Generic filters
Exact matches only
17.3.2020 Oikeusuutiset

Vankeusolojen puutteellisuus esti rikoksentekijän luovuttamisen Romaniaan

KKO:2020:25 Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen – Eurooppalainen pidätysmääräys Syyttäjä oli eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella pyytänyt, että Romanian kansalainen A luovutetaan Romaniaan vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten. Romanian viranomaisten toimittaman selvityksen mukaan A todennäköisesti suorittaisi merkittävän osan rangaistuksestaan vankilassa, jossa vangeille selleissä taattu henkilökohtainen tila oli vähemmän kuin kolme neliömetriä. Korkein oikeus katsoi, että…

https://asianajajaliitto.fi/2020/03/vankeusolojen-puutteellisuus-esti-rikoksentekijan-luovuttamisen-romaniaan/
19.9.2017 Oikeusuutiset

Ruotsin HD: Bosnia-Hertsegovinaan luovuttaminen rangaistusta suorittamaan ei loukkaisi EIS 3 tai 6 artiklaa

Ruotsin korkein oikeus (HD) on eilen antamassaan ratkaisussa arvioinut Bosnia-Hertsegovinassa käytyä rikosprosessia ja sitä, ovatko siinä esiintyneet puutteellsuudet olleet siten vakavia, että ne estäisivät henkilön luovuttamisen vuoden 1957 eurooppalaiseen rikoksen johdosta tapahtuvaan luovuttamissopimukseen liittyneeseen valtioon. HD katsoi, että mm. vastakuulusteluoikeuden puuttuminen luovuttamispyynnön perusteena ollessa tuomioistuinprosessissa ei muodostanut sellaista “ilmiselvää” oikeudenmukaisen…

https://asianajajaliitto.fi/2017/09/ruotsin-hd-bosnia-hertsegovinaan-luovuttaminen-rangaistusta-suorittamaan-ei-loukkaisi-eis-3-tai-6-artiklaa/
28.5.2017 Oikeusuutiset

Kun luovuttaminen oli perustunut törkeisiin varkauksiin, ei syytteitä avunannosta kyseisiin varkausrikoksiin olisi saanut tutkia

KKO:2017:30 Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen Eurooppalainen pidätysmääräys Syyteoikeus P oli luovutettu eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella Virosta Suomeen epäiltynä kolmesta törkeästä varkaudesta. Pidätysmääräyksen teonkuvausten mukaan P oli Suomessa murtautunut liikkeisiin ja anastanut niistä omaisuutta. P:tä oli Suomessa syytetty avunannosta törkeisiin varkauksiin. Syytteen mukaan P oli avustanut tekijänä syytettyä V:tä vuokraamalla auton Tallinnasta…

https://asianajajaliitto.fi/2017/05/kun-luovuttaminen-oli-perustunut-torkeisiin-varkauksiin-ei-syytteita-avunannosta-kyseisiin-varkausrikoksiin-olisi-saanut-tutkia/
10.6.2024 Oikeusuutiset

KKO jätti oikeusavun palkkioasetuksen soveltamatta – eurooppalaista pidätysmääräystä koskevat asiat eivät kuulu asetuksen soveltamisalaan – kohtuullinen palkkio 150 €/h

KKO:2024:37 Eurooppalainen pidätysmääräys – Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen – Puolustaja – Puolustajan palkkio Oikeusavun palkkioperusteista annetun asetuksen säännökset jätettiin perustuslain 107 §:n nojalla soveltamatta määrättäessä valtion varoista palkkio puolustajalle, joka oli määrätty tehtäväänsä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden EU-jäsenvaltioiden välillä annetun lain nojalla. 9. Toisin kuin rikosoikeudenkäyntilain 2…

https://asianajajaliitto.fi/2024/06/kko-jatti-oikeusavun-palkkioasetuksen-soveltamatta-eurooppalaista-pidatysmaaraysta-koskevat-asiat-eivat-kuulu-asetuksen-soveltamisalaan-kohtuullinen-palkkio-150-e-h/
22.6.2023 Oikeusuutiset

EU-luovuttamispäätökseen sisältyvään säilössäpitomääräykseen haetaan muutosta valittamalla seitsemässä päivässä

KKO:2023:47 Eurooppalainen pidätysmääräys – Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen – Säilössä pitäminen – Muutoksenhaku – Kantelu EU-luovuttamislain 33 §:n 2 momentissa tarkoitetusta luovuttamispäätökseen sisältyvästä säilössäpitomääräyksestä ei voi kannella lain 19 §:n nojalla vaan siihen haetaan muutosta valittamalla lain 37 §:n mukaisesti. (Ään.) 11. EU-luovuttamislain säännöskokonaisuuden sisällön sekä tämän kanssa sopusoinnussa olevan,…

https://asianajajaliitto.fi/2023/06/eu-luovuttamispaatokseen-sisaltyvaan-sailossapitomaaraykseen-haetaan-muutosta-valittamalla-seitsemassa-paivassa/
3.6.2023 Oikeusuutiset

Oikeusministeriön muistiot hallitusneuvotteluihin kertovat oikeudenhoidon tulevaisuudesta

Oikeusapupalkkion korotus jäämässä vain 10 %:iin.  Oikeusministeriön hallitusneuvotteluihin toimittamat muistiot kertovat siitä, mitä on luvassa. Yksityisten avustajien oikeusapupalkkioihin on varauduttu tekemään vain 8 miljoonan euron lisäys, mikä tarkoittaa vain 10 % korotusta nykyisiin vuoden 2014 alusta noudattettuihin palkkioihin. Kun inflaatio tänä aikana on ollut yli 20 %, ei ministeriön tavoitteena…

https://asianajajaliitto.fi/2023/06/oikeusministerion-muistiot-hallitusneuvotteluihin-kertovat-oikeudenhoidon-tulevaisuudesta/
25.5.2022 Oikeusuutiset

Eurooppalaiseen pidätysmääräykseen liittyvä säilössäpito ei voinut jatkua alkuperäisen määräajan päättymisen jälkeen

KKO:2022:36 Eurooppalainen pidätysmääräys – Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen – Luovuttamispäätöksen täytäntöönpanoaika – Säilössä pitäminen Romanian kansalainen A oli määrätty luovutettavaksi vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten Romaniaan ja pidettäväksi säilössä, kunnes hänet luovutetaan. Luovuttamispäätöstä ei kuitenkaan ollut pantu täytäntöön, viimeksi sen johdosta, että A oli hakenut turvapaikkaa Suomesta. A:ta oli jatkuvasti pidetty säilössä…

https://asianajajaliitto.fi/2022/05/eurooppalaiseen-pidatysmaaraykseen-liittyva-sailossapito-ei-voinut-jatkua-alkuperaisen-maaraajan-paattymisen-jalkeen/
21.4.2022 Oikeusuutiset

Suhteellisuusperiaatetta ei voitu pitää perusteena kieltäytyä luovuttamisesta toiseen EU-jäsenvaltioon

KKO:2022:29 Eurooppalainen pidätysmääräys – Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen – Suhteellisuusperiaate – Säilöön ottaminen – Tuomioistuimen toimivalta Käräjäoikeus oli hylännyt syyttäjän vaatimuksen A:n luovuttamisesta Puolaan syytetoimenpiteitä varten ja kumonnut A:lle määrätyn matkustuskiellon lausumatta syyttäjän vaatimuksesta A:n pitämisestä säilössä, kunnes päätös on tullut lainvoimaiseksi. Käräjäoikeus oli katsonut luovuttamisen kokonaisuutena arvioiden suhteellisuusperiaatteen vastaiseksi.…

https://asianajajaliitto.fi/2022/04/suhteellisuusperiaatetta-ei-voitu-pitaa-perusteena-kieltaytya-luovuttamisesta-toiseen-eu-jasenvaltioon/
8.12.2021 Oikeusuutiset

Luovutusasiassa säilöönotetulla oli oikeus saattaa käräjäoikeuden arvioitavaksi olivatko säilössäpidon edellytykset edelleen voimassa

KKO:2021:86 Eurooppalainen pidätysmääräys – Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen – Luovuttamispäätöksen täytäntöönpanoaika – Säilössä pitäminen – Tuomioistuimen toimivalta Romanian kansalainen A oli 16.4.2021 tehdyllä Korkeimman oikeuden päätöksellä (KKO 2021:24) määrätty luovutettavaksi vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten Romaniaan ja pidettäväksi säilössä, kunnes hänet luovutetaan. A on 6.10.2021 käräjäoikeudelle tekemässään hakemuksessa vaatinut, että hänet vapautetaan…

https://asianajajaliitto.fi/2021/12/luovutusasiassa-sailoonotetulla-oli-oikeus-saattaa-karajaoikeuden-arvioitavaksi-olivatko-sailossapidon-edellytykset-edelleen-voimassa/
2.9.2021 Oikeusuutiset

KKO: Käräjäoikeuden tulee perustella miksi tehostettu matkustuskielto ei tule kyseeseen lievempänä pakkokeinona

KKO:2021:62 Eurooppalainen pidätysmääräys – Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen – Säilössä pitäminen – Pakkokeino – Tehostettu matkustuskielto   A:ta oli vaadittu eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla luovutettavaksi Belgiaan syytetoimenpiteitä varten. Käräjäoikeus oli ennen luovuttamisasian käsittelyä määrännyt säilöön otetun A:n pidettäväksi edelleen säilössä luovuttamispyynnön täytäntöönpanon turvaamiseksi. Kysymys siitä, olisiko A tullut määrätä säilössä pitämisen…

https://asianajajaliitto.fi/2021/09/kko-karajaoikeuden-tulee-perustella-miksi-tehostettu-matkustuskielto-ei-tule-kyseeseen-lievempana-pakkokeinona/