Generic filters
Exact matches only
14.6.2016 Oikeusuutiset

Kunta ei voi ulkoistaa julkisen vallan käyttöä vanhuspalveluita myönnettäessä

Itä-Suomen HAO: Sosiaalihuoltolain mukainen asumispalvelu – Julkisen vallan käyttö – Ostopalvelu – Vanhuspalvelulaki Hallinto-oikeus kumosi valituksenalaisen päätöksen ja palautti asian toimivaltaiselle viranomaiselle uudelleen käsiteltäväksi seuraavilla perusteilla. Saadun selvityksen mukaan viranhaltijan päätökseen valmistelijaksi merkitty henkilö on S Oy:n R:n yksikön johtaja. Viranomaisen lausunnon mukaan R:n kunta on ulkoistanut sosiaali- ja terveyspalvelut…

https://asianajajaliitto.fi/2016/06/kunta-ei-voi-ulkoistaa-julkisen-vallan-kayttoa-vanhuspalveluita-myonnettaessa/
12.6.2016 Oikeusuutiset

Tekijänoikeusdirektiivi on esteenä sille, että hyvitys tekijöille teostensa yksityisestä kopioinnista rahoitetaan talousarvioon kuuluvista määrärahoista

Tällaisessa järjestelmässä ei varmisteta, että pelkästään yksityisten kopioiden käyttäjät kattavat viime kädessä hyvityksen kustannukset Unionin direktiivillä on vuodesta 2001 alkaen yhdenmukaistettu tekijänoikeuden ja lähioikeuksien oikeudellisia puitteita, jotka perustuvat oikeudenhaltijoiden suojan korkeaan tasoon. Tätä varten jäsenvaltioiden on erityisesti taattava tekijöille yksinoikeus sallia tai kieltää kappaleen valmistaminen heidän teoksistaan. Ne voivat kuitenkin…

https://asianajajaliitto.fi/2016/06/tekijanoikeusdirektiivi-on-esteena-sille-etta-hyvitys-tekijoille-teostensa-yksityisesta-kopioinnista-rahoitetaan-talousarvioon-kuuluvista-maararahoista/
3.6.2016 Oikeusuutiset

Ns. raippavero ei ole EU-oikeuden vastainen

Kyseessä on verotusta koskeva asia, joka ei kuulu EU-oikeuden alaan UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto) 2 päivänä kesäkuuta 2016 (*) Ennakkoratkaisupyyntö – Sosiaalipolitiikka – Yhdenvertaisen kohtelun periaate ja ikään perustuvan syrjinnän kielto – Direktiivi 2000/78/EY – Yhdenvertainen kohtelu työssä ja ammatissa – 2, 3 ja 6 artikla – Erilainen kohtelu iän…

https://asianajajaliitto.fi/2016/06/ns-raippavero-ei-ole-eu-oikeuden-vastainen/
20.5.2016 Lausunnot

Lausunto avustajadirektiivin 2013/48/EU täytäntöönpanosta

Dnro 25/2016 Lausuntopyyntönne: OM 3/41/2016, 18.4.2016 AVUSTAJADIREKTIIVIN 2013/48/EU TÄYTÄNTÖÖNPANO Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) on saanut oikeusministeriöltä 18.4.2016 päivätyn lausuntopyynnön koskien luonnosta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi esitutkintalain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Asianajajaliitto lausuu luonnoksen johdosta seuraavaa.   1. Yleistä Lausuntopyyntö on päivätty 18.4.2016 ja siihen on pyydetty lausuntoa 11.5.2016…

https://asianajajaliitto.fi/2016/05/lausunto-avustajadirektiivin-2013-48-eu-taytantoonpanosta/
9.5.2016 Oikeusuutiset

EU:n tupakkatuotedirektiivi on pätevä

Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-358/14, C-477/14, C-547/14 Puola v. parlamentti ja neuvosto Sekä pakkausten laaja yhtenäistäminen että mentolisavukkeiden tuleva kieltäminen unionissa ja sähkösavukkeisiin sovellettava erityissäännöstö ovat laillisia. Uudella vuoden 2014 tupakkatuotedirektiivillä pyritään yhtäältä helpottamaan tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa pitäen lähtökohtana ihmisten terveyden suojelun korkeaa tasoa ja toisaalta…

https://asianajajaliitto.fi/2016/05/eun-tupakkatuotedirektiivi-on-pateva/
27.4.2016 Oikeusuutiset

Ennen luvan peruuttamista tai varoitusta voidaan antaa korjauskehotus – siitä ei voi valittaa

KHO:2016:57 Päätöksen valituskelpoisuus – Valituksen tutkiminen – Taksilupa – Taksiluvan peruuttaminen – Korjauskehotus Jos taksiliikenneluvan peruuttamisen tai varoituksen antamisen peruste on sellainen, että se voidaan korjata, toimivaltaisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on taksiliikennelain 22 §:n 6 momentin mukaan ennen luvan peruuttamista tai varoituksen antamista annettava luvan haltijalle mahdollisuus asetetussa määräajassa…

https://asianajajaliitto.fi/2016/04/ennen-luvan-peruuttamista-tai-varoitusta-voidaan-antaa-korjauskehotus-siita-ei-voi-valittaa/
12.4.2016 Oikeusuutiset

Lääkärin tuli esittää selvitys, että toiminnan rajoittamiselle ei enää ollut aihetta

KHO:2016:46 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto – Valvira – Erikoislääkäri – Lääkärintoimi – Ammatinharjoittamisoikeuden rajoittaminen– Ammatinharjoittajan vaatimus rajoituksen poistamisesta – Ammatinharjoittajan velvollisuus selvityksen esittämiseen – Viranomaisen valitusoikeus – Esittelijän esteellisyys Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) oli päätöksellään hylännyt erikoislääkärin hakemuksen lääkärintoimen ammatinharjoittamisoikeuden rajoituksen poistamisesta. Lääkärillä oli ammatinharjoittamisoikeuttaan…

https://asianajajaliitto.fi/2016/04/laakarin-tuli-esittaa-selvitys-etta-toiminnan-rajoittamiselle-ei-enaa-ollut-aihetta/
21.3.2016 Oikeusuutiset

Espanjalaisen kiinteistön yhteisomistusta ei voitu purkaa suomalaistuomioistuimen toimin

KKO:2016:21 Euroopan unionin oikeus Kansainvälinen prosessioikeus – Bryssel I -asetus – Suomen tuomioistuimen toimivalta Yhteisomistus – Yhteisomistussuhteen purkaminen Osa Espanjassa sijaitsevien omakotitalon ja kerrostaloasunnon yhteisomistajista teki käräjäoikeudelle yhteisomistussuhteiden purkamista koskevan hakemuksen, jossa vaadittiin uskotun miehen määräämistä myymään omakotitalo ja asunto ja jakamaan saatava kauppahinta yhteisomistajien kesken. Hakemus jätettiin tutkimatta, koska…

https://asianajajaliitto.fi/2016/03/espanjalaisen-kiinteiston-yhteisomistusta-ei-voitu-purkaa-suomalaistuomioistuimen-toimin/
17.3.2016 Oikeusuutiset

EU:n tuomioistuimen tuomio lentoliikennettä koskevassa asiassa

Kansalliset viranomaiset harjoittavat yleistä valvontaa lentomatkustajien oikeuksien turvaamiseksi, mutta niiden velvollisuutena ei ole toimia yksittäistapauksia koskevien valitusten perusteella. Kansallisella lainsäädännöllä voidaan kuitenkin antaa niille tällainen toimivalta Ennakkoratkaisupyynnöt oli esittänyt  Raad van State (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat). Ennakkoratkaisupyynnöt koskivat matkustajille heidän lennolle pääsynsä epäämisen sekä lentojen peruuttamisen tai pitkäaikaisen viivästymisen johdosta annettavaa…

https://asianajajaliitto.fi/2016/03/eun-tuomioistuimen-tuomio-lentoliikennetta-koskevassa-asiassa-6/
11.3.2016 Oikeusuutiset

Ulkoprosessuaalisessa asiassa on oikeusaputoimiston selvitettävä ovatko edellytykset yksityiseen avustajaan olemassa

KHO:2016:27 Oikeusapu – Muu kuin tuomioistuinasia – Yksityinen avustaja – Oikeusapuhakemuksen käsittely – Sähköinen hakemus – Ratkaisupyyntö – Toimivaltainen hallinto-oikeus – Valitusluvan tarve Helsingissä asuva A oli hakenut oikeusapua Maahanmuuttovirastossa vireillä olleeseen kansalaisuuslain mukaiseen asiaan ja pyytänyt nimeämänsä yksityisen avustajan määräämistä avustajakseen. Sähköisesti tehty hakemus oli ohjautunut Ylivieskan oikeusaputoimiston käsiteltäväksi.…

https://asianajajaliitto.fi/2016/03/ulkoprosessuaalisessa-asiassa-on-oikeusaputoimiston-selvitettava-ovatko-edellytykset-yksityiseen-avustajaan-olemassa/