Generic filters
Exact matches only
23.2.2018 Oikeusuutiset

Vakaumuksensa vuoksi siviilipalveluksesta kieltäytyneen syyte hylättiin

Hovioikeus katsoi, että tuomitseminen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä on perustuslaissa kiellettyä syrjivää kohtelua Jehovan todistajiin nähden, jotka on lailla vapautettu sekä asepalveluksen että siviilipalveluksen suorittamisesta. Helsingin hovioikeus on tänään tuomiollaan hylännyt syytteen siviilipalveluksestakieltäytymisestä. Käräjäoikeus oli tuominnut vastaajan teosta laissa säädettyyn 173päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Vastaaja oli kieltäytynyt siviilipalveluksestavakavien omantunnon syiden vuoksi. Hovioikeus katsoi,…

https://asianajajaliitto.fi/2018/02/vakaumuksensa-vuoksi-siviilipalveluksesta-kieltaytyneen-syyte-hylattiin/
8.2.2018 Oikeusuutiset

Lainsäädännön arviointineuvosto: EU:n tietosuojalakia koskevassa esitysluonnoksessa on merkittäviä puutteita

Esitysluonnoksen pohjalta ei todennäköisesti pysty muodostamaan riittävää ja perusteltua käsitystä esityksestä, eikä sen taloudellisista ja yhteiskunnallisista vaikutuksista. Hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetaan säädettäväksi uusi tietosuojalaki. Lailla täydennettäisiin ja täsmennettäisiin Euroopan unionin yleistä tietosuoja-asetusta. Esityksessä ehdotetaan, että samalla kumottaisiin henkilötietolaki sekä laki tietosuojalautakunnasta ja tietosuojavaltuutetusta. Arviointineuvosto kiinnittää huomiota siihen, että esitysluonnoksessa tulisi käsitellä…

https://asianajajaliitto.fi/2018/02/lainsaadannon-arviointineuvosto-eun-tietosuojalakia-koskevassa-esitysluonnoksessa-on-merkittavia-puutteita/
1.2.2018 Oikeusuutiset

Julkiasiamiehen ratkaisuehdotus korkeimman hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyyntöön

Ennakkoratkaisupyyntö – SEUT 20 ja SEUT 21 artikla – Unionin kansalaisuus – Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Sosiaaliturva – Asetus (EY) N:o 883/2004 – Sosiaalihuolto – Sairausetuudet – Vammaisille tarkoitetut palvelut – Jäsenvaltiossa olevan kunnan velvollisuus tarjota asukkaalleen kansallisen lainsäädännön mukaista henkilökohtaista apua tämän toisessa jäsenvaltiossa suorittamien korkeakouluopintojen aikana (Ennakkoratkaisupyyntö –…

https://asianajajaliitto.fi/2018/02/julkiasiamiehen-ratkaisuehdotus-korkeimman-hallinto-oikeuden-ennakkoratkaisupyyntoon/
1.2.2018 Oikeusuutiset

Markkinaoikeus turvasi muut teleliittymien tiedot, paitsi ne joita säilytettiin vain viranomaistarpeita varten

Markkinaoikeus: tekijänoikeus – turvaamistoimi – tekijänoikeuslain 60 a §:n mukainen luovuttamismääräys – vakuus … Kuten edellä on todettu, hakijan turvaamistoimivaatimuksen kohteena olevat tiedot ovat luonteeltaan sellaisia, että ne häviävät ajan kulumisen seurauksena. Tietoyhteiskuntakaaren 157 §:n nojalla tietoja on säilytettävä viranomaistarpeita varten yhdeksän kuukautta. Teleoperaattorin omia tarpeita varten tietoja voi säilyttää…

https://asianajajaliitto.fi/2018/02/markkinaoikeus-turvasi-muut-teleliittymien-tiedot-paitsi-ne-joita-sailytettiin-vain-viranomaistarpeita-varten/
30.1.2018 Tiedotteet

Asianajajakonventio etenee Euroopan neuvoston ministerineuvostoon

Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous (PACE) hyväksyi ehdotuksen asianajajien ammattikuntaa käsittelevän asianajakonvention esittämisestä Euroopan neuvoston ministerineuvostolle. Yleissopimus määrittelisi EU-tasolla asianajajien asemaa ja oikeuksia sekä parantaisi merkittävästi ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion toteutumista Euroopassa. Ministerineuvoston odotetaan käsittelevän asiaa vielä kevään aikana.   Luonnosteluvaihe saattaa kestää vuosia. Sopimuksen pohjana olevat suositukset ottavat kantaa asianajajien rooliin…

https://asianajajaliitto.fi/2018/01/asianajajakonventio-etenee-euroopan-neuvoston-ministerineuvostoon/
30.1.2018 Oikeusuutiset

Selvitys velkakonversion ulottuvuuksista yritysjärjestelyiden ja maksukyvyttömyystilanteiden näkökulmasta

Selvitys on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2017 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Raportin ovat laatineet Jyrki Tähtinen, Robert Peldán ja Joonas Dammert Borenius Asianajotoimisto Oy:stä. Yritysrahoituksen kehityksen huomioon ottaminen lainsäädännössä on tarpeen Suomen kilpailukyvyn kannalta. Selvityksen tuloksia käytetään yhtiö- ja maksukyvyttömyyslainsäädännön muutostarpeen arvioinnissa. Rahoitusala on voimakkaassa murroksessa, johon liittyvät kansainvälistyminen ja…

https://asianajajaliitto.fi/2018/01/selvitys-velkakonversion-ulottuvuuksista-yritysjarjestelyiden-ja-maksukyvyttomyystilanteiden-nakokulmasta/
26.1.2018 Oikeusuutiset

Tuomioistuinviraston valmistelu käyntiin

Viraston tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2020 alussa. Oikeusministeri Antti Häkkänen on tänään asettanut hankkeen valmistelemaan tuomioistuinviraston perustamista. Hankkeen tehtävänä on valmistella tuomioistuinviraston perustamista siten, että uusi virasto voisi aloittaa toimintansa vuoden 2020 alussa. – Tuomioistuinviraston perustamisessa korostuu tuomioistuinten riippumattomuus ja sen turvaaminen. Samalla pyritään hallintotehtävien tehokkaaseen hoitamiseen, toteaa oikeusministeri Antti…

https://asianajajaliitto.fi/2018/01/tuomioistuinviraston-valmistelu-kayntiin/
25.1.2018 Oikeusuutiset

Esitys tiedustelutoiminnan valvonnasta eduskunnalle

Tiedustelulainsäädännön uudistuksessa siviili- ja sotilastiedusteluviranomaisille annettaisiin uusia merkittäviä tiedustelutehtäviä ja -toimivaltuuksia. Hallitus esittää, että siviili- ja sotilastiedustelun laillisuusvalvontaa varten perustettaisiin uusi viranomainen, tiedusteluvaltuutettu. Eduskunnalle tänään annetun esityksen mukaan tiedustelutoiminnan valvontajärjestelmä muodostuisi sekä parlamentaarisesta valvonnasta että laillisuusvalvonnasta vastaavasta tiedusteluvaltuutetusta. Tavoitteena on järjestää tiedustelutoiminnan valvonta siten, että se täyttää vaatimukset valvonnan tehokkuudesta…

https://asianajajaliitto.fi/2018/01/esitys-tiedustelutoiminnan-valvonnasta-eduskunnalle/
25.1.2018 Oikeusuutiset

Esitys luottamuksellisen viestin suojaa koskevan perustuslain säännöksen muuttamisesta eduskunnalle

Muutoksella mahdollistettaisiin tiedustelutoimivaltuuksia koskevan lainsäädännön säätäminen. Hallitus esittää perustuslain tarkistamista siten, että tavallisella lailla voitaisiin säätää tarpeellisiksi katsottavien edellytysten täyttyessä kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi välttämättömistä rajoituksista luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan. Käytännössä muutoksella mahdollistettaisiin tiedustelutoimivaltuuksia koskevan lainsäädännön säätäminen. Perustuslain muutosesitys sekä tiedustelulainsäädännön uudistamiseen liittyvät siviili- ja sotilastiedustelua sekä tiedustelutoiminnan valvontaa koskevat lakiesitykset…

https://asianajajaliitto.fi/2018/01/esitys-luottamuksellisen-viestin-suojaa-koskevan-perustuslain-saannoksen-muuttamisesta-eduskunnalle/
24.1.2018 Oikeusuutiset

Oikeusministeri Häkkänen esittää perustuslain muutosta säädettäväksi kiireellisenä

Häkkänen aikoo esittää hallitukselle, että hallitus suosittelisi eduskunnalle tiedustelulainsäädäntöpakettiin liittyvän perustuslain muutoksen säätämistä kiireellisenä asiana. – Suomen turvallisuustilanteen muutokset ja tarve varautua kansallista turvallisuutta uhkaavaan toimintaan muodostavat sellaisen poikkeuksellisen tilanteen, jossa perustuslain kiireelliselle muuttamiselle on välttämätön tarve tiedusteluviranomaisten asianmukaisten toimivaltuuksien säätämiseksi, painottaa ministeri Häkkänen. Häkkänen toteaa, että asiassa on oikeusministeriössä…

https://asianajajaliitto.fi/2018/01/oikeusministeri-hakkanen-esittaa-perustuslain-muutosta-saadettavaksi-kiireellisena/