Generic filters
Exact matches only
7.5.2013 Oikeusuutiset

Puolustusministeriö: Selvitys Jehovan todistajien asepalveluksesta valmistunut

Selvityksessä katsottiin, että yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden näkökulmasta on ongelmallista, että Jehovan todistajat on asetettu muihin vastaavan tasoisiin vakaumuksiin nähden parempaan asemaan Nykytilanteen säilyttämisen ohella selvityksessä esitetään  kolme perusteltua vaihtoehtoa tilanteen ratkaisemiseksi. Selvityksessä korostetaan, että minkä tahansa vaihtoehdon valinta edellyttää huolellista jatkovalmistelua ja laajaa keskustelua. Ensimmäinen vaihtoehto edellyttää perustuslain maanpuolustusvelvollisuutta koskevan säännöksen…

https://asianajajaliitto.fi/2013/05/puolustusministerio-selvitys-jehovan-todistajien-asepalveluksesta-valmistunut/
5.5.2013 Oikeusuutiset

Asunto-osakeen omistajalla ei valitusoikeutta rakennusluvasta, jolla asuntojen järvimaisema peittyi

KHO:2013:85: Maankäyttö ja rakentaminen – Poikkeaminen – Valitusoikeus – Maisema – Asunto-osakeyhtiön osakas Lautakunta oli myöntänyt poikkeuksen asuinrakennuksen harjakorkeuden korottamiseksi 0,40 metrillä. Korottamisen johdosta vastapäätä sijainneen asunto-osakeyhtiön omistaman asuinrakennuksen toisen kerroksen asuinhuoneistojen ikkunoista avautuneet järvinäkymät peittyivät. Osa asunto-osakeyhtiön osakkaista valitti lautakunnan päätöksestä. Valituksessaan he vaativat, että päätös kumotaan, koska maiseman…

https://asianajajaliitto.fi/2013/05/asunto-osakeen-omistajalla-ei-valitusoikeutta-rakennusluvasta-jolla-asuntojen-jarvimaisema-peittyi/
3.5.2013 Oikeusuutiset

Oikeusasiamies: Metroliikenteen turvallisuustakeista tulisi säätää lailla

Helsingin metroa ei koske mikään ulkopuolinen valvonta Helsingin metroliikennöinti ja erityisesti sen turvallisuusvaatimukset ja niiden valvonta tulisi saattaa lain tasoisen sääntelyn piiriin, katsoo eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen tuoreessa päätöksessään. – Mitä suurempi on toimintaan liittyvä turvallisuusintressi, sitä suurempi on myös toiminnan sääntelyyn ja valvontaan liittyvä julkinen intressi. Metron turvallisuusintressejä on oikeusasiamiehen…

https://asianajajaliitto.fi/2013/05/oikeusasiamies-metroliikenteen-turvallisuustakeista-tulisi-saataa-lailla/
2.5.2013 Oikeusuutiset

OM: Lentomatkustajien oikeuksia häiriötilanteissa aiotaan selkeyttää

Valtioneuvosto lähetti tänään eduskunnalle EU:n komission tekemän ehdotuksen lentomatkustajien oikeuksia koskevien EU-asetusten muuttamiseksi Tarkoituksena on täsmentää ja selventää säännöksiä, jotka koskevat matkustajille muun muassa lentojen peruuttamisen tai viivästymisen johdosta maksettavia korvauksia. Tavoitteena on varmistaa, että lentoliikenteen harjoittajat noudattavat matkustajien suojaksi häiriötilanteessa annettuja säännöksiä ottaen kuitenkin nykyistä paremmin huomioon myös yritysten…

https://asianajajaliitto.fi/2013/05/om-lentomatkustajien-oikeuksia-hairiotilanteissa-aiotaan-selkeyttaa/
25.4.2013 Oikeusuutiset

Kuluttajariitojen vaihtoehtoista riidanratkaisua EU:n alueella tehostetaan

EU:n neuvosto on kokouksessaan 22. 4 hyväksynyt lopullisesti vaihtoehtoista kuluttajariitojen ratkaisua koskevan direktiivin ja verkkovälitteistä kuluttajariitojen ratkaisua koskevan asetuksen Niiden tavoitteena on parantaa sisämarkkinoiden toimintaa ja kuluttajansuojaa EU-alueella. Uudet säännökset koskevat niin kotimaisia kuin valtioiden rajat ylittäviä kuluttajariitoja. Säännösten täytäntöönpanoaika on kaksi vuotta direktiivin voimaantulosta eli käytännössä määräykset on saatettava…

https://asianajajaliitto.fi/2013/04/kuluttajariitojen-vaihtoehtoista-riidanratkaisua-eun-alueella-tehostetaan/
24.4.2013 Oikeusuutiset

OM: Uusi yhdistelmävankeus toisi mahdollisuuden liittää vankeusjakso pitkiin ehdollisina tuomittuihin rangaistuksiin

Oikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa mahdollisuutta liittää pitkiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin lyhyt ehdoton vankeusjakso Rikoslakiin lisättävä uusi rangaistuslaji olisi nimeltään yhdistelmävankeus, joka koostuisi pidemmästä ehdollisen vankeuden osasta ja lyhyemmästä ehdottoman vankeuden osasta. Tavoite kehittää seuraamusjärjestelmää siten, että pitkiin ehdollisiin tuomioihin voitaisiin yhdistää lyhyt ehdoton rangaistus, on mainittu hallitusohjelmassa. Taustalla on osaksi arvostelu,…

https://asianajajaliitto.fi/2013/04/om-uusi-yhdistelmavankeus-toisi-mahdollisuuden-liittaa-vankeusjakso-pitkiin-ehdollisina-tuomittuihin-rangaistuksiin/
18.4.2013 Oikeusuutiset

OM: Hovi- ja hallinto-oikeusverkoston uudistus voimaan keväällä 2014

Hovi- ja hallinto-oikeusverkoston rakenneuudistus on tulossa voimaan vuoden kuluttua. Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa uudistukseen liittyvät lait 19.4.2013 tulemaan voimaan 1.4 2014 Muutoksessa hovioikeuksien määrä vähenee yhdellä ja hallinto-oikeuksien määrä kahdella. Kouvolan hovioikeus ja Kuopiossa sijaitseva Itä-Suomen hovioikeus yhdistetään ja uuden Itä-Suomen hovioikeuden sijaintipaikka on Kuopio. Myös Kouvolan ja Kuopion…

https://asianajajaliitto.fi/2013/04/om-hovi-ja-hallinto-oikeusverkoston-uudistus-voimaan-kevaalla-2014/
17.4.2013 Oikeusuutiset

OM:Yhdenvertaisuuslakiehdotus lausunnolle

Uusi lainsäädäntö laajentaisi merkittävästi syrjinnältä annettavaa suojaa Suoja olisi yhtä laaja riippumatta siitä, onko kyse syrjinnästä etnisen alkuperän, iän, vammaisuuden tai muun syyn perusteella. Sukupuolisyrjinnän kiellosta säädettäisiin kuitenkin edelleen tasa-arvolaissa.   Oikeusministeriö on lähettänyt pitkään valmisteilla olleen yhdenvertaisuuslakipaketin laajalle lausuntokierrokselle. Uusi lainsäädäntö laajentaisi merkittävästi syrjinnältä annettavaa suojaa. Suoja olisi yhtä…

https://asianajajaliitto.fi/2013/04/omyhdenvertaisuuslakiehdotus-lausunnolle/
12.4.2013 Oikeusuutiset

Oikeusasiamies: Lääkkeiden koneellinen annosjakelu ei saa aiheuttaa lisäkustannuksia potilaille

Yhdenvertaisuus ei toteudu Kuntien ja kuntayhtymien tapa hoitaa lääkkeiden koneellinen annosjakelu on monissa kunnissa lainvastainen, sillä siitä ei saa aiheutua lisäkustannuksia potilaille, katsoo oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Kuntien erilaiset käytännöt eivät myöskään kohtele potilaita yhdenvertaisesti. Useat kunnat ovat siirtymässä tai siirtyneet lääkkeiden koneelliseen annosjakeluun kotihoidossa ja palveluasunnoissa oleville asiakkaille. Siinä apteekki…

https://asianajajaliitto.fi/2013/04/oikeusasiamies-laakkeiden-koneellinen-annosjakelu-ei-saa-aiheuttaa-lisakustannuksia-potilaille/
10.4.2013 Oikeusuutiset

Apulaisoikeuskansleri: Kaupungille kiitosta maahanmuuttajien kotouttamistoimista

Lieksan kaupunki ei menetellyt lainvastaisesti perustaessaan maahanmuuttajille tarkoitettuun matalan kynnyksen kohtaamispaikkaan (Koto-toimistoon) erillisen rukouspaikan Kaupungin Koto-toimistossa oli vuoden 2009 alussa sijainnut pieni kaikille tarkoitettu rukouspaikka. Aloite paikan perustamisesta tuli alueen muslimiväestöltä. Apulaisoikeuskansleri Puumalaisen mukaan kyseinen toiminta edisti yhdenvertaisuutta, kun uskonnon harjoittamiseen kodin ulkopuolella tarjottiin myös ryhmälle, jolla sitä ei kyseisellä…

https://asianajajaliitto.fi/2013/04/apulaisoikeuskansleri-kaupungille-kiitosta-maahanmuuttajien-kotouttamistoimista/