Generic filters
Exact matches only
30.9.2019 Oikeusuutiset

EIT antoi Suomea koskevan ratkaisun turvapaikanhakijan palauttamista Irakiin koskevassa asiassa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi 26. syyskuuta Suomea koskevan ratkaisunsa turvapaikanhakijan palauttamista Irakiin koskevassa asiassa. Valittaja oli hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua vuonna 2015 Irakiin palauttamista vastaan. Maahanmuuttovirasto hylkäsi hänen turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksensa ja myös hallinto-oikeus hylkäsi hänen valituksensa. Valittaja teki Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle valituksen, jossa hän väitti, että hänen palauttaminen…

https://asianajajaliitto.fi/2019/09/eit-antoi-suomea-koskevan-ratkaisun-turvapaikanhakijan-palauttamista-irakiin-koskevassa-asiassa/
27.9.2019 Oikeusuutiset

Musiikin professori sai vähentää tuloverotuksessa poistona myydyn ja ostetun halvemman sellon hintaeron

KHO:2019:124 Henkilökohtaisen tulon verotus – Luonnolliset vähennykset – Hankintameno – Käyttö-omaisuus – Arvosoitin – Sello – Sellon jousi – Professori A oli toiminut korkeakoulu B:n musiikin professorina ja esiintyvänä sellotaiteilijana. A oli vuonna 2013 myynyt vuonna 1989 hankkimansa C-merkkisen sellon 360 000 eurolla ja hankkinut yhteensä 227 000 euroa maksaneet…

https://asianajajaliitto.fi/2019/09/musiikin-professori-sai-vahentaa-tuloverotuksessa-poistona-myydyn-ja-ostetun-halvemman-sellon-hintaeron/
27.9.2019 Oikeusuutiset

Alimus riekti attii sivaheaddjái váidinlobi sápmelaččaid guolástanriidduin

Alimus riekti (KKO) lea addán sivaheddjiide váidinlobiid guovtti áššis, mat gusket sápmelaččaid guolástanrivttiid Deanu čázádahkii gullevaš Ohcejogas ja Veahčajogas. Váidinlobit gusket sápmelaččaid kultuvrralaš vuođđovuoigatvuođa guolásteapmái ja guolástanráddjehusaide guoski lágaid dulkoma vuođđovuoigatvuođaid geahččanguovllus. Ohcejoga guoskevaš áššis lea gažaldat guolásteamis mearriduvvon áiggi olggobealde. Sivaheaddji mielde báikkálaš sámeálbmogii gullevaš almmái lei dáhtul dahje…

https://asianajajaliitto.fi/2019/09/alimus-riekti-attii-sivaheaddjai-vaidinlobi-sapmelaccaid-guolastanriidduin/
23.9.2019 Oikeusuutiset

Osakaslainasaatavan ostaminen ei johtanut varainsiirtoveroon

KHO:2019:121 Varainsiirtovero – Veron peruste – Suoritusvelvoitteen käsite – Osakaslainan luovutus – Lain sanamuoto C Oy ja D Oy omistivat B Oy:n osakkeet ja olivat antaneet B Oy:lle lainaa. A Oy osti mainitut B Oy:n osakkeet ja osakaslainasaatavat C Oy:ltä ja D Oy:ltä samoilla kauppakirjoilla. Korkein hallinto-oikeus totesi, että osakaslainasaatavat…

https://asianajajaliitto.fi/2019/09/osakaslainasaatavan-ostaminen-ei-johtanut-varainsiirtoveroon/
23.9.2019 Oikeusuutiset

KKO: Kipuoireyhtymä todennäköisessä syy-yhteydessä vuonna 1991 sattuneeseen työtapaturmaan

KKO:2019:82 Tapaturmakorvaus – Syy-yhteys Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmi käyvin perustein A:n vasemman alaraajan diagnostiset kriteerit täyttävän CRPS I -kipuoireyhtymän katsottiin olevan todennäköisessä syy-yhteydessä hänelle 28.10.1991 sattuneeseen työtapaturmaan ja sen johdosta annettuun hoitoon. Ks. KKO:2010:65 KKO:2012:97 KKO:2014:15   KKO:2019:82

https://asianajajaliitto.fi/2019/09/kko-kipuoireyhtyma-todennakoisessa-syy-yhteydessa-vuonna-1991-sattuneeseen-tyotapaturmaan/
20.9.2019 Oikeusuutiset

KHO vahvisti henkilön toimineen valtion virkasuhteessa ja palautti asian siitä seuraavan taloudellisen selvityksen tekemiseksi

KHO:2019:120 Hallintoriita – Valtion virkamies – Virkasuhteen vahvistaminen – Virkasuhteeseen liittyvä vaatimus lomapalkasta – Viivästyshyvitys A oli vaatinut Rikosseuraamuslaitoksen kumoamaan päätöksen tai toimenpiteen, jolla A:n sivutoimisen vankilalääkärin julkisoikeudellista palvelussuhdetta oli ryhdytty pitämään muuna kuin virkasuhteisena 9.10.2004 lukien, ja vahvistamaan, että A oli toiminut eri vankiloiden poliklinikoilla virkasuhteessa tuosta ajankohdasta lukien.…

https://asianajajaliitto.fi/2019/09/kho-vahvisti-henkilon-toimineen-valtion-virkasuhteessa-ja-palautti-asian-siita-seuraavan-taloudellisen-selvityksen-tekemiseksi/
19.9.2019 Oikeusuutiset

Korkeimmasta hallinto-oikeudesta tulee valituslupatuomioistuin

Korkein hallinto-oikeus muuttuu vuodenvaihteessa pääasiassa valituslupatuomioistuimeksi.Samaan aikaan astuu voimaan laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa. – Korkein hallinto-oikeus ei kuitenkaan jatkossakaan ole yksinomaan prejudikaattituomioistuin, KHO:n presidentti Kari Kuusiniemi painottaa. Hän korostaa, että muutoksenhakija saa edelleen kaikissa tapauksissa juttunsa korkeimman hallinto-oikeuden arvioitavaksi. Kuusiniemi puhui asiasta Helsingissä järjestetyillä hallintotuomioistuinten ylituomaripäivillä. Kuusiniemi: Suomi ei tarvitse perustuslakituomioistuinta…

https://asianajajaliitto.fi/2019/09/korkeimmasta-hallinto-oikeudesta-tulee-valituslupatuomioistuin/
19.9.2019 Oikeusuutiset

KHOlta kaksi ratkaisua suullisen käsittelyn tarpeellisuudesta Vakuutusoikeudessa

KHO:2019:119 Ylimääräinen muutoksenhaku – Purku – Vakuutusoikeuden päätös – Työkyvyttömyys-eläke – Suullinen käsittely – Uusi selvitys – Korkeimman hallinto-oikeuden toimivalta Vakuutusoikeus ei ollut A:n työkyvyttömyyseläkettä koskevaa asiaa käsitellessään toimittanut A:n vaatimaa suullista käsittelyä. A haki tältä osin vakuutusoikeuden päätöksen purkamista asian käsittelyssä vakuutusoikeudessa tapahtuneen menettelyvirheen vuoksi. Korkein hallinto-oikeus jätti toimivaltaansa…

https://asianajajaliitto.fi/2019/09/kholta-kaksi-ratkaisua-suullisen-kasittelyn-tarpeellisuudesta-vakuutusoikeudessa/
17.9.2019 Oikeusuutiset

KKO katsoi raiskaussyyteen jääneen näyttämättä

KKO:2019:78 Todistelu – Näytön arviointi – Seksuaalirikos – Raiskaus A oli syytteen teonkuvauksen mukaan ollut sukupuoliyhteydessä B:n kanssa käyttämällä hyväkseen B:n humalatilasta johtunutta tiedottomuutta tai muuta avutonta tilaa, jonka takia B oli ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Syyttäjä ja B vaativat A:lle rangaistusta raiskauksesta. Kysymys näytön…

https://asianajajaliitto.fi/2019/09/kko-katsoi-raiskaussyyteen-jaaneen-nayttamatta/
16.9.2019 Oikeusuutiset

Purkuhakemus insinöörin tutkinnon poistamiseksi hylättiin vaikka opinnäytetyö oli plagioitu

KHO:2019:115 Ammattikorkeakoulu – Korkeakoulututkinnon myöntämistä koskeva päätös – Suoritusvilppi – Purkuhakemus uuden selvityksen perusteella – Purkuhakemuksen hylkääminen Ammattikorkeakoulun myönnettyä A:lle insinöörin (ylempi AMK) -tutkinnon hänen oli opinnäytetyön uudelleentarkastuksessa todettu syyllistyneen suoritusvilppiin, joka oli ilmennyt plagiointina. A:n opinnäytetyö oli uudelleentarkastuksen yhteydessä päätetty hylätä. Ammattikorkeakoulu haki uuden selvityksen perusteella sen päätöksen purkamista,…

https://asianajajaliitto.fi/2019/09/purkuhakemus-insinoorin-tutkinnon-poistamiseksi-hylattiin-vaikka-opinnaytetyo-oli-plagioitu/