KKO purki väärään ilmiantoon perustuneen tuomion

13.12.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Väitetyn rikoksen uhrina ollut nainen kertoi vuosia myöhemmin poliisille ja myöhemmin tuomioistuimessa, ettei tuomittu ollutkaan tehnyt hänen syykseen luettuja rikoksia.

Korkein
oikeus on purkanut väärään ilmiantoon perustuneen tuomion sekä
hylännyt syytteen raiskauksesta ja laittomasta uhkauksesta. Käräjä- ja
hovioikeus olivat tuominneet syytetyn yhden vuoden ja kuuden kuukauden
ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Helsingin hovioikeuden 2012 antamasta tuomiosta ehti kulua lähes
viisi vuotta, kunnes väitetyn rikoksen uhrina ollut nainen otti yhteyttä
tuomittuun mieheen ja poliisiin. Hän kertoi poliisille ja myöhemmin
tuomioistuimessa, ettei tuomittu ollut tehnyt hänen syykseen luettuja
rikoksia. Nainen tuomittiin käräjäoikeudessa väärästä ilmiannosta.

Mies
haki tuomionsa purkua KKO:sta. KKO:n mukaan seikkoja, joihin miehen
saama syyte oli aikanaan perustunut, ei jutussa saadun uuden selvityksen
mukaan ollut tapahtunut ja miehen tuomio oli purettava. Nainen oli
ollut väittämänsä rikoksen tapahtuma-aikana 16-vuotias.

Käräjä- ja hovioikeus olivat pitäneet keskeisenä syytteen puolesta
puhuvana näyttönä naisen kertomusta, jota tuki muun ohella psykologin
näkemys. Asiassa oli esitetty selvitys naisen ja miehen
televalvontatiedoista, mikä osoitti heidän tavanneen tapahtumapäivänä
vastoin miehen kiistämistä. Miehen työnantajan todistus oli puolestaan
vahvistanut sen, ettei mies ollut ollut töissä tapahtumapäivänä. Miehen
oikeudenkäynnissä antama kertomus siitä, että hänen ainut tapaamisensa
naisen kanssa olisi tapahtunut hänen ollessaan työssä, ei siten ollut
uskottava.

KKO ei ollut myöntänyt miehelle valituslupaa, minkä vuoksi hovioikeuden tuomio oli tullut lainvoimaiseksi.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments