Ns. raippavero ei ole EU-oikeuden vastainen

Kyseessä on verotusta koskeva asia, joka ei kuulu EU-oikeuden alaan

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)

2 päivänä kesäkuuta 2016 (*)

Ennakkoratkaisupyyntö
– Sosiaalipolitiikka – Yhdenvertaisen kohtelun periaate ja ikään
perustuvan syrjinnän kielto – Direktiivi 2000/78/EY – Yhdenvertainen
kohtelu työssä ja ammatissa – 2, 3 ja 6 artikla – Erilainen kohtelu iän
perusteella – Kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan eläketuloa
verotetaan tietyissä tapauksissa ankarammin kuin palkkatuloa –
Direktiivin 2000/78 soveltamisala – Euroopan unionin toimivalta
välittömän verotuksen alalla 

Asiassa C‑122/15,

jossa
on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka
korkein hallinto-oikeus (Suomi) on esittänyt 6.3.2015 tekemällään
päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 10.3.2015,
saadakseen ennakkoratkaisun.

18 Ennakkoratkaisua
pyytäneen tuomioistuimen ensimmäinen kysymys koskee sitä, onko
direktiivin 2000/78 3 artiklan 1 kohdan c alakohtaa tulkittava siten,
että pääsiassa kyseessä olevan kaltainen eläketulon lisäveroa koskeva
kansallinen lainsäädäntö kuuluu direktiivin aineelliseen
soveltamisalaan, ja onko pääasiassa tämän vuoksi sovellettava
perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdassa vahvistettua ikään perustuvan
syrjinnän kieltoa.

19      Todettakoon
heti aluksi, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön
mukaan direktiivin 2000/78 nimestä ja johdanto-osasta sekä sen
sisällöstä ja tarkoituksesta ilmenee, että sillä pyritään luomaan
yleiset puitteet yhdenvertaisen kohtelun takaamiseksi kaikille ”työssä
ja ammatissa” suojelemalla tehokkaasti sellaista syrjintää vastaan, joka
perustuu johonkin direktiivin 1 artiklassa mainituista perusteista,
joista yksi on ikä (tuomio 26.9.2013, Dansk Jurist- og Økonomforbund,
C‑546/11, EU:C:2013:603, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

20      Direktiivin
2000/78 soveltamisala on ymmärrettävä sen 3 artiklan 1 kohdan
c alakohdan ja 3 kohdan, luettuina yhdessä tämän direktiivin
johdanto-osan 13 perustelukappaleen kanssa, perusteella niin, ettei se
kata sosiaaliturvajärjestelmiä ja sosiaalisen suojelun järjestelmiä,
joiden tarjoamia etuja ei rinnasteta palkkaan, sellaisena kuin palkan
käsite ymmärretään SEUT 157 artiklan 2 kohtaa sovellettaessa (tuomio
21.1.2015, Felber, C‑529/13, EU:C:2015:20, 20 kohta
oikeuskäytäntöviittauksineen).

21      Direktiivin
2000/78 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa olevaa palkan käsitettä on
kylläkin tulkittava laajasti. Unionin tuomioistuin on siksi katsonut,
että käsitteeseen kuuluvat kaikki nykyisin tai tulevaisuudessa
suoritettavat raha- tai luontoisedut, kunhan työntekijä saa ne
työnantajaltaan, vaikka vain välillisesti, työnsä perusteella, siitä
riippumatta, suoritetaanko ne työsopimuksen vai lain säännösten
perusteella vai vapaaehtoisesti (tuomio 12.12.2013, Hay, C‑267/12,
EU:C:2013:823, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Myöskään se, että
tietyt etuudet maksetaan työsuhteen päätyttyä, ei sulje pois,
etteivätkö ne voisi olla luonteeltaan mainituissa säännöksissä
tarkoitettua palkkaa (tuomio 9.12.2004, Hlozek, C‑19/02, EU:C:2004:779,
35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

22      Unionin
tuomioistuin on todennut myös, että palkaksi katsottaviin etuihin
kuuluvat nimenomaisesti edut, jotka työnantaja maksaa sellaisten
työsuhteiden olemassaolon perusteella, joiden tarkoituksena on taata
työntekijälle tulolähde, vaikkeivät työntekijät tietyissä
erityistapauksissa teekään työsopimuksessa tarkoitettua työtä.
Tällaisten etuuksien palkanluonteisuutta ei voida kyseenalaistaa
myöskään ainoastaan sillä perusteella, että niillä on myös
sosiaalipoliittista merkitystä (tuomio 9.12.2004, Hlozek, C‑19/02,
EU:C:2004:779, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

23      Unionin
tuomioistuin on näin katsonut, että etuudet eläkejärjestelmästä, joka
määräytyy pääasiallisesti asianomaisella henkilöllä olleen työtehtävän
mukaan, liittyvät kyseisen henkilön saamaan palkkaan ja kuuluvat SEUT
157 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan (tuomio 7.1.2004, K. B., C‑117/01,
EU:C:2004:7, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

24      Tämä
ei kuitenkaan merkitse sitä, että eläketulon veroastetta koskevan
kansallisen lainsäädännön olisi katsottava kuuluvan direktiivin 2000/78
soveltamisalaan.

25      Ensin on tuotava
esiin se, että pääasiassa ei ole kyse sellaisista ehdoista tai
edellytyksistä, joiden mukaisesti määräytyy niiden etuuksien määrä,
jotka maksetaan työntekijälle sen työsuhteen perusteella, joka yhdisti
hänet hänen aiempaan työnantajaansa (tuomio 1.4.2008, Maruko, C‑267/06,
EU:C:2008:179, 46 kohta), vaan eläketulon veroasteesta. Tämänkaltaisella
verotuksella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä työsuhteen eikä näin
myöskään sen kanssa, mitä on pidettävä direktiivissä 2000/78 ja SEUT
157 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna palkkana, mikä on yksin mainitun
direktiivin kohteena tässä yhteydessä.

27      Näin
ollen on katsottava, ettei pääasiassa kyseessä olevan kaltainen
eläketulon lisäveroa koskeva kansallinen lainsäädäntö kuulu direktiivin
2000/78 soveltamisalaan.

28      Niiden
perusoikeuskirjan määräysten osalta, joiden tulkintaa ennakkoratkaisua
pyytänyt tuomioistuin pyytää, riittää lopuksi pelkkä muistutus siitä,
että perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjan
määräykset koskevat jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat
unionin oikeutta.

http://curia.europa.eu/juris/document/document.jsf?text=&docid=179467&pageIndex=0&doclang=FI&mode=lst&dir=&occ=first&part=1&cid=1170101