KHO: Jehovan todistajien saarnaamistyössään keräämät nimilistat olivat lainvastaisia

Asiassa oli kysymys siitä, oliko
tietosuojalautakunta voinut kieltää Jehovan todistajat -uskonnollista
yhdyskuntaa (yhdyskunta) keräämästä tai muutoin käsittelemästä ovelta
ovelle -saarnaamistyössä henkilötietoja ilman, että jokin
henkilötietolain 8 §:ssä tarkoitetuista henkilötietojen käsittelyn
yleisistä edellytyksistä ja arkaluonteisten tietojen osalta saman lain
12 §:ssä tarkoitetuista ehdoista täyttyy. Hallinto-oikeus kumosi
yhdyskunnan valituksesta tietosuojalautakunnan päätöksen lukuun
ottamatta lomaketta, jonka käyttämisen yhdyskunta oli myöntänyt ja josta
se oli ilmoittanut päättäneensä luopua. Korkein hallinto-oikeus kumosi
tietosuojavaltuutetun valituksesta hallinto-oikeuden päätöksen ja
saattoi tietosuojalautakunnan päätöksen voimaan.

Kysymyksenasettelu

Keskeisiä
kysymyksiä asiassa olivat, jäikö ovelta ovelle -saarnaamistyön
yhteydessä tapahtunut henkilötietojen käsittely henkilötietolain
soveltamispiirin ulkopuolelle, ja jos ei jäänyt, muodostuiko
saarnaamistyön yhteydessä tehtyihin muistiinpanoihin sisältyneistä
henkilötiedoista henkilörekisteri tai -rekistereitä, voitiinko
yhdyskuntaa pitää rekisterinpitäjänä yhdessä yksittäisten henkilötietoja
sisältäviä muistiinpanoja tehneiden Jehovan todistajien kanssa ja oliko
henkilötietojen käsittelylle ollut, toisin kuin tietosuojalautakunta
oli katsonut, henkilötietolain mukaiset edellytykset. Asiassa oli myös
arvioitava yhdyskunnan esittämiä näkökohtia, jotka liittyivät
yksityiselämän suojaan, uskonnonvapauteen, sananvapauteen ja syrjinnän
kieltoon. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa
lausuttiin muun ohella seuraavaa:

Asiassa saatu selvitys muistiinpanojen tekemisestä

Yksittäisten
Jehovan todistajien ovelta ovelle -saarnaamistyön yhteydessä tekemien
muistiinpanojen, mikäli niitä tehtiin, sisältö vaihteli heidän
omaksumiensa käytäntöjen ja erilaisten saarnaamistyön tilanteiden
mukaan. Myös muistiinpanojen tallentamistapa vaihteli. Tietoja
saatettiin tallettaa paperille manuaalisesti tai mobiililaitteelle
sähköisesti. Muistiinpanoja saatettiin tehdä esimerkiksi talon tai
asunnon numerosta, asukkaan sukunimestä taikka siitä, että tietyssä
asunnossa tai tietyn henkilön luona ei toivottu enää käytävän sekä
uusintakäynteihin liittyen esimerkiksi tavatun henkilön etu- ja/tai
sukunimestä taikka sukupuolesta, osoitteesta (mahdollisesti ilman nimeä
tai sukupuolta koskevaa tietoa) ja muista yhteystiedoista, sovitun
seuraavan tapaamisen ajankohdasta ja keskustelunaiheesta. Lisäksi
yhdyskunnan julkaisussa oli ohjeistettu tekemään muistiinpanoja
uusintakäynteihin liittyen.

Oikeudellinen arviointi

Merkittävää
osaa muistiinpanoihin sisällytetyistä merkinnöistä voitiin kiistatta
pitää henkilötietolain 3 §:n 1 kohdassa tarkoitettuina henkilötietoina.
Muistiinpanoihin saattoi sisältyä myös henkilötietolain 11 §:ssä
tarkoitettuja arkaluonteisia henkilötietoja.

Ottaen
huomioon korkeimman hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyynnön johdosta
annetussa unionin tuomioistuimen tuomiossa lausutun korkein
hallinto-oikeus katsoi, että henkilötietojen kerääminen, jota
yksittäiset Jehovan todistajat eli yhdyskunnan jäsenet suorittivat
ovelta ovelle -saarnaamistyön yhteydessä, ja niiden myöhempi käsittely
eivät olleet henkilötietolain 2 §:n 3 momentissa tarkoitettua
henkilötietojen käsittelyä, jonka luonnollinen henkilö suorittaa
yksinomaan henkilökohtaisiin tai niihin verrattaviin tavanomaisiin
yksityisiin tarkoituksiinsa. Sen seikan, että eräät yksittäiset Jehovan
todistajat mahdollisesti olivat solmineet ystävyys- tai
tuttavuussuhteita eräiden niistä henkilöistä kanssa, joita koskevia
henkilötietoja muistiinpanoihin sisältyi, ei voitu katsoa muuttavan tätä
arviointia kokonaisuuden kannalta toiseksi. Henkilötietolain 2 §:n 3
momentista ei siten seurannut, että sanottu laki ei olisi tullut nyt
sovellettavaksi. Henkilötietolain sovellettavuuden kannalta ei liioin
ollut merkitystä sillä seikalla, että osa ovelta ovelle -saarnaamistyön
yhteydessä kerättävistä henkilötiedoista oli saatavissa julkisista
lähteistä.

Unionin tuomioistuimen tuomiossa katsottiin,
että tietosuojadirektiivin 2 artiklan c alakohtaa on tulkittava siten,
että kyseisessä säännöksessä tarkoitettu rekisteröintijärjestelmän
käsite kattaa kaikki henkilötiedot, jotka kerätään ovelta ovelle
-saarnaamistyön yhteydessä ja joihin kuuluvat nimet ja osoitteet sekä
muut tavattuja henkilöitä koskevat tiedot, kun kyseiset tiedot
järjestetään tiettyjen sellaisten kriteerien mukaan, joiden ansiosta ne
voidaan käytännössä helposti hakea myöhempää käyttöä varten. Jotta
tällainen tietojen kokonaisuus kuuluisi kyseisen käsitteen
soveltamisalaan, ei ole tarpeen, että se sisältää nimenomaisia
kortistoja tai luetteloja tai muita hakua palvelevia järjestelyjä.

Henkilötietoja
sisältävien muistiinpanojen tekeminen liittyi osaltaan tulevien ovelta
ovelle -saarnaamistyöhön liittyvien käyntien valmisteluun. Vaikka
yksittäisten Jehovan todistajien noudattamat henkilötietojen
merkitsemis- ja järjestämistavat sekä -tekniikat saattoivat poiketa
toisistaan, muistiinpanojen tekeminen ei eräiltä osin olisi ylipäätään
ollut mielekästä, jos tietoja ei olisi samalla myös ollut järjestetty
sellaisin perustein, että tiettyä henkilöä ja hänen osoitettaan koskevat
tiedot voitiin niiden perusteella löytää helposti.

Tähän
nähden ja ottaen huomioon unionin tuomioistuimen tuomiossa lausutun
korkein hallinto-oikeus katsoi, että ovelta ovelle -saarnaamistyössä
kerätyistä paperimuotoisissa asiakirjoissa olevista henkilötietoja
sisältävistä muistiinpanoista muodostui ainakin osassa tapauksista
henkilötietolain 3 §:n 3 kohdassa tarkoitettu henkilörekisteri tai sen
osa, mikä merkitsi samalla myös sitä, että tähän henkilötietojen
käsittelyyn sovellettiin henkilötietolakia. Myös mobiililaitteeseen
sähköisessä muodossa ovelta ovelle -saarnaamistyön yhteydessä kerätyt ja
talletetut henkilötiedot muodostivat henkilörekisterin tai sen osan.

Unionin
tuomioistuimen tuomiossa katsottiin, että tietosuojadirektiivin 2
artiklan d alakohtaa, tarkasteltuna yhdessä perusoikeuskirjan 10
artiklan 1 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että sen perusteella
uskonnollista yhdyskuntaa voidaan pitää – yhdessä saarnaamistyötä
harjoittavien jäsentensä kanssa – rekisterinpitäjänä henkilötietojen
käsittelyn osalta, jota viimeksi mainitut harjoittavat yhdyskunnan
organisoiman ja koordinoiman ovelta ovelle -saarnaamistyön, johon tämä
myös kannustaa, yhteydessä, eikä ole tarpeen, että kyseisellä
yhdyskunnalla on oikeus tutustua tietoihin tai että osoitetaan, että se
on antanut jäsenilleen kirjallisia ohjeita tai käskyjä, jotka koskevat
kyseistä käsittelyä.

Henkilötietoja sisältävien
muistiinpanojen tekeminen liittyi merkittävällä tavalla uskon
levittämisen tarkoituksessa tehtävän ovelta ovelle -saarnaamistyön
toteuttamiseen. Saarnaamistyötä organisoitiin ja koordinoitiin pitämällä
yllä aluekarttoja/aluekortteja. Yhdyskunnan seurakunnat ylläpitivät
julistajakortteja, joihin kirjattiin, paljonko jäsen oli levittänyt
yhdyskunnan julkaisuja ja paljonko hän oli käyttänyt aikaa
evankelioimistyöhön. Seurakuntien aluekarttoihin/aluekortteihin oli
merkitty tietoja henkilöistä, jotka eivät halunneet Jehovan todistajien
käyvän luonaan. Lisäksi yhdyskunnan julkaisussa oli annettu ohjeistusta
muistiinpanojen tekemisestä.

Vaikka ovelta ovelle
-saarnaamistyö oli myös osa yksittäisten Jehovan todistajien
henkilökohtaista uskonnollista toimintaa, saarnaamistyö oli yhdyskunnan
tosiasiallisesti organisoimaa, koordinoimaa ja kannustamaa. Yhdyskunnan
oli katsottava tosiasiallisesti osallistuneen mainittuun toimintaan
merkittävällä tavalla liittyvän henkilötietojen käsittelyn tarkoituksen
ja keinojen määrittelemiseen. Tähän nähden ja ottaen huomioon unionin
tuomioistuimen tuomiossa lausutun, korkein hallinto-oikeus katsoi, että
yhdyskuntaa oli pidettävä ovelta ovelle -saarnaamistyössä
muodostuneen/muodostuneiden henkilörekisterin/henkilörekistereiden
henkilötietolain 3 §:n 4 kohdassa tarkoitettuna rekisterinpitäjänä
yhdessä yksittäisten henkilötietoja sisältäviä muistiinpanoja tehneiden
Jehovan todistajien kanssa. Kun otettiin huomioon tietojen keräämisen
hajautettu luonne sekä yhdyskunnan tosiasiallinen asema jäsentensä
toiminnan ohjaajana ja tietojen välittämisen mahdollistajana,
tietosuojalautakunnan päätöksen kohdistaminen yksinomaan yhdyskuntaan
oli ollut sinänsä perusteltua.

Ovelta ovelle
-saarnaamistyön yhteydessä tapahtunut henkilötietojen käsittely ei
perustunut rekisteröidyn asiakassuhteeseen tai jäsenyyteen taikka
pääsääntöisesti muuhunkaan henkilötietolain 8 §:n 1 momentin 2–9
kohdassa säädettyyn seikkaan, joten käytännössä käsittely edellytti
mainitun pykälän 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua rekisteröidyn
yksiselitteisesti antamaa suostumusta. Ovelta ovelle -saarnaamistyötä
tekevät yksittäiset Jehovan todistajat eivät ainakaan yleensä pyytäneet
rekisteröitäviltä yksiselitteistä suostumusta henkilötietojen
käsittelyyn eikä asiakirjoista myöskään ilmennyt, että yhdyskunta olisi
heitä tähän ohjeistanut. Henkilötietojen käsittelylle ovelta ovelle
-saarnaamistyössä ei siten ainakaan yleensä ollut ollut
henkilötietolaissa säädettyjä edellytyksiä.

Uskonnollisia
yhdyskuntia tai uskonnollista toimintaa ei henkilötietolaissa ollut
vapautettu henkilötietojen käsittelyä koskevien säännösten
noudattamisesta. Henkilötietolain noudattamisen edellyttämisen ei liioin
voitu katsoa rajoittavan yhdyskunnan tai yksittäisten Jehovan
todistajien Suomen perustuslaissa, Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja
Euroopan unionin perusoikeuskirjassa taattua yksityiselämän suojaa ja
sananvapautta.

Tietosuojalautakunnan päätös
ei perustunut siihen, että kysymys oli juuri Jehovan todistajien
suorittamasta henkilötietojen käsittelystä tai siihen, että yksittäisten
Jehovan todistajien uskonnonharjoittamista tai yhdyskunnan toimintaa
olisi pyritty vaikeuttamaan vaan asiassa ilmenneisiin henkilötietojen
käsittelyyn liittyviin syihin. Päätöksellä yhdyskuntaa tai yksittäisiä
Jehovan todistajia ei asetettu eri asemaan muihin uskonnollisiin
yhdyskuntiin tai niiden jäseniin verrattuna. Päätös ei ollut Suomen
perustuslain, Euroopan ihmisoikeussopimuksen tai Euroopan unionin
perusoikeuskirjan syrjinnän kieltoa ja yhdenvertaisuuden vaatimusta
koskevien säännösten ja määräysten vastainen myöskään sillä perusteella,
että henkilötietolain 2 §:n 5 momentin mukaiset lain
soveltamisalarajoitukset eivät koskeneet uskonnollisia tarkoituksia
varten tapahtuvaa henkilötietojen käsittelyä.