Generic filters
Exact matches only
25.1.2024 Oikeusuutiset

Yhdyskuntapalvelu voidaan muuntaa vankeudeksi vasta jos varoituksen jälkeen toistuvasti rikkoo velvollisuuksiaan

KKO:2024:7 Rangaistuksen määrääminen – Yhdyskuntapalvelu – Muuntaminen vankeudeksi A oli ollut neljä kertaa poissa yhdyskuntapalvelun suorituskerralta ja saanut poissaoloistaan kaksi huomautusta ja varoituksen. Tämän jälkeen A oli ollut ilman hyväksyttävää syytä vielä yhden kerran poissa yhdyskuntapalvelusta. Korkein oikeus katsoi, että koska A oli varoituksen jälkeen ollut poissa palveluksesta ainoastaan yhden…

https://asianajajaliitto.fi/2024/01/yhdyskuntapalvelu-voidaan-muuntaa-vankeudeksi-vasta-jos-varoituksen-jalkeen-toistuvasti-rikkoo-velvollisuuksiaan/
8.6.2023 Oikeusuutiset

Aiheettomasti yhdyskuntapalvelua suorittaneelle määrättiin maksettavaksi korvaus EIS:n 5 artiklan perusteella

Hel­HO:2023:5 Valtion korvausvastuu – Aiheeton yhdyskuntapalvelurangaistus – Syyttömästi pidätetyn korvaus – Euroopan ihmisoikeussopimus Hovioikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että aiheettomasti yhdyskuntapalvelurangaistusta suorittaneella ei ollut oikeutta korvaukseen hänelle aiheutuneesta kärsimyksestä syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista maksettavasta korvauksesta annetun lain tai vahingonkorvauslain nojalla. Oikeus korvaukseen oli kuitenkin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan…

https://asianajajaliitto.fi/2023/06/aiheettomasti-yhdyskuntapalvelua-suorittaneelle-maarattiin-maksettavaksi-korvaus-eisn-5-artiklan-perusteella/
8.3.2023 Oikeusuutiset

Käräjäoikeus oli muuntanut yhdyskuntapalvelun vankeudeksi virheellisesti pelkän uuden rikosepäilyn perusteella

Hel­HO:2022:9 Yhdyskuntapalvelun muunto – Muuntamisen edellytykset A:lle oli laadittu aikataulu 68 tunnin yhdyskuntapalvelun suorittamiselle ja hän oli ehtinyt aloittaa suorittamisen. Yhdyskuntapalvelun suorittaminen oli kuitenkin keskeytetty yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain (yhdyskuntaseuraamuslaki) 82 §:n 1 momentin mukaisesti Uudenmaan yhdyskuntaseuraamustoimiston päätöksellä sillä perusteella, että syyttäjä oli ilmoittanut A:han kohdistuvista uusista rikossyytteistä, joista syyttäjän…

https://asianajajaliitto.fi/2023/03/karajaoikeus-oli-muuntanut-yhdyskuntapalvelun-vankeudeksi-virheellisesti-pelkan-uuden-rikosepailyn-perusteella/
6.2.2023 Oikeusuutiset

Käräjäoikeuden tuomio perustui ilmesen väärään lain soveltamiseen kun ehdollisen vankeuden ohessa oli tuomittu sekä yhdyskuntapalvelua että valvonta

KKO:2023:10 Ylimääräinen muutoksenhaku – Tuomion purkaminen rikosasiassa – Laillisuusperiaate – Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate – Rangaistuksen määrääminen – Ehdollinen vankeus – Oheisrangaistus Käräjäoikeus oli lainvoiman saaneessa tuomiossaan tuominnut A:n ehdollisen vankeuden ohessa yhdyskuntapalveluun ja valvontaan. Korkein oikeus katsoi, että ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksena ei voida samalla kertaa tuomita sekä yhdyskuntapalvelua että valvontaa. Tuomio…

https://asianajajaliitto.fi/2023/02/karajaoikeuden-tuomio-perustui-ilmesen-vaaraan-lain-soveltamiseen-kun-ehdollisen-vankeuden-ohessa-oli-tuomittu-seka-yhdyskuntapalvelua-etta-valvonta/
1.2.2023 Oikeusuutiset

Tuomion jälkeen valmistunut uusi yhdyskuntapalveluselvitys voi olla purkuperuste, mutta ei tässä tapauksessa johtanut purkuun

KKO:2023:6 Ylimääräinen muutoksenhaku – Tuomion purkaminen rikosasiassa – Yhdyskuntapalvelu Käräjäoikeus oli lainvoimaisella tuomiolla tuominnut A:n vankeusrangaistukseen katsoen, että yhdyskuntapalveluselvityksen perusteella A:lla ei ollut edellytyksiä suoriutua yhdyskuntapalvelusta. A haki käräjäoikeuden tuomion purkamista vedoten siihen, että hänet olisi tuomittu ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta yhdyskuntapalveluun, mikäli käräjäoikeudella olisi ollut tiedossaan hänen muuttunut elämäntilanteensa ja…

https://asianajajaliitto.fi/2023/02/tuomion-jalkeen-valmistunut-uusi-yhdyskuntapalveluselvitys-voi-olla-purkuperuste-mutta-ei-tassa-tapauksessa-johtanut-purkuun/
31.8.2021 Oikeusuutiset

Yhdyskuntapalvelu voitiin tuomita rikoksista, jotka olisi voitu käsitellä yhdessä aiempien syytteiden kanssa, vaikka yhdessä käsiteltynä rangaistus olisi ollut ankarampi kuin mihin yhdyskuntapalvelu soveltuu

KKO:2021:61 Rangaistuksen määrääminen – Rangaistuslajin valinta – Yhdyskuntapalvelu Kysymys siitä, millä perusteilla samasta tekokokonaisuudesta eri tuomioilla määrätyt rangaistukset on otettava huomioon rikoslain 6 luvun 11 §:n 1 momentissa tarkoitettuna muuna painavana syynä, joka estää yhdyskuntapalveluun tuomitsemisen. KKO:2021:61

https://asianajajaliitto.fi/2021/08/yhdyskuntapalvelu-voitiin-tuomita-rikoksista-jotka-olisi-voitu-kasitella-yhdessa-aiempien-syytteiden-kanssa-vaikka-yhdessa-kasiteltyna-rangaistus-olisi-ollut-ankarampi-kuin-mihin-yhdyskuntapalvelu-s/
29.1.2021 Oikeusuutiset

RHO: Vapaudenmenetysaikaa ei vähennetä kun oheisseuraamuksena tuomittu yhdyskuntapalvelu muutetaan vankeudeksi

RHO:2021:1 Vapaudenmenetysajan vähentäminen – Yhdyskuntapalvelu – Muuntaminen vankeudeksi Syyttäjä oli vaatinut käräjäoikeudessa, että K:lle Rovaniemen hovioikeudessa 23.4.2018 tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen oheisseuraamuksena tuomittu 60 yhdyskuntapalvelu muunnetaan ehdottomaksi vankeudeksi. Käräjäoikeus katsoi, että K oli rikkonut törkeästi yhdyskuntapalvelun velvollisuuksiaan ja muunsi kokonaan suorittamatta olleet 60 tuntia yhdyskuntapalvelua 60 päiväksi ehdotonta vankeutta. Käräjäoikeus katsoi,…

https://asianajajaliitto.fi/2021/01/rho-vapaudenmenetysaikaa-ei-vahenneta-kun-oheisseuraamuksena-tuomittu-yhdyskuntapalvelu-muutetaan-vankeudeksi/
7.9.2020 Oikeusuutiset

Hovioikeuden olisi tullut huomioida yhdyskuntapalvelusta jo suoritettu osuus kun se muutti rangaistuksen sakoksi

KKO:2020:63 Rangaistuksen määrääminen – Rangaistuksen mittaaminen – Vapaudenmenetysajan vähentäminen A oli tuomittu käräjäoikeudessa törkeästä varkaudesta 8 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jonka sijasta oli määrätty 240 tuntia yhdyskuntapalvelua. Hovioikeus oli lieventänyt syyksilukemisen varkaudeksi ja rangaistuksen 70 päiväsakoksi vähentämättä siitä A:n ennen hovioikeuden tuomiota suorittamaa osaa yhdyskuntapalvelurangaistuksesta. Korkein oikeus katsoi, että suoritettu osa…

https://asianajajaliitto.fi/2020/09/hovioikeuden-olisi-tullut-huomioida-yhdyskuntapalvelusta-jo-suoritettu-osuus-kun-se-muutti-rangaistuksen-sakoksi/
28.1.2020 Oikeusuutiset

Aiempaa yhdyskuntapalvelurangaistusta – toisin kuin vankeusrangaistusta – ei voitu ottaa huomioon rangaistusta alentavana tai lieventävänä seikkana

I-SHO:2020:1 Rangaistuksen määrääminen – Nuorisorangaistus – Nuorisorangaistuksen muunto Kysymys suorittamatta jääneen nuorisorangaistuksen sijaan tuomittavan rangaistuksen valinnasta ja mittaamisesta sekä rikoslain 7 luvun 6 §:n soveltumisesta.   I-SHO:2020:1

https://asianajajaliitto.fi/2020/01/aiempaa-yhdyskuntapalvelurangaistusta-toisin-kuin-vankeusrangaistusta-ei-voitu-ottaa-huomioon-rangaistusta-alentavana-tai-lieventavana-seikkana/
14.12.2018 Oikeusuutiset

Hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa yhdyskuntapalvelun muuntamista koskevassa asiassa

KKO:2018:85 Oikeudenkäyntimenettely – Jatkokäsittelylupa – Ennakkoratkaisuperuste – Muutosperuste Yhdyskuntapalvelu – Muuntaminen vankeudeksi – Muuntaminen valvontarangaistukseksi A oli tuomittu yhdyskuntapalveluun. Hän oli ennen yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanon päättymistä syyllistynyt uusiin rikoksiin, joista hänet oli tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Vankeustuomion antamisen jälkeen käräjäoikeus syyttäjän hakemuksesta muunsi yhdyskuntapalvelusta suorittamatta olevan osan vankeudeksi uusista rikoksista tuomitun ehdottoman…

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/hovioikeuden-olisi-tullut-myontaa-jatkokasittelylupa-yhdyskuntapalvelun-muuntamista-koskevassa-asiassa/