Generic filters
Exact matches only
4.9.2014 Oikeusuutiset

Ulosottoperuste vanhentui vapaaehtoisen velkajärjestelyn aikana

KKO:2014:62 Sopimukseen perustuva velkajärjestely Vapaaehtoinen velkajärjestely Yksityishenkilön velkajärjestely – Lisäsuoritusten vahvistaminen Ulosottokaari – Ulosottoperusteen määräaika Pankki ja velallinen olivat vuonna 2004 tehneet sopimuksen vapaaehtoisesta velkojen järjestelystä. Sopimuksen kohteena olevia velkoja koskeva ulosottoperuste oli annettu 11.8.1992. Maksuohjelman päätyttyä 30.4.2009 pankki vaati velalliselta sopimuksen perusteella lisäsuorituksia vedoten siihen, että velallisen tulot olivat…

https://asianajajaliitto.fi/2014/09/ulosottoperuste-vanhentui-vapaaehtoisen-velkajarjestelyn-aikana/
31.10.2023 Oikeusuutiset

Velkajärjestelylle oli painavat syyt vaikka veloista suurin osa oli rikoksella aiheutettua korvausvelkaa

KKO:2023:80 Yksityishenkilön velkajärjestely – Velkajärjestelyn este – Painavat syyt A oli tuomittu rangaistukseen lukuisista petoksista ja maksuvälinepetoksista. A:lle rikosten perusteella tuomittujen maksuvelvollisuuksien yhteismäärä oli noin 200 000 euroa. A oli lisäksi velkaantunut ottamalla noin 70 000 euroa kulutusluottoja. A:lla oli diagnosoitu peliriippuvuus. Korkein oikeus katsoi, että A:n velkajärjestelylle oli yksityishenkilön…

https://asianajajaliitto.fi/2023/10/velkajarjestelylle-oli-painavat-syyt-vaikka-veloista-suurin-osa-oli-rikoksella-aiheutettua-korvausvelkaa/
8.6.2023 Oikeusuutiset

Velkajärjestely määrättiin päättyneeksi ennenaikaisesti velallisen hakemuksesta ainoan velkojan suostuessa hakemukseen

RHO 2023:1 Yksityishenkilön velkajärjestely – Maksuohjelman muuttaminen – Maksuohjelman ennenaikainen päättäminen X oli hakenut käräjäoikeudesta maksuohjelman muuttamista velkajärjestelylain 44 §:n nojalla siten, että se määrätään päättymään ennen maksuohjelman mukaista päättymisaikaa. X:n maksuohjelma oli jo päättynyt tavallisten C-velkojen ja B-vakuusvelan osalta, mutta X:lle vahvistettu maksuohjelma päättyi A-vakuusvelkojen osalta vasta 30.10.2031. Vaatimuksensa…

https://asianajajaliitto.fi/2023/06/velkajarjestely-maarattiin-paattyneeksi-ennenaikaisesti-velallisen-hakemuksesta-ainoan-velkojan-suostuessa-hakemukseen/
2.12.2022 Oikeusuutiset

Velkajärjestelylle ei ollut estettä vaikka elinkeinonharjoittaja ryhtyi osakkaaksi yhtiöön, joka jatkoi elinkeinonharjoittajan aiempaa toimintaa

KKO:2022:69 Yksityishenkilön velkajärjestely – Velkajärjestelyn edellytykset A oli harjoittanut elinkeinotoimintaa yksityisenä elinkeinonharjoittajana maaliskuuhun 2020 saakka. Hänen työntekijänsä oli vuoden 2019 lopussa perustanut X Oy:n, joka toimi samalla alalla. A:lla oli keskeinen rooli yhtiössä, ja hän omisti lähes puolet sen osakkeista. Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, että A:n aiempi elinkeinotoiminta…

https://asianajajaliitto.fi/2022/12/velkajarjestelylle-ei-ollut-estetta-vaikka-elinkeinonharjoittaja-ryhtyi-osakkaaksi-yhtioon-joka-jatkoi-elinkeinonharjoittajan-aiempaa-toimintaa/
20.1.2022 Oikeusuutiset

Velallisten pääsyä uuteen alkuun helpotetaan velkajärjestelyä ja yrityssaneerausta uudistamalla

Hallitus esittää yrityssaneerauksen ja yksityishenkilön velkajärjestelyn uudistamista. Tavoitteena on parantaa yrittäjien ja yritysten asemaa helpottamalla velkajärjestelyyn ja yrityssaneeraukseen pääsyä. Esityksellä on tarkoitus panna täytäntöön EU:n maksukyvyttömyysdirektiivi ja toteuttaa pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelman kirjaukset velkajärjestelystä. Esityksen mukaan elinkeinotoiminnassa velkaantuneiden pääsyä velkajärjestelyyn helpotetaan ja uutta alkua nopeutetaan keventämällä velkajärjestelyn edellytyksiä ja…

https://asianajajaliitto.fi/2022/01/velallisten-paasya-uuteen-alkuun-helpotetaan-velkajarjestelya-ja-yrityssaneerausta-uudistamalla/
27.11.2021 Oikeusuutiset

Ulosoton suojaosuuksiin ja velkajärjestelyssä olevien velallisten välttämättömiin elinkustannuksiin indeksikorotus

Palkan ulosmittauksessa velalliselle jätettävän ulosoton suojaosuuden määrää sekä velkajärjestelyssä olevien velallisten välttämättömiksi elinkustannuksiksi laskettavaa rahamäärää korotetaan ensi vuoden alusta alkaen. Vuonna 2022 ulosotossa olevalle velalliselle jätettävä suojaosuus on 23,20 euroa päivässä velallisen itsensä osalta ja 8,34 euroa päivässä velallisen elatuksen varassa olevan henkilön, esimerkiksi lapsen, osalta. Velallisen, jolla ei ole…

https://asianajajaliitto.fi/2021/11/ulosoton-suojaosuuksiin-ja-velkajarjestelyssa-olevien-velallisten-valttamattomiin-elinkustannuksiin-indeksikorotus/
21.4.2020 Oikeusuutiset

Hovioikeuden ratkaisu lapsen vuoroasumisen kustannusten vaikutuksesta velkajärjestelyssä

HelHO:2020:3 Yksityishenkilön velkajärjestely – Maksuohjelma – Maksuvaran laskeminen – Tapaamisoikeuskustannukset Velallisen kaksi lasta asuivat tapaamisoikeuden perusteella noin 15 päivää kuukaudessa hänen luonaan. Velkajärjestelyn maksuohjelmassa otettiin maksuvaran vähennyksenä huomioon lasten tapaamisoikeuden toteuttamisesta aiheutuvina kustannuksina kummankin lapsen osalta 25 prosenttia velallisen maksukyvyn arvioinnin perusteista yksityishenkilön velkajärjestelyssä annetun oikeusministeriön asetuksen 4 §:n mukaisista…

https://asianajajaliitto.fi/2020/04/hovioikeuden-ratkaisu-lapsen-vuoroasumisen-kustannusten-vaikutuksesta-velkajarjestelyssa/
2.1.2020 Oikeusuutiset

Velkajärjestelyssä viimesijaisia ovat tavallisille veloille saldopäivän ja maksuohjelman vahvistamisen välisenä aikana kertyneet korot

KKO:2020:1 Yksityishenkilön velkajärjestely – Maksuohjelma Velallinen oli ennen velkajärjestelyn hakemista pyytänyt velkojia ilmoittamaan saataviensa määrät tietylle päivämäärälle (saldopäivä) laskettuina. Käräjäoikeus oli päättäessään velkajärjestelyn aloittamisesta määrännyt selvittäjän, joka oli pyytänyt velkojia ilmoittamaan saataviensa määrät velkajärjestelyn aloittamispäivälle laskettuina. Velkajärjestely oli aloitettu ennen kuin saldopäivästä oli kulunut kuusi kuukautta. Tavallisten velkojen korot olivat…

https://asianajajaliitto.fi/2020/01/velkajarjestelyssa-viimesijaisia-ovat-tavallisille-veloille-saldopaivan-ja-maksuohjelman-vahvistamisen-valisena-aikana-kertyneet-korot/
30.9.2019 Oikeusuutiset

Yhteiseen asuntolainaan perustuva regressivelka ex-puolisolle ei estänyt velkajärjestelyä

KKO:2019:83 Yksityishenkilön velkajärjestely – Velkajärjestelyn este B:llä oli velkajärjestelyyn hakeutuneelta entiseltä puolisoltaan A:lta lähes 40 000 euron suuruinen regressisaatava, joka oli syntynyt, kun B:n omistama kiinteistö oli myyty ja kauppahinnalla oli lyhennetty puolisoiden yhteistä velkaa, jonka vakuutena kiinteistö oli ollut. Korkeimman oikeuden päätöksestä tarkemmin ilmenevin tavoin katsottiin, ettei kyseinen velka…

https://asianajajaliitto.fi/2019/09/yhteiseen-asuntolainaan-perustuva-regressisaatava-ex-puolisolta-ei-estanyt-velkajarjestelya/
29.3.2019 Oikeusuutiset

Ennen vanhentumista ulosmittaukseen johtanut saatava olisi kuulunut velkajärjestelyyn – ulosmittaus peruutettiin

KKO:2019:30 Veroulosotto – Ulosottovalitus – Julkisen saatavan vanhentuminen Yksityishenkilön velkajärjestely – Maksuohjelm Julkisen saatavan perimiseksi oli ennen sen vanhentumisajan päättymistä toimitettu ulosmittaus. Saatavan vanhentumisen jälkeen velalliselle myönnettiin velkajärjestely ja vahvistettiin maksuohjelma, jonka piiriin vanhentuneen saatavan ei katsottu kuuluneen. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein julkinen saatava olisi kuulunut velkajärjestelyn piiriin eikä…

https://asianajajaliitto.fi/2019/03/ennen-vanhentumista-ulosmittaukseen-johtanut-saatava-olisi-kuulunut-velkajarjestelyyn-ulosmittaus-peruutettiin/