Generic filters
Exact matches only
20.12.2018 Oikeusuutiset

KKO sovelsi avustajadirektiiviä tutkintavangin yhteydenpidonrajoitusasiassa

KKO:2018:87 Pakkokeino – Yhteydenpidon rajoittaminen Käräjäoikeus oli määrännyt, ettei tutkintavankina ollut A saanut syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin aikana olla yhteydessä muihin kuin avustajaansa sekä valvotusti vanhempiinsa ja yhteen ystäväänsä. Kysymys yhteydenpidon rajoittamisen edellytyksistä.   KKO:2018:87      

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/kko-sovelsi-avustajadirektiivia-tutkintavangin-yhteydenpidonrajoitusasiassa/
20.12.2018 Oikeusuutiset

Liikekeskus ei rikkonut sähkösopimusta kun laitteistossa oli tuntemattomaksi jääneen tekemä mittarin ohittava kytkentä

KKO:2018:86 Vahingonkorvaus – Sopimussuhteeseen perustuva vastuu Yhtiö oli tehnyt sopimuksen sähkönkäyttöpaikan liittämisestä jakeluverkkoon (liittymissopimus). Yhtiön kiinteistön sähkölaitteistoon oli myöhemmin tehty kytkentä, jonka vuoksi osa eräässä vuokrattuna olleessa liikehuoneistossa kulutetusta sähköstä oli kulkenut mittauslaitteiston ohi. Kytkennän tekijä oli jäänyt tuntemattomaksi, eikä yhtiö ollut ollut tietoinen kytkennästä. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla…

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/liikekeskus-ei-rikkonut-sahkosopimusta-kun-laitteistossa-oli-tuntemattomaksi-jaaneen-tekema-mittarin-ohittava-kytkenta/
18.12.2018 Oikeusuutiset

KHO: Jehovan todistajien saarnaamistyössään keräämät nimilistat olivat lainvastaisia

KHO:2018:171 Tietosuoja – Henkilötietolaki – Tietosuojadirektiivi – – Yksityiselämän suoja – Uskonnonvapaus – Sananvapaus – Syrjinnän kielto – Jehovan todistajat – Ovelta ovelle -saarnaamistyö Asiassa oli kysymys siitä, oliko tietosuojalautakunta voinut kieltää Jehovan todistajat -uskonnollista yhdyskuntaa (yhdyskunta) keräämästä tai muutoin käsittelemästä ovelta ovelle -saarnaamistyössä henkilötietoja ilman, että jokin henkilötietolain 8…

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/kho-jehovan-todistajien-saarnaamistyossaan-keraamat-nimilistat-olivat-lainvastaisia/
14.12.2018 Oikeusuutiset

Hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa yhdyskuntapalvelun muuntamista koskevassa asiassa

KKO:2018:85 Oikeudenkäyntimenettely – Jatkokäsittelylupa – Ennakkoratkaisuperuste – Muutosperuste Yhdyskuntapalvelu – Muuntaminen vankeudeksi – Muuntaminen valvontarangaistukseksi A oli tuomittu yhdyskuntapalveluun. Hän oli ennen yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanon päättymistä syyllistynyt uusiin rikoksiin, joista hänet oli tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Vankeustuomion antamisen jälkeen käräjäoikeus syyttäjän hakemuksesta muunsi yhdyskuntapalvelusta suorittamatta olevan osan vankeudeksi uusista rikoksista tuomitun ehdottoman…

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/hovioikeuden-olisi-tullut-myontaa-jatkokasittelylupa-yhdyskuntapalvelun-muuntamista-koskevassa-asiassa/
14.12.2018 Oikeusuutiset

Maahanmuuttoviraston olisi tullut tutkia esitetty uusi turvapaikkaperuste

KHO:2018:169 Ulkomaalaisasia – Turvapaikka – Kansainvälisen suojelu – Sur place -tilanne – Uskonvakaumus – Uusintahakemus – Uusintahakemuksen tutkiminen – Uusintahakemuksen alustava tutkinta – Käännyttäminen – Lainvoiman saaneen päätöksen purkaminen Irakin kansalainen A oli hakenut uudelleen kansainvälistä suojelua vedoten kääntymiseensä kristinuskoon. Maahanmuuttovirasto oli jättänyt hakemuksen tutkimatta ulkomaalaislain 102 §:ssä tarkoitettuna uusintahakemuksena,…

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/maahanmuuttoviraston-olisi-tullut-tutkia-esitetty-uusi-turvapaikkaperuste/
13.12.2018 Oikeusuutiset

KKO purki väärään ilmiantoon perustuneen tuomion

Väitetyn rikoksen uhrina ollut nainen kertoi vuosia myöhemmin poliisille ja myöhemmin tuomioistuimessa, ettei tuomittu ollutkaan tehnyt hänen syykseen luettuja rikoksia. Korkein oikeus on purkanut väärään ilmiantoon perustuneen tuomion sekä hylännyt syytteen raiskauksesta ja laittomasta uhkauksesta. Käräjä- ja hovioikeus olivat tuominneet syytetyn yhden vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Helsingin hovioikeuden…

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/kko-purki-vaaraan-ilmiantoon-perustuneen-tuomion/
13.12.2018 Oikeusuutiset

Veitsellä tehty kioskiryöstö ei ollut törkeä

KKO:2018:84 Ryöstö – Törkeä ryöstö Rangaistuksen määrääminen – Rangaistuksen mittaaminen A oli puukolla uhkaamalla pakottanut kioskin myyntitiskin takana olleen myyjän luovuttamaan rahaa. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla ryöstö ei ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä. Kysymys myös rangaistuksen mittaamisesta. KKO:2018:84

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/veitsella-tehty-kioskiryosto-ei-ollut-torkea/
12.12.2018 Oikeusuutiset

Syyttäjä voi esittää rikoshyödyn menettämistä koskevan vaatimuksen vasta hovioikeudessa

KKO:2018:83 Menettämisseuraamus – Hyödyn menettäminen Oikeudenkäyntimenettely – Menettämisvaatimuksen tutkiminen Asianomistajat olivat käräjäoikeudessa vaatineet, että vastaaja tuomitaan korvaamaan rikoksella aiheuttamansa vahinko, mutta he eivät olleet hakeneet muutosta käräjäoikeuden tuomioon, jolla syyte ja korvausvaatimukset oli hylätty. Syyttäjä oli esittänyt rikoshyötyä koskevan menettämisvaatimuksen vasta hovioikeuden pääkäsittelyssä. Hovioikeus ei olisi saanut jättää menettämisvaatimusta tutkimatta.…

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/syyttaja-voi-esittaa-rikoshyodyn-menettamista-koskevan-vaatimuksen-vasta-hovioikeudessa/
7.12.2018 Oikeusuutiset

Venevalkamarasitealueen naapurikiinteistön omistaja oli asianosainen rasitetoimituksessa

KKO:2018:82 Kiinteistötoimitus Kiinteistönmuodostamislaki – Rasite Asianosainen Rasitetoimituksessa oli perustettu ajoneuvojen pitämis-, venevalkama- ja laiturirasitteet. Toimituksesta ei ollut tiedotettu rasitealueeseen rajoittuvan kiinteistön omistajalle A:lle. Maaoikeus oli A:n tuomiovirhekantelun johdosta kumonnut toimituspäätöksen. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla A:n katsottiin olevan rasitetoimituksen asianosainen. Maaoikeuden päätöstä ei muutettu. KKO:2018:82

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/venevalkamarasitealueen-naapurikiinteiston-omistaja-oli-asianosainen-rasitetoimituksessa/
4.12.2018 Oikeusuutiset

Huostaanottovideon julkaisseiden tuomio säilyi KKO:ssa

KKO:2018:81 Yksityiselämän suoja – Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen Sananvapaus A oli kuvannut videon kahden alaikäisen lapsensa huostaanoton täytäntöönpanoon liittyvistä tapahtumista. B oli A:n pyynnöstä internetissä julkaissut videon, josta lapset olivat olleet tunnistettavissa, vaikka heidän kasvojaan oli sumennettu. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein videon julkaisemisen katsottiin liittyvän yleisesti merkittävään asiaan mutta…

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/huostaanottovideon-julkaisseiden-tuomio-sailyi-kkossa/