Helsingin hallinto-oikeuden hallinto-oikeustuomarin ensiksi täytettävään…

https://asianajajaliitto.fi/2019/05/tuomarinimityksia-17-5-2019/
15.4.2019 Oikeusuutiset

Korkein oikeus asetti telepakkokeinolla saadun ylimääräisen tiedon ja sen sisällön sitaatin loppulausunnossa hyödyntämiskieltoon

KKO:2019:36 Salassapitorikos Pakkokeino – Telekuuntelu – Ylimääräinen tieto Todistelu – Hyödyntämiskielto Syyttäjä oli salassapitorikosta koskeneen syytteen tueksi nimennyt todisteeksi pakkokeinolaissa tarkoitettua ylimääräistä tietoa sisältävän telekuuntelutallenteen ja salassapitorikoksesta epäillyn esitutkinnassa antaman loppulausunnon, jossa oli selostettu tallennetusta puhelinkeskustelusta ilmi käyneitä tietoja. Korkeimman oikeuden ratkaisussa lausutuin perustein telekuuntelutallenne ja loppulausunto asetettiin hyödyntämiskieltoon. (Ään.)…

https://asianajajaliitto.fi/2019/04/korkein-oikeus-asetti-telepakkokeinolla-saadun-ylimaaraisen-tiedon-ja-sen-sisallon-sitaatin-loppulausunnossa-hyodyntamiskieltoon/
8.4.2019 Oikeusuutiset

Rikosasioiden käsittelyn toimivuudesta selvitys

Selvityksen tekee professori Matti Tolvanen. Oikeusministeriö ja sisäministeriö ovat käynnistäneet selvityksen poliisin, syyttäjälaitoksen ja käräjäoikeuksien käytännöistä ja menettelytavoista. Selvityksen tarkoituksena on arvioida rikosprosessin toimivuutta erityisesti Lean-periaatteiden näkökulmasta. Nyt tehtävän selvityksen tavoitteena on lyhentää rikosasioiden käsittelyaikoja ja varmistaa rikosketjun toimivuus. Erityistä huomiota selvityksessä kiinnitetään odotusaikoihin ja asioiden sujuvuuteen. Selvityksessä kuullaan niin…

https://asianajajaliitto.fi/2019/04/rikosasioiden-kasittelyn-toimivuudesta-selvitys/
4.4.2019 Oikeusuutiset

KKO: Laiton uhkaus sisältyi virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen

KKO:2019:31 Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen Laiton uhkaus Rikosten yhtyminen – Lainkonkurrenssi – Toissijaisuuslauseke Syyttäjä oli vaatinut rangaistusta A:lle virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta sekä kahdesta laittomasta uhkauksesta, kun A oli suusanallisesti uhannut väkivallalla kaupungin lastensuojelutoimessa työskennelleitä kahta sosiaalityöntekijää tai uhannut muuten käyttää väkivaltaa sosiaalityöntekijöiden virkatoimien johdosta. Korkein oikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevin perustein,…

https://asianajajaliitto.fi/2019/04/kko-laiton-uhkaus-sisaltyi-virkamiehen-vakivaltaiseen-vastustamiseen/
28.3.2019 Oikeusuutiset

Sakon muuntorangaistuksen käyttöä laajennetaan 2021 alkaen

Toistuvasti samankaltaisiin rikkomuksiin syyllistyneen henkilön sakkorikos on jatkossa käsiteltävä tuomioistuinmenettelyssä. Uudistus tulee voimaan 1.1.2021, kun poliisin ja oikeushallinnon tietojärjestelmäuudistukset valmistuvat. Jos poliisi tai syyttäjä on määrännyt henkilölle vuoden sisällä tehtyjen samankaltaisten tekojen perusteella vähintään kuusi sakkorangaistusta, seitsemäs rikkomus käsitellään tuomioistuimessa. Tällöin sakko on mahdollista muuntaa vankeudeksi, jos sitä ei saada…

https://asianajajaliitto.fi/2019/03/sakon-muuntorangaistuksen-kayttoa-laajennetaan-2021-alkaen/