Generic filters
Exact matches only
17.1.2019 Oikeusuutiset

Pesänhoitajan tekemät saatavien riitautukset jätettiin myöhässä tehtyinä tutkimatta

KKO:2019:3 Konkurssi – Konkurssivalvonta – Jakoluettelon vahvistaminen Pesänhoitaja oli riitauttanut eräiden saatavien valvonnat ennen kuin hän oli toimittanut jakoluettelon käräjäoikeudelle vahvistettavaksi mutta sen jälkeen, kun konkurssilain 13 luvun 10 §:n 2 momentissa säädetty määräaika jakoluettelon toimittamiselle oli kulunut umpeen. Riitautukset jätettiin myöhässä tehtyinä tutkimatta. (Ään.) KKO:2019:3

https://asianajajaliitto.fi/2019/01/pesanhoitajan-tekemat-saatavien-riitautukset-jatettiin-myohassa-tehtyina-tutkimatta/
16.1.2019 Oikeusuutiset

Eu:n tuomioistuimen tuomio kilpailua koskevassa asiassa

Muutoksenhaku – Yrityskeskittymien valvonta – UPS:n aikomus ostaa TNT Express – Komission päätös, jolla todetaan yrityskeskittymä sisämarkkinoille ja ETA-sopimuksen toimintaan soveltumattomaksi – Komission laatima ekonometrinen malli – Ekonometriseen malliin tehtyjen muutosten jättäminen tiedoksi antamatta – Puolustautumisoikeuksien loukkaaminen Euroopan komissio vaati valituksellaan kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 7.3.2017 antaman tuomion United Parcel…

https://asianajajaliitto.fi/2019/01/eun-tuomioistuimen-tuomio-kilpailua-koskevassa-asiassa/
16.1.2019 Oikeusuutiset

Kunnanhallituksen puheenjohtajan lehtikirjoitus teki hänet esteelliseksi

KHO:2019:4 Kunnallisasia – Kunnanhallituksen päätös – Kunnanhallituksen puheenjohtaja – Esteellisyys – Yleislausekejäävi Kunnanhallituksen puheenjohtaja oli käsitellyt paikallisessa sanomalehdessä ilmestyneessä kirjoituksessaan muun ohella kunnan myöntämien avustusten viivästymistä ja tässä yhteydessä arvostellut avustuspäätöksiin kohdistunutta muutoksenhakua. Kirjoitus oli julkaistu sen jälkeen, kun valittaja oli tehnyt oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen vuosittaisesta avustusten myöntämistä koskevasta päätöksestä. Vaikka…

https://asianajajaliitto.fi/2019/01/kunnanhallituksen-puheenjohtajan-lehtikirjoitus-teki-hanet-esteelliseksi/
11.1.2019 Oikeusuutiset

Maa- ja metsätalousministeriö: EU uudistaa säädöksiä eläinlääkkeistä ja lääkerehuista

Euroopan unioni uudistaa eläinlääkkeitä ja lääkerehuja koskevaa säädöstöä. Uudet, eläinlääkkeitä ja lääkerehuja koskevat asetukset tulevat voimaan 28.1.19. Niiden soveltaminen käytäntöön alkaa kolmen vuoden kuluttua eli vuonna 2022 Uusi eläinlääkeasetus kumoaa vanhan direktiivin (2001/82/EY). Asetuksen myötä eläinlääkkeiden lainsäädännöllistä viitekehystä on muutettu tarkoituksenmukaisemmaksi, innovaatioita kannustavammaksi ja eläinlääkkeiden saatavuutta parantavaksi. Asetuksen erityisenä tavoitteena…

https://asianajajaliitto.fi/2019/01/maa-ja-metsatalousministerio-eu-uudistaa-saadoksia-elainlaakkeista-ja-laakerehuista/
9.1.2019 Oikeusuutiset

Valtion ja kunnan väliseen sopimukseen perustuva korvausriita kuului yleisten tuomioistuinten ratkaistavaksi

KKO:2019:1 Tuomioistuimen toimivalta – Tuomioistuin- vai hallintoriita-asia Valtio vaati kaupungilta korvausta vahingosta, joka oli aiheutunut kaupungin ja aluehallintoviraston välisen talous- ja velkaneuvontapalvelujen järjestämistä koskevan toimeksiantosopimuksen purkamisesta. Yleinen tuomioistuin oli toimivaltainen tutkimaan valtion kaupunkiin kohdistaman kanteen. Ks. KKO 2008:36 KKO:2019:1

https://asianajajaliitto.fi/2019/01/valtion-ja-kunnan-valiseen-sopimukseen-perustuva-korvausriita-kuului-yleisten-tuomioistuinten-ratkaistavaksi/
31.12.2018 Oikeusuutiset

Muutoksenhakukieltoa koskeva erimielisyys tulee saattaa hallinto-oikeuden ratkaistavaksi valittamalla päätöksestä

KHO: Muutoksenhakuoikeuden saamista koskeva vaatimus Savonlinnan kaupunginhallitus on 10.10.2016 (§ 395) päättänyt antaa Kiinteistöpalvelu Savotek Oy:n yhtiökokousedustajalle, Savonlinnan Vuokratalot Oy:lle ja Savonlinnan Opiskelija-asunnot Oy:lle päätöksestä tarkemmin ilmenevän konserniohjeen. Päätökseen on liitetty ilmoitus muutoksenhakukiellosta.   A ja B ovat pyytäneet korkeimmalta hallinto-oikeudelta ratkaisua muutoksenhakuoikeuden saamiseksi Savonlinnan kaupunginhallituksen päätökseen 10.10.2016 (§ 395),…

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/muutoksenhakukieltoa-koskeva-erimielisyys-tulee-saattaa-hallinto-oikeuden-ratkaistavaksi-valittamalla-paatoksesta/
28.12.2018 Lausunnot

Lausunto positiivisia luottotietoja koskevasta järjestelmästä

Dnro 69/2018 Lausuntopyyntönne: OM 13/014/2017, 19.9.2018 LAUSUNTO POSITIIVISIA LUOTTOTIETOJA KOSKEVAN JÄRJESTELMÄN EDELLYTYKSIÄ KOSKEVASTA SELVITYKSESTÄ Yleistä Suomen Asianajajaliitolta (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) on pyydetty lausuntoa otsikossa mainitusta selvityksestä. Asianajajaliitto katsoo, ettei positiivisia luottotietoja koskevan järjestelmän säätämiselle ole esitetyssä muodossaan edellytyksiä. Sitovaan ja tiukkaan kontrolliin perustuvasta laintasoisesta sääntelystä aiheutuisi todennäköisesti enemmän haittoja kuin hyötyjä…

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/lausunto-positiivisia-luottotietoja-koskevasta-jarjestelmasta/
28.12.2018 Oikeusuutiset

Rakennustarkastaja oli jättänyt reagoimatta rakennusturvallisuutta koskeneisiin vakaviin onnettomuusuhkailmoituksiin

KKO:2018:90 Virkarikos – Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen Laiminlyöntirikos Laillisuusperiaate – Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate A oli kunnan johtavana rakennustarkastajana saanut ympäristöministeriön sähköpostiviestin aiheesta “suurten hallien riskit” ja sen liitteenä kaksi onnettomuustutkintakeskuksen onnettomuusuhkailmoitusta, jotka koskivat aikaisemmin sortuneita urheilu- ja ratsastushalleja. A ei ryhtynyt viestin perusteella toimenpiteisiin. Vähän yli kahden ja puolen vuoden kuluttua kunnan…

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/rakennustarkastaja-oli-jattanyt-reagoimatta-rakennusturvallisuutta-koskeneisiin-vakaviin-onnettomuusuhkailmoituksiin/
28.12.2018 Oikeusuutiset

Julkisen hankinnan tarjoajan poissuljenta tulee perustella asianmukaisesti suhteellisuusharkinta mukaanluettuna

Markkinaoikeus: Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä – siivouspalvelut julkinen hankinta – hankintapäätöksen perusteleminen – rikostuomion vaikutus – tarjoajan soveltuvuus – yhteinen eurooppalainen hankinta-asiakirja Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on ilmoittanut 23.12.2017 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta siivouspalveluiden hankinnasta 24 kuukauden sopimuskaudelle ja kahdelle vuoden optiokaudelle. Hankinta on jaettu kolmeen osaan, jotka ovat olleet Rantavitikantie…

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/julkisen-hankinnan-tarjoajan-poissuljenta-tulee-perustella-asianmukaisesti-suhteellisuusharkinta-mukaanluettuna/
20.12.2018 Tiedotteet

Asianajajaliiton yt-neuvottelut päätökseen – irtisanottavien määrä väheni korkeintaan kolmeen

Suomen Asianajajaliitossa 26.11.2018 alkaneet yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Ne koskivat koko liiton toimiston henkilöstöä (25 henkeä). Alun perin arvioitu määrä irtisanottavista väheni neuvottelujen aikana korkeintaan kuudesta korkeintaan kolmeen. Yt-neuvotteluiden päättymisen jälkeen liitto on päättänyt toteuttaa toimiston henkilökuntaa koskevan organisaatiouudistuksen. Organisaatiouudistuksen tärkeänä tavoitteena on liiton strategian mukaisesti uudistaa ja parantaa liiton jäsenpalveluja…

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/asianajajaliiton-yt-neuvottelut-paatokseen-irtisanottavien-maara-vaheni-korkeintaan-kolmeen/