Generic filters
Exact matches only
16.2.2018 Oikeusuutiset

KKO esittää kansliapäällikkö Asko Välimaata jäsenekseen

Välimaa toimii oikeusministeriön kansliapäällikkönä ja on aiemmin toiminut lainsäädäntöneuvoksena. Korkein oikeus esittää, että 1.4.2018 täytettävään jäsenen virkaan nimitetään kansliapäällikkö, oikeustieteen lisensiaatti Asko Välimaa. Välimaa (s. 1963) toimii tällä hetkellä oikeusministeriön kansliapäällikkönä. Ennen nykyistä virkaansa hän on toiminut lähes 20 vuoden ajan eri tehtävissä oikeusministeriön lainvalmisteluosastolla, viimeksi osastopäällikkönä ja sitä ennen…

https://asianajajaliitto.fi/2018/02/kko-esittaa-kansliapaallikko-asko-valimaata-jasenekseen/
15.2.2018 Oikeusuutiset

KKO: Varojen nosto yhtiöstä ennen konkurssia oli perusteetonta, vaikka yhtiö oli vastineeksi saanut työpanoksen

KKO:2018:12 Velallisen rikos – Törkeä velallisen epärehellisyys Osakeyhtiön hallituksen jäsen A oli kolmen vuoden aikana useita kertoja luovuttanut yhtiöstä varoja itselleen ja puolisolleen yhteensä 54 693 euroa. Osakeyhtiön liiketapahtumien merkitseminen kirjanpitoon ja tilinpäätösten laatiminen oli laiminlyöty kolmella tilikaudella eikä varojen nostoja ollut kirjattu yhtiön kirjanpitoon. Riidatonta oli, että A oli…

https://asianajajaliitto.fi/2018/02/kko-varojen-nosto-yhtiosta-ennen-konkurssia-oli-perusteetonta-vaikka-yhtio-oli-vastineeksi-saanut-tyopanoksen/
15.2.2018 Oikeusuutiset

KKO: Reklamaatio ja vahingonkorvausvaatimus tehty liian myöhään

KKO:2018:11 Velan vanhentuminen – Vanhentumisen katkaiseminen Vahingonkorvaus Kiinteistön kauppa – Reklamaatio Kiinteistöllä oli harjoitettu kumitehdastoimintaa 1980-luvun puoliväliin saakka. Toimintaa harjoittanut yhtiö siirsi kiinteistön apporttina perustamalleen tytäryhtiölle vuonna 2001. Tytäryhtiö myi kiinteistön kaupungille vuonna 2003. Vuonna 2009 kaupunki myi kiinteistön edelleen ulkopuoliselle ostajalle. Ostajan aloittaessa rakennustyöt paljastui, että kiinteistön maaperässä oli…

https://asianajajaliitto.fi/2018/02/kko-reklamaatio-ja-vahingonkorvausvaatimus-tehty-liian-myohaan/
14.2.2018 Oikeusuutiset

KHO esittää muutoksia oikeudenkäyntimaksuja koskevaan lainsäädäntöön

Myös oikeusapupalkkiosta menestyksekkäästi valittava asianajaja joutuu maksamaan 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Korkein hallinto-oikeus (KHO) on tänään valtioneuvostolle tekemässään lainsäädäntöesityksessä kiinnittänyt huomiota oikeudenkäyntimaksuja koskevassa lainsäädännössä olevaan rakenteelliseen oikeusturvaongelmaan. KHO on esittänyt lainsäädännön muuttamista tilanteen ratkaisemiseksi. KHO:n esityksen mukaan nykyinen lainsäädäntö voi johtaa tietyissä taloudellisia seuraamuksia koskevissa muutoksenhakuasioissa siihen, että muutoksenhakija jää taloudellisesti…

https://asianajajaliitto.fi/2018/02/kho-esittaa-muutoksia-oikeudenkayntimaksuja-koskevaan-lainsaadantoon/
13.2.2018 Oikeusuutiset

Sijaisvanhempien sijaisten työ kuului työaikalain soveltamisalaan

KKO:2018:10 Työaika – Työaikalain soveltamisala Euroopan unionin oikeus – Työaikadirektiivi Kanneaika A, B, C ja D olivat työskennelleet perheenomaista huoltoa ja hoitoa järjestävän työnantajan palveluksessa olevien sijaisvanhempien (ns. lapsikylävanhemmat) sijaisina näiden vuosilomien aikana ja muina vapaapäivinä. Sijaisten työaika oli työsopimuksissa määritetty kokonaisina vuorokausina ja sijaistus oli tapahtunut yleensä useamman vuorokauden…

https://asianajajaliitto.fi/2018/02/sijaisvanhempien-sijaisten-tyo-kuului-tyoaikalain-soveltamisalaan/
2.2.2018 Oikeusuutiset

Yhden asianomistajan valitus mahdollisti vastavalituksen yhteisestä rangaistuksesta

KKO:2018:6 Muutoksenhaku – Vastavalitus A:n syyksi luettiin käräjäoikeudessa syytekohdissa 1 – 4 törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja kaksi lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen. Hänet tuomittiin kolmen vuoden vankeusrangaistukseen sekä suorittamaan korvauksia asianomistajille. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytekohdassa 5. Syytekohdan 5 asianomistaja valitti hovioikeuteen ja…

https://asianajajaliitto.fi/2018/02/yhden-asianomistajan-valitus-mahdollisti-vastavalituksen-yhteisesta-rangaistuksesta/
1.2.2018 Oikeusuutiset

Julkiasiamiehen ratkaisuehdotus korkeimman hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyyntöön

Ennakkoratkaisupyyntö – SEUT 20 ja SEUT 21 artikla – Unionin kansalaisuus – Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Sosiaaliturva – Asetus (EY) N:o 883/2004 – Sosiaalihuolto – Sairausetuudet – Vammaisille tarkoitetut palvelut – Jäsenvaltiossa olevan kunnan velvollisuus tarjota asukkaalleen kansallisen lainsäädännön mukaista henkilökohtaista apua tämän toisessa jäsenvaltiossa suorittamien korkeakouluopintojen aikana (Ennakkoratkaisupyyntö –…

https://asianajajaliitto.fi/2018/02/julkiasiamiehen-ratkaisuehdotus-korkeimman-hallinto-oikeuden-ennakkoratkaisupyyntoon/
1.2.2018 Oikeusuutiset

KHO: Lastensuojeluviranomaisilla osavastuu huostaanotetun lapsen kielellisen, kulttuurisen ja uskonnollisen taustan huomioon ottamisesta

Huostaanotto – Huostaanoton edellytysten täyttyminen – Perheväkivalta – Perheväkivallan uhka – Rikosoikeudellinen arviointi – Sijaishuolto – Sijaishuoltopaikka – Kulttuuritaustan huomioon ottaminen – Sosiaalitoimen positiivinen toimimisvelvollisuus Valittajan lapsi oli yhdessä kahden sisaruksensa kanssa otettu vanhempiensa välisen väkivallan uhan johdosta huostaan ja sijoitettu sijaishuoltoon olosuhteisiin, joissa hänen ei ollut mahdollista ylläpitää tai…

https://asianajajaliitto.fi/2018/02/kho-lastensuojeluviranomaisilla-osavastuu-huostaanotetun-lapsen-kielellisen-kulttuurisen-ja-uskonnollisen-taustan-huomioon-ottamisesta/
1.2.2018 Oikeusuutiset

KHO hyväksyi hallintomenettelyssä annetun esiintymiskiellon, joka oli annettu asianosaisen isälle

KHO:2018:17 Hallintoasia – Asiamies – Esiintymiskielto – Yksilöity asia – Suhteellisuusperiaate – Sananvapaus X:n kaupungin sivistystoimen johtaja oli kieltänyt B:tä esiintymästä poikansa A:n asiamiehenä tai avustajana sivistystoimen johtajan päätöksessä tarkoitetun koulutapaturma-asian käsittelyssä sivistystoimessa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A:lle sattuneeseen koulutapaturmaan liittyvään opetuksen järjestäjän korvausvaatimukseen liittyviä lukuisia erilaisia vaatimuksia voitiin hallintolain…

https://asianajajaliitto.fi/2018/02/kho-hyvaksyi-hallintomenettelyssa-annetun-esiintymiskiellon-joka-oli-annettu-asianosaisen-isalle/
1.2.2018 Oikeusuutiset

KKO myönsi osittaisen valitusluvan Alkotaxi-asiassa

Valituslupa myönnettiin alkoholirikosta koskevassa asiassa. Valituslupaa ei myönnetty verorikoksen osalta. Virolaisyrittäjä myi vuonna 2009 suomalaisille ostajille eri vahvuisia alkoholijuomia www.alkotaxi.eu -internetsivuston kautta, toi niitä Virosta Suomeen ja järjesti niiden kotiinkuljetuksen. Hän laiminlöi valmiste- ja juomapakkausverojen maksamisen eikä hänellä ollut lupaa alkoholijuomien myyntiin Suomessa. Käräjäoikeus tuomitsi virolaisyrittäjän vuonna 2012 törkeästä veropetoksesta…

https://asianajajaliitto.fi/2018/02/kko-myonsi-osittaisen-valitusluvan-alkotaxi-asiassa/