Generic filters
Exact matches only
5.9.2019 Oikeusuutiset

Jussi Karttunen markkinaoikeuden ylituomariksi

Valtioneuvosto esittää, että Tasavallan Presidentti nimittää markkinaoikeuden ylituomarin virkaan markkinaoikeustuomari Jussi Heikki Tapio Karttusen ajaksi 1.10.2019 – 30.9.2026. Tasavallan presidentin on tarkoitus päättää nimityksestä perjantaina 6.9.2019. Karttunen on toiminut markkinaoikeuden tuomarina yli 11 vuotta ja osastonjohtajana yli viisi vuotta. Aikaisemmin hän on ollut muun muassa erityisasiantuntijana oikeusministeriössä, oikeussihteerinä ja esittelijänä…

https://asianajajaliitto.fi/2019/09/jussi-karttunen-markkinaoikeuden-ylituomariksi/
23.8.2019 Oikeusuutiset

Leipuriliiton seuraamusmaksu hintasuositusten johdosta kaksinkertaistui KHO:ssa

KHO Kilpailuasia (hintasuositusten antaminen) Kilpailu- ja kuluttajavirasto on markkinaoikeudelle 24.6.2015 tekemässään esityksessä vaatinut, että markkinaoikeus määrää Suomen Leipuriliitto ry:lle seuraamusmaksun. Virasto on täsmentänyt seuraamusmaksun suuruudeksi asiaa markkinaoikeudessa käsiteltäessä 41 855 euroa eli 10 prosenttia Leipuriliiton vuoden 2014 liikevaihdosta. Suomen Leipuriliitto ry on viraston esityksen mukaan rikkonut kilpailunrajoituksista annetun lain (480/1992…

https://asianajajaliitto.fi/2019/08/leipuriliiton-seuraamusmaksu-hintasuositusten-johdosta-kaksinkertaistui-khossa/
22.8.2019 Oikeusuutiset

KHO hylkäsi Hartwallin tavaramerkkihakemuksen kohteen epäselvyyden johdosta

KHO:2019:100 Tavaramerkki – Väritavaramerkki – Kuviotavaramerkki – Sijaintitavaramerkki – Tavaramerkkilaji – Tavaramerkin kuvaus – Tavaramerkkisuojan kohde – Selvä ja täsmällinen tavaramerkkihakemus – Tavaramerkkihakemuksen muuttaminen – Valituksen muuttaminen – Vaatimuksen tutkiminen – Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisupyynnön johdosta antama tuomio Yhtiö oli hakenut värillisen, kuvion muodossa esitetyn tavaramerkin rekisteröintiä väritavaramerkiksi. Patentti- ja rekisterihallitus…

https://asianajajaliitto.fi/2019/08/kho-hylkasi-hartwallin-tavaramerkkihakemuksen-kohteen-epaselvyyden-johdosta/
20.8.2019 Oikeusuutiset

KHO korotti seuraamusmaksuja bussikartelliasiassa. Asianajosalaisuutta ei oltu kunnioitettu KKV:ssa.

Korkein hallinto-oikeus on korottanut seuraamusmaksuja nk. bussikartelliasiassa. Matkahuolto, seitsemän linja-autoyhtiötä ja Linja-autoliitto toimivat kilpailulain ja unionin kilpailusääntöjen vastaisesti vuosina 2010–2015. Osapuolet olivat elo–syyskuun vaihteessa 2010 päättäneet sulkea 23.6.2010 jälkeen myönnetyt reittiliikennelupavuorot Matkahuollon aikataulu- ja lipunmyyntipalvelujen sekä pakettipalvelujen ulkopuolelle. – Kilpailurikkomus esti ja viivästytti markkinoiden avautumista ja haittasi kilpailun avaamista, toteaa…

https://asianajajaliitto.fi/2019/08/kho-korotti-seuraamusmaksuja-bussikartelliasiassa-asianajosalaisuutta-ei-oltu-kunnioitettu-kkvssa/
18.6.2019 Oikeusuutiset

Markkinaoikeuden ratkaisu televisio-ohjelmien edelleen lähettämisestä ja tekijänoikeusjärjestön asiavaltuudesta

Kopiosto r.y. vaati vahvistettavaksi, että Telia Finland Oyj:n verkossa tapahtuvassa kotimaisten vapaasti vastaanotettavien televisio-ohjelmien siirtämisessä oli kysymys tekijänoikeudellisesti merkityksellisestä edelleen lähettämisestä. Telia Finland Oyj:n tuli siksi hankkia tähän lupa tai maksaa tästä korvaus. Telia Finland Oyj:n mukaan käsillä olevassa tilanteessa ei ollut mitään sellaista alkuperäistä teoksia yleisön saataviin saattavaa lähetystä…

https://asianajajaliitto.fi/2019/06/markkinaoikeuden-ratkaisu-televisio-ohjelmien-edelleen-lahettamisesta-ja-tekijanoikeusjarjeston-asiavaltuudesta/
14.5.2019 Oikeusuutiset

Julkisen hankinnan sai keskeyttää kun hankinnasta oli saatu vain yksi tarjouspyynnön mukainen tarjous

Markkinaoikeus: Julkinen hankinta – hankintamenettelyn keskeyttäminen – vain yksi tarjous Valittaja on esittänyt, että hankintamenettelyn keskeyttämiselle ei ole ollut todellista ja perusteltua syytä. Valittajan mukaan hankinnan keskeyttäminen on syrjinyt valittajaa ja keskeyttämisellä on tosiasiassa pyritty välttämään valittajan valinta. Valittaja on vielä esittänyt, että tarjouskilpailussa on tosiasiassa ollut kyse markkinakartoituksesta ja…

https://asianajajaliitto.fi/2019/05/julkisen-hankinnan-sai-keskeyttaa-kun-hankinnasta-oli-saatu-vain-yksi-tarjouspyynnon-mukainen-tarjous/
11.4.2019 Oikeusuutiset

EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu osoitti, ettei turvaamistoimelle ollut enää laillisia edellytyksiä

KKO:2019:34 Turvaamistoimi – Turvaamistoimen peruuttaminen Patentti – Lisäsuojatodistus Markkinaoikeus oli lääkkeen lisäsuojatodistuksen haltijan A Oy:n vaatimuksesta antamallaan turvaamistoimella kieltänyt B Oy:tä muun ohella tarjoamasta ja tuomasta maahan lisäsuojatodistuksessa tarkoitettujen vaikuttavien aineiden yhdistelmää sisältävää rinnakkaislääkettä. Turvaamistoimen voimassa ollessa unionin tuomioistuin antoi lisäsuoja-asetusta koskevan ennakkoratkaisun, jossa tulkittiin lisäsuojatodistuksen pätevyyden edellytyksiä. Ennakkoratkaisupyyntö oli…

https://asianajajaliitto.fi/2019/04/eu-tuomioistuimen-ennakkoratkaisu-osoitti-ettei-turvaamistoimelle-ollut-enaa-laillisia-edellytyksia/
25.2.2019 Oikeusuutiset

Markkinaoikeuden ensimmäiset viisi vuotta IPR-tuomioistuimena – selvitys kokemuksista

IPRinfo pyysi IPR-asianajajilta ja IPR-asiamiehiltä sekä tuomioistuinten edustajilta kommentteja markkinaoikeuden tähänastisesta toiminnasta ja tulevaisuuden näkymistä. Markkinaoikeuden tuomareiden on myös katsottu ottaneen selkeästi aktiivisemman roolin verrattuna siihen, kuinka IPR-asioita käsiteltiin aiemmin Helsingin käräjäoikeudessa. Asiamiesten vastauksissa nousee lisäksi esille suullisten käsittelyjen vähäinen määrä IPR-valitusasioissa, erityisesti patentti- ja hyödyllisyysmallivalituksissa. Suullinen käsittely on järjestetty…

https://asianajajaliitto.fi/2019/02/markkinaoikeuden-ensimmaiset-viisi-vuotta-ipr-tuomioistuimena-selvitys-kokemuksista/
6.2.2019 Oikeusuutiset

Patenttiasiassa turvaamistoimi, jolla ulosottomies jäljentää tai valokuvaa aineistoa, johon hakija saa tutustua

KKO:2019:10 Turvaamistoimi Patentti Yhtiö oli vaatinut, että markkinaoikeus määrää todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annetun lain nojalla ulosottomiehen ottamaan jäljennökset vastapuolen hallussa olevista asiakirjoista, kuten laskuista, kuiteista ja muusta kirjanpitoaineistosta, ja että yhtiö saa oikeuden tutustua ulosottomiehen hallussa olevaan aineistoon. Kysymys siitä, oliko yhtiö esittänyt perusteet turvaamistoimen määräämiselle…

https://asianajajaliitto.fi/2019/02/patenttiasiassa-turvaamistoimi-jolla-ulosottomies-jaljentaa-tai-valokuvaa-aineistoa-johon-hakija-saa-tutustua/
24.1.2019 Oikeusuutiset

TV-sarjan oikeudettomasta levittämisestä 100 euron hyvitys ja 23.000 euron kulukorvaus

Markkinaoikeus: Crystalis Entertainment UG > A tekijänoikeus – yleisön saataviin saattaminen – hyvitys 24. Markkinaoikeus katsoo asiassa esitetty todistelu vastaajan Egyptin matkasta ja tätä koskevat riidattomat seikat huomioon ottaen, että asiassa on sinänsä jäänyt näyttämättä se, että vastaaja olisi matkansa aikana Egyptistä käsin etäyhteyttä käyttäen saattanut teoksia yleisön saataviin kotonaan…

https://asianajajaliitto.fi/2019/01/tv-sarjan-oikeudettomasta-levittamisesta-100-euron-hyvitys-ja-23-000-euron-kulukorvaus/