Generic filters
Exact matches only
5.3.2024 Oikeusuutiset

Ajokieltoa ei voitu uuden ajokorttiluvan myöntämisen jälkeen määrätä aiemman ajo-oikeuden raukamiseen johtaneesta syystä

KHO:2024:24 Ajo-oikeus – Ajo-oikeuden haltijan terveysvaatimukset – Poliisin toimivalta ajoterveyden valvonnassa – Aiemmin voimassa olleen ajokorttiluvan aikana vaaditun lääkärintodistuksen merkitys Poliisi oli vuonna 2014 määrännyt A:n toistaiseksi voimassa olevaan ajokieltoon sillä perusteella, että A ei ollut toimittanut vaadittua erikoislääkärin lausuntoa ajoterveydestään päihderiippuvuuden selvittämiseksi. A:n ajo-oikeus oli rauennut vuonna 2019. Hänelle…

https://asianajajaliitto.fi/2024/03/ajokieltoa-ei-voitu-uuden-ajokorttiluvan-myontamisen-jalkeen-maarata-aiemman-ajo-oikeuden-raukamiseen-johtaneesta-syysta/
31.8.2022 Oikeusuutiset

Poliisilla oli oikeus määrätä ajokielto kun poliisi oli saanut lääkäriltä tiedon puuttuvista terveysvaatimuksista

KHO:2022:103 Ajo-oikeus – Ajokorttiluvan terveysvaatimukset – Lääkärin ilmoitus ajoterveydestä – Viranomaisen selvittämisvelvollisuus – Asian palauttamista koskeva päätös – Palautuspäätöksen valituskelpoisuus Poliisilaitos oli määrännyt A:n ajokieltoon, koska A ei poliisilaitokselle toimitettujen lääkärien ilmoitusten perusteella enää täyttänyt ajokorttiluvan myöntämisen edellytyksenä olevia terveysvaatimuksia. Hallinto-oikeus oli kumonnut poliisilaitoksen päätöksen ja palauttanut asian uudelleen käsiteltäväksi.…

https://asianajajaliitto.fi/2022/08/poliisilla-oli-oikeus-maarata-ajokielto-kun-poliisi-oli-saanut-laakarilta-tiedon-puuttuvista-terveysvaatimuksista/
27.11.2020 Oikeusuutiset

KHO: Poliisi ei ollut ylittänyt harkintavaltaansa ajokieltoasiassa

KHO:2020:131 Ajo-oikeus – Ehdollinen ajokielto – Alkolukolla valvottu ajo-oikeus – Koeajan pituus – Viranomaisen harkintavalta – Suhteellisuusperiaate Poliisilaitos oli määrännyt A:n ajokieltoon kuudeksi kuukaudeksi tämän syyllistyttyä törkeään rattijuopumukseen. Ajokielto oli määrätty ehdolliseksi ja koeajan pituudeksi oli määrätty vuosi ja kuusi kuukautta. Ehdollisen ajokiellon ja koeajan aikana A:n oli käytettävä ajoneuvossaan…

https://asianajajaliitto.fi/2020/11/kho-poliisi-ei-ollut-ylittanyt-harkintavaltaansa-ajokieltoasiassa/
5.2.2020 Oikeusuutiset

Tuomioistuimella ei toimivaltaa ajokieltoon, vaikka asia tullut vireille ennen ajokorttilain muutosta

KKO:2020:11 Ajokielto – Tuomioistuimen toimivalta – Asiallinen toimivalta Ajokorttilain 1.6.2019 voimaan tulleella muutoksella ajokieltoon määrääminen keskitettiin yksin poliisin toimivaltaan kuuluvaksi. Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevin perustein, ettei käräjäoikeudella ollut lain voimaantulon jälkeen ollut toimivaltaa tutkia syyttäjän esittämää ajokieltovaatimusta asiassa, joka oli tullut vireille ennen lain voimaantuloa.   KKO:2020:11

https://asianajajaliitto.fi/2020/02/45887/
17.1.2020 Oikeusuutiset

Kuukauden mittainen ajokielto ylinopeuksien takia ei ollut peruste, jonka vuoksi palomies olisi estynyt suorittamasta virkatehtäviään

KHO:2020:2 Kunnallinen viranhaltija – Virantoimituksesta pidättäminen – Ajokielto – Erityinen kelpoisuusehto – Viranhoidon estyminen X:n kaupunki oli kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 47 §:n 3 momentin nojalla pidättänyt palomies A:n virantoimituksesta, koska hänet oli määrätty määräaikaiseen ajokieltoon ja hänen virkansa hoitamisen edellytyksenä oli BC-luokan ajokortti. Asiassa saadun selvityksen mukaan A oli…

https://asianajajaliitto.fi/2020/01/kuukauden-mittainen-ajokielto-ylinopeuksien-takia-ei-ollut-peruste-jonka-vuoksi-palomies-olisi-estynyt-suorittamasta-virkatehtaviaan/
5.8.2019 Oikeusuutiset

Hovioikeus voi määrätä ajokiellon asiassa joka oli tullut vireille ennen kun ajokieltotoimivalta siirtyi poliisille

VaaHO:2019:2 Ajokielto Muutoksenhaku Tuomioistuimen toimivalta Kysymys hovioikeuden toimivallasta määrätä vastaajalle ajokielto 1.6.2019 jälkeen. Laissa 96/2018 ei ole siirtymäsäännöstä sen varalta, että ajokieltoa koskeva asia on lain tullessa voimaan vireillä käräjäoikeudessa tai muutoksenhakutuomioistuimissa. Tätä kysymystä ei ole käsitelty myöskään lain esitöissä lukuunottamatta mainintaa, että “rikosprosessuaalisissa säännöksissä lähtökohtana on, että niitä sovelletaan…

https://asianajajaliitto.fi/2019/08/hovioikeus-voi-maarata-ajokiellon-asiassa-joka-oli-tullut-vireille-ennen-kun-ajokieltotoimivalta-siirtyi-poliisille/
22.6.2018 Oikeusuutiset

Ajokiellon pituus Ahvenanmaalla lasketaan siitä kun väliaikainen ajokielto on alkanut, vaikka ajokorttia ei ole otettu polisiin haltuun

THO:2018:8 Körförbud Åland Ajokielto Ahvenanmaa Kysymys törkeästä rattijuopumuksesta Ahvenanmaalla määrättävän ajokiellon pituudesta sekä ajokiellon alkamisajankohdasta, kun ajokorttia ei ole otettu haltuun väliaikaisen ajokiellon määräämisen yhteydessä. THO:2018:8

https://asianajajaliitto.fi/2018/06/ajokiellon-pituus-ahvenanmaalla-lasketaan-siita-kun-valiaikainen-ajokielto-on-alkanut-vaikka-ajokorttia-ei-ole-otettu-polisiin-haltuun/
17.2.2015 Oikeusuutiset

EIT: Ei ne bis in idem -loukkausta, kun poliisi määräsi uuden ajokiellon samasta teosta (idem) kuin mistä käräjäoikeus jo oli määrännyt ajokiellon, ja joka kielto oli päättynyt ennen poliisiin määräämää ajokieltoa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on tänään antanut tuomion kahdesti tutkimisen ja rankaisemisen (ne bis in idem) kiellosta Suomea koskien. Äänin 6-1 EIT katsoi, että kieltoa ei ollut loukattu, vaikka ajokieltoa koskeneen prosessin myös poliisissa katsottiin olleen luonteeltaan rikosoikeudellinen, sekä käräjäoikeuden että poliisin määräämä ajokielto olivat perustuneet samaan tapahtumainkulkuun eli ajamiseen tiettynä…

https://asianajajaliitto.fi/2015/02/eit-ei-ne-bis-in-idem-loukkausta-kun-poliisi-maarasi-uuden-ajokiellon-samasta-teosta-idem-kuin-mista-karajaoikeus-jo-oli-maarannyt-ajokiellon-ja-joka-kielto-oli-paattynyt-ennen-poliisiin-maaraam/
17.6.2014 Oikeusuutiset

Poliisimiehen rikosepäilyn vuoksi tekemästä väliaikaista ajokieltoa koskevasta päätöksestä ei saa valittaa

KHO:2014:108 Ajo-oikeus – Ajokortti – Väliaikainen ajokielto – Valitusoikeus – Poliisimies – Tutkimatta jättäminen – Hallinto-oikeuden toimivalta Poliisimies oli ajokorttilain 70 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla määrännyt ajo-oikeuden haltijan väliaikaiseen ajokieltoon ja ottanut ajokortin haltuunsa, kun oli todennäköisiä syitä epäillä ajo-oikeuden haltijan syyllistyneen rikoslain 23 luvun 3 §:n 1…

https://asianajajaliitto.fi/2014/06/poliisimiehen-rikosepailyn-vuoksi-tekemasta-valiaikaista-ajokieltoa-koskevasta-paatoksesta-ei-saa-valittaa/
17.6.2014 Oikeusuutiset

Väliaikainen ajokielto ei ole ne bis in idem -kiellon tarkoittama rangaistus

KHO:2014:107 Ajo-oikeus – Väliaikainen ajokielto – Poliisimies – Poliisilaitos – Poliisi – Valitusoikeus – Ne bis in idem Poliisimies oli määrännyt henkilön väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä syyllistymisestä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Poliisilaitos pysytti poliisimiehen päätöksen. Poliisilaitoksen päätöksestä voitiin valittaa hallintolainkäytön järjestyksessä hallinto-oikeuteen. Poliisin ajokieltoon määräämisessä on kysymys hallinnollisesta turvaamistoimesta. Väliaikainen ajokielto oli…

https://asianajajaliitto.fi/2014/06/valiaikainen-ajokielto-ei-ole-ne-bis-in-idem-kiellon-tarkoittama-rangaistus/