Generic filters
Exact matches only
23.9.2015 Oikeusuutiset

Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus henkilötietojen käsittelyä koskevassa asiassa

Julkisasiamies Bot katsoo, että komission päätös, jossa henkilötietojen suoja Yhdysvalloissa todetaan riittäväksi, ei estä kansallisia viranomaisia keskeyttämästä Facebookin eurooppalaisia käyttäjiä koskevien tietojen siirtämistä Yhdysvalloissa sijaitseville palvelimille. Julkisasiamies pitää lisäksi kyseistä komission päätöstä pätemättömänä. Ennakkoratkaisupyyntö koskee kyseisen päätöksen tulkintaa Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 7, 8 ja 47 artiklan sekä direktiivin…

https://asianajajaliitto.fi/2015/09/julkisasiamiehen-ratkaisuehdotus-henkilotietojen-kasittelya-koskevassa-asiassa/
18.9.2015 Oikeusuutiset

EU:n tuomioistuimen tuomio lentoliikennettä koskevassa asiassa

Lentoliikenteen harjoittajilla on velvollisuus maksaa korvaus matkustajille myös silloin, kun lento on peruutettu odottamattomien teknisten vikojen vuoksi. Tietyt tekniset viat kuten muun muassa lentoliikenteen turvallisuuteen vaikuttavat piilevät valmistusvirheet saattavat kuitenkin vapauttaa lentoliikenteen harjoittajat korvausvelvollisuudesta. Ennakkoratkaisupyynnön oli tehnyt Rechtbank Amsterdam (Alankomaat). Ennakkoratkaisupyyntö koski matkustajille heidän lennolle pääsynsä epäämisen sekä lentojen peruuttamisen…

https://asianajajaliitto.fi/2015/09/eun-tuomioistuimen-tuomio-lentoliikennetta-koskevassa-asiassa-7/
17.9.2015 Oikeusuutiset

Tuomarinimityksiä: Hirvelä KKO:een, Liisa Heikkilä ylituomariksi Helsingin hallinto-oikeuteen

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat nimitysasiat: Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomari, valtionsyyttäjä Päivi Hirvelä Korkeimman oikeuden oikeusneuvoksen virkaan 1.1.2016 lukien. Määräaikainen hallintoneuvos, hallinto-oikeustuomari Liisa Helena Heikkilä Helsingin hallinto-oikeuden ylituomarin virkaan 1.10.2015 lukien, hallinto-oikeustuomari Ritva Irene Isomoisio Turun hallinto-oikeuden ylituomarin virkaan 1.10.2015 lukien, käräjätuomari Markku Tapani Lindqvist Satakunnan käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan…

https://asianajajaliitto.fi/2015/09/tuomarinimityksia-hirvela-kkoeen-liisa-heikkila-ylituomariksi-helsingin-hallinto-oikeuteen/
16.9.2015 Oikeusuutiset

Eu:n tuomioistuimen tuomio henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevassa asiassa

Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – Asetus (EY) N:o 883/2004 – 7 artikla – 21 artikla – Sairausetuus – Hoiva-avustus, henkilökohtaista apua koskeva avustus ja lisäkustannuskorvaus – Asuinpaikkaa koskeva sääntö Euroopan komissio vaatii kanteellaan unionin tuomioistuinta toteamaan, että Slovakian tasavalta ei ole noudattanut SEUT 48 artiklan eikä sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan…

https://asianajajaliitto.fi/2015/09/eun-tuomioistuimen-tuomio-henkiloiden-vapaata-liikkuvuutta-koskevassa-asiassa-2/
16.9.2015 Oikeusuutiset

Eu:n tuomioistuimen tuomio henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevassa asiassa

Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – Asetus (EY) N:o 883/2004 – 7 artikla – Vanhuusetuus – Jouluraha – Asuinpaikkaa koskeva sääntö Euroopan komissio vaatii kanteellaan unionin tuomioistuinta toteamaan, että Slovakian tasavalta ei ole noudattanut SEUT 45 ja SEUT 48 artiklan sekä sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 (EUVL…

https://asianajajaliitto.fi/2015/09/eun-tuomioistuimen-tuomio-henkiloiden-vapaata-liikkuvuutta-koskevassa-asiassa-3/
26.8.2015 Oikeusuutiset

Korkeimman oikeuden jäsenen virkaan esitetään EIT:n tuomari Päivi Hirvelää

Korkein oikeus esittää, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomari, valtionsyyttäjä Päivi Hirvelä nimitetään KKO:n jäsenen virkaan alkaen 1.1.2016. Hirvelä on toiminut vuodesta 2007 lähtien EIT:n tuomarina Strasbourgissa Ranskassa. Tuomarinvirkaa hoitaessaan hän on ollut virkavapaana valtionsyyttäjän tehtävästään. Aiemmin Hirvelä on toiminut muun muassa käräjätuomarina, esittelijänä hovioikeudessa, yleisenä oikeusavustajana ja tutkijana sekä kaupunginviskaalina…

https://asianajajaliitto.fi/2015/08/korkeimman-oikeuden-jasenen-virkaan-esitetaan-eitn-tuomari-paivi-hirvelaa/
19.8.2015 Oikeusuutiset

Maahanmuuttovirastoon perustettiin Dublin-asioiden tietokeskus

Maahanmuuttovirastoon on perustettu kansallinen Dublin-asioiden tietokeskus. Sen tehtävänä on vaihtaa tietoja muiden EU:n Dublin-asetusta noudattavien maiden kanssa sekä koordinoida viranomaisten tiedonkulkua Suomessa Tietokeskus perustettiin hankkeessa, joka käynnistyi viime vuonna Euroopan pakolaisrahaston tuella ja päättyi kesäkuun lopussa. Hankkeessa kehitettiin myös toimintamallit tietojenvaihdolle tilanteissa, kun turvapaikanhakija on ilman huoltajaa tullut alaikäinen, jolla…

https://asianajajaliitto.fi/2015/08/maahanmuuttovirastoon-perustettiin-dublin-asioiden-tietokeskus/
13.8.2015 Oikeusuutiset

Elinkeinoelämän keskusliitto: EU-tavaramerkit päivitettävä kevään 2016 aikana

EU:ssa selkiytetään ja harmonisoidaan tavaramerkkijärjestelmiä. Yritysten tulee tarkistaa ja tarvittaessa päivittää EU-tavaramerkkinsä luokittelutiedot, jotta sen suoja säilyisi kattavana Euroopan komissio, parlamentti ja neuvosto pääsivät kesäkuussa yhteisymmärrykseen tavaramerkkijärjestelmän uudistamisesta. Uudistushankkeen tavoitteena on helpottaa yritysten toimintaa EU:n sisämarkkinoilla siten, että eurooppalaiset tavaramerkkijärjestelmät tehdään nykyistä selkeämmiksi, edullisemmiksi ja tehokkaammiksi. Olennaista on se, että…

https://asianajajaliitto.fi/2015/08/elinkeinoelaman-keskusliitto-eu-tavaramerkit-paivitettava-kevaan-2016-aikana/
4.8.2015 Oikeusuutiset

Yle.fi: Matkustajilla ja lentoyhtiöillä yhä enemmän kiistoja myöhästymisen korvaamisesta – pelisäännöt täyttä hepreaa

Matkustajan on mahdollista saada jopa 600 euron kipurahat lennon myöhästyessä pahasti. Mutkikkaiden pykälien takia matkustajan on usein mahdotonta varmistua itse, onko hänellä oikeutta korvaukseen vai ei Kuluttajariitalautakunnan saamat valitukset lentojen myöhästelyistä ovat lisääntyneet kaikki viimeiset vuodet  nopeaa tahtia. Esimerkiksi vuonna 2012 valituksia tuli 150, mutta tänä vuonna määrä on nousemassa…

https://asianajajaliitto.fi/2015/08/yle-fi-matkustajilla-ja-lentoyhtioilla-yha-enemman-kiistoja-myohastymisen-korvaamisesta-pelisaannot-taytta-hepreaa/
17.7.2015 Oikeusuutiset

EU:n tuomioistuimen ratkaisu oleskeluoikeuden säilyttämistä koskevassa asiassa

Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2004/38/EY – 13 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohta – Unionin kansalaisen perheenjäsenten oleskeluoikeus – Unionin kansalaisen ja kolmannen maan kansalaisen välinen avioliitto – Kolmannen maan kansalaisen oleskeluoikeuden säilyminen unionin kansalaisen vastaanottavasta jäsenvaltiosta poistumisen ja tätä seuranneen avioeron jälkeen – 7 artiklan 1 kohdan b alakohta…

https://asianajajaliitto.fi/2015/07/eun-tuomioistuimen-ratkaisu-oleskeluoikeuden-sailyttamista-koskevassa-asiassa/