Generic filters
Exact matches only
25.3.2014 Oikeusuutiset

Eurostat: Turvapaikanhakijoiden määrä EU:ssa kasvoi rajusti

Euroopan unionin alueelta haki turvapaikkaa viime vuonna 435 000 ihmistä. Vuonna 2012 turvapaikanhakijoita oli 335 000. Suurin ryhmä turvapaikanhakijoista olivat syyrialaiset, joita oli 50 000. Toiseksi eniten tulijoita oli Venäjältä,41 000. Kolmanneksi eniten oli afganistanilaisia, 26 000. Neljänneksi eniten tulijoita oli Serbiasta 22.000Viidenneksi eniten tuli Pakistanista 21.000 ja Kosovosta 20.000Suurin…

https://asianajajaliitto.fi/2014/03/eurostat-turvapaikanhakijoiden-maara-eussa-kasvoi-rajusti/
24.2.2014 Oikeusuutiset

Euroopan komissio: Rohkeampi ote EU maahanmuuttopolitiikkaan

Komission 21.2 antamassa kertomuksessa tarkastellaan EU:n maahanmuuttopolitiikan tärkeimpiä vaiheita vuosina 2012 ja 2013 Nyt kun maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskevan kokonaisvaltaisen lähestymistavan uudistamisesta on kulunut kaksi vuotta, voidaan todeta, että vuoropuhelun ja yhteistyön lisäämisessä on edistytty, mutta lisäponnisteluja tarvitaan. Pyrkimykset vastata kansainvälisen liikkuvuuden lisääntymisestä syntyviin tilanteisiin on sovitettava kaikkien sidosryhmien tarpeisiin…

https://asianajajaliitto.fi/2014/02/euroopan-komissio-rohkeampi-ote-eu-maahanmuuttopolitiikkaan/
19.2.2014 Oikeusuutiset

Rikoksesta perustellusti epäilylle ei tarvinnut antaa oleskelulupaa

KHO:2014:35 Ulkomaalaisasia – Toissijainen suojelu – Poissulkemislauseke – Rikosepäily – Syyttömyysolettama – Törkeä rikos – Turvapaikka – Somalia – Al-Shabaab Maahanmuuttovirasto oli katsonut, että Etelä-Somaliasta kotoisin oleva muutoksenhakija olisi kotimaansa yleisen turvallisuustilanteen perusteella ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun toissijaisen suojelun tarpeessa. Se oli kuitenkin soveltanut ulkomaalaislain 88…

https://asianajajaliitto.fi/2014/02/rikoksesta-perustellusti-epailylle-ei-tarvinnut-antaa-oleskelulupaa/
19.12.2013 Oikeusuutiset

SM: Lakiesitys vapaaehtoisen paluun järjestelmästä lausunnoille

Lakia kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta ja ulkomaalaislakia ehdotetaan muutettavaksi Muutosehdotuksen taustalla on tavoite vakiinnuttaa lainsäädäntöön selkeä, toimiva ja kustannustehokas vapaaehtoisen paluun järjestelmä. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella 2014. Vapaaehtoisen paluun järjestelmän tavoitteena on, että se tarjoaisi Suomessa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille tai turvapaikkahakemuksensa peruuttaneille henkilöille mahdollisuuden palata vapaaehtoisesti kotimaahansa…

https://asianajajaliitto.fi/2013/12/sm-lakiesitys-vapaaehtoisen-paluun-jarjestelmasta-lausunnoille/
19.12.2013 Oikeusuutiset

SM: Lakiesitys vapaaehtoisen paluun järjestelmästä lausunnoille

Lakia kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta ja ulkomaalaislakia ehdotetaan muutettavaksi Muutosehdotuksen taustalla on tavoite vakiinnuttaa lainsäädäntöön selkeä, toimiva ja kustannustehokas vapaaehtoisen paluun järjestelmä. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella 2014. Vapaaehtoisen paluun järjestelmän tavoitteena on, että se tarjoaisi Suomessa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille tai turvapaikkahakemuksensa peruuttaneille henkilöille mahdollisuuden palata vapaaehtoisesti kotimaahansa…

https://asianajajaliitto.fi/2013/12/sm-lakiesitys-vapaaehtoisen-paluun-jarjestelmasta-lausunnoille-2/
11.11.2013 Oikeusuutiset

Maahanmuuttoviraston lähtömaatietokanta tarjoaa entistä yksityiskohtaisempaa tietoa

Maahanmuuttovirasto kehittää lähtömaatietokanta Tellusta entistä kattavammaksi. Tietokantaan lisätään yksityiskohtaista paikallistietoa koskeva osio, johon viedään kaupunki- tai aluekohtaista lähtömaatietoa, kuten karttoja ja kuvia Lähtömaatiedolla on tärkeä rooli turvapaikkahakemuksen käsittelyssä. Tietokannassa on eri lähteistä hankittua ajankohtaista tietoa valtioiden oloista, jota tarvitaan kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten ratkaisemiseksi. Tietoa tarvitaan usein esimerkiksi hakijan lähtömaassa…

https://asianajajaliitto.fi/2013/11/maahanmuuttoviraston-lahtomaatietokanta-tarjoaa-entista-yksityiskohtaisempaa-tietoa/
8.11.2013 Oikeusuutiset

EU:n tuomioistuin: Homojen vastaiset lait voivat olla peruste turvapaikalle

EU-tuomioistuimen mukaan homoseksuaaleilla voi olla oikeus turvapaikkaan EU:n alueella, jos heitä uhkaa kotimaassaan vankeus seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi Perusteeksi turvapaikan saamiseen voi riittää se, että hakijan kotimaassa laki sallii vangitsemisen homoseksuaalisuuden perusteella, jos lakien perusteella vangitaan toistuvasti ihmisiä. Homojen ei voi odottaa salaavan sukupuolista suuntautumistaan vainon välttääkseen, koska tämä tarkoittaisi sitä,…

https://asianajajaliitto.fi/2013/11/eun-tuomioistuin-homojen-vastaiset-lait-voivat-olla-peruste-turvapaikalle/
24.9.2013 Oikeusuutiset

Tilastokeskus: Hallinto-oikeudet ratkaisivat 20 600 asiaa vuonna 2012

Hallinto-oikeudet käsittelivät vuonna 2012 yhteensä 20 600 asiaa, mikä on 6 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuotena Suurimmat asiaryhmät olivat edelleen sosiaali- ja terveydenhuolto sekä verotus. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen julkaisemista luvuista. Ratkaistujen sosiaali- ja terveydenhuollon asioiden määrä pysyi edellisvuoden tasolla. Veroasioiden määrää pienensi erityisesti autoverovalitusten puoliintuminen. Liikenne- ja viestintäasioiden määrään…

https://asianajajaliitto.fi/2013/09/tilastokeskus-hallinto-oikeudet-ratkaisivat-20-600-asiaa-vuonna-2012/
24.9.2013 Oikeusuutiset

Tilastokeskus: Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistiin 3 900 asiaa vuonna 2012

Korkein hallinto-oikeus ratkaisi vuonna 2012 kaikkiaan 3 930 lainkäyttöasiaa, mikä on 294 asiaa vähemmän kuin vuonna 2011 Suurimmaksi asiaryhmäksi nousivat ulkomaalaisasiat. Vuonna 2012 valituslupa-asioiden määrä jatkoi kasvuaan ja ensi kertaa valituslupa-asioita käsiteltiin yhtä paljon kuin valitusasioita. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen julkaisemista luvuista. Suurimpia asiaryhmiä olivat ulkomaalaisasiat (24 %), sosiaali- ja terveydenhuollon…

https://asianajajaliitto.fi/2013/09/tilastokeskus-korkeimmassa-hallinto-oikeudessa-ratkaistiin-3-900-asiaa-vuonna-2012/
5.9.2013 Oikeusuutiset

EIT:lta langettava tuomio Ruotsille tsetseenien mahdollisesta luovuttamisesta Venäjälle

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tänään antamassaan tuomiossa katsonut, että Tsetseniasta turvapaikkaa Ruotsiin hakemaan tulleita henkilöitä ei saa käännyttää Venäjälle, koska heitä odottaa siellä varteenotettava mahdollisuus kaltoin kohtelusta (real risk of ill-treatment). EIT:n lehdistötiedotteesta: The Court agreed with the Swedish authorities that there were credibility issues with regard to the applicants’ submissions,…

https://asianajajaliitto.fi/2013/09/eitlta-langettava-tuomio-ruotsille-tsetseenien-mahdollisesta-luovuttamisesta-venajalle/