Generic filters
Exact matches only
1.12.2016 Oikeusuutiset

Poliisille moitteita kotietsinnöistä

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja arvostelee kolmessa päätöksessään poliisin menettelyä kotietsinnöissä. Yksi kotietsinnöistä tehtiin rikosepäilyn perusteella ja muut käräjäoikeuteen tuotavaksi määrätyn vastaajan tavoittamiseksi. Kotietsinnästä tehtävä kirjallinen päätös Kaikki kotietsinnät oli tehty suullisella päätöksellä. Tämä on sinänsä mahdollista kiiretilanteissa. Kantelutapauksista kuitenkin vain rikosepäilyn nojalla tehtyä kotietsintää voitiin pitää kiireellisenä. Joka tapauksessa kotietsintäpäätös on…

https://asianajajaliitto.fi/2016/12/poliisille-moitteita-kotietsinnoista/
27.10.2016 Oikeusuutiset

Sivullisen luona tehdylle kotietsinnälle ei ollut laissa edellytettyjä "erittäin päteviä perusteita"

KKO:2016:71 Pakkokeino – Kotietsintä Oikeudenkäyntikulut – Valtion korvausvastuu Kysymys muun kuin rikoksesta epäillyn luona toimitettavan kotietsinnän edellytyksenä olevien erittäin pätevien perusteiden täyttymisen arvioimisesta. Kysymys myös oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta saatettaessa kotietsinnän edellytykset tuomioistuimen tutkittavaksi. http://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/precedent/1477462170205.html

https://asianajajaliitto.fi/2016/10/sivullisen-luona-tehdylle-kotietsinnalle-ei-ollut-laissa-edellytettyja-erittain-patevia-perusteita/
6.9.2016 Oikeusuutiset

Jatkokäsittelylupa olisi tullut myöntää ennakkoratkaisuperusteella kun kyse laittoman kotietsinnän korvauksesta

KKO:2016:57 Oikeudenkäyntimenettely – Jatkokäsittelylupa – Ennakkoratkaisuperuste Vahingonkorvaus – Julkisyhteisön korvausvastuu – Korvattava vahinko – Kärsimys Korkein oikeus oli päätöksessään KKO 2014:58 katsonut, että kotietsintä oli toimitettu A:n asunnossa syyskuussa ja lokakuussa 2011 vastoin pakkokeinolain säännöksiä ja palauttanut A:n vahingonkorvausvaatimuksen tutkittavaksi käräjäoikeuteen. Käräjäoikeus velvoitti valtion suorittamaan A:lle korvaukseksi kotirauhan ja yksityisyyden…

https://asianajajaliitto.fi/2016/09/jatkokasittelylupa-olisi-tullut-myontaa-ennakkoratkaisuperusteella-kun-kyse-laittoman-kotietsinnan-korvauksesta/
31.7.2016 Oikeusuutiset

EOA: Kotietsinnällä ei ollut edellytyksiä kun poliisi tutki huumelähetyksen saaneen kodin kuukausia lähetyksen takavarikon jälkeen

Kotietsinnän tulee perustua tiettyyn rikokseen kohdistuvaan epäilyyn. Etsintään ryhdyttäessä on oltava selvillä, minkä rikoksen tutkimiseksi etsintä toimitetaan ja mihin rikosepäily perustuu ja mitä etsinnällä pyritään löytämään. On sinänsä selvää, että huumausaineen lähettäjää on ollut perusteltua epäillä rikoksesta. Tätä huumausaineen levittämistä ei kuitenkaan ole kirjattu kotietsinnän perusteeksi. Jos kotietsintä olisi tehty…

https://asianajajaliitto.fi/2016/07/eoa-kotietsinnalla-ei-ollut-edellytyksia-kun-poliisi-tutki-huumelahetyksen-saaneen-kodin-kuukausia-lahetyksen-takavarikon-jalkeen/
22.6.2016 Oikeusuutiset

EOA: Poliisi teki vastoin omaa käsitystään kotietsinnän

Poliisi ei omasta mielestään tehnyt kotietsintää kun he tarkastivat kasvatetaanko asunnossa kannabista Poliisipartion käsityksen mukaan se ei tehnyt kotietsintää. Komisario B on jäänyt siihen käsitykseen, ettei partio käynyt asunnossa sisällä. Kotietsintämääräys onkin peruutettu eikä pöytäkirjaa ole laadittu.Katson kuitenkin olevan selvää, että asiassa on toimitettu kotietsintä. Komisario B on antanut etsinnästä…

https://asianajajaliitto.fi/2016/06/eoa-poliisi-teki-vastoin-omaa-kasitystaan-kotietsinnan/
8.6.2016 Oikeusuutiset

Savon Sanomien mukaan kotietsinnän edellytyksiä tutkitutetaan nykyään noin sata kertaa vuodessa

Kotietsinnän voi tehdä myös poliisipartio päällystöesimiehen luvalla. Usein etsintöjä tekevät myös rikostutkijat. Savon Sanomat kävi talven ja kevään aikana läpi etsintäpäätöksiä Kuopiosta ja Helsingistä. Niistä suurimmassa osassa oikeudella ei ollut mitään moitittavaa poliisin toimista. Vuosittain etsintöjen määrät vaihtelevat ja mihin rikoksiin ne liittyvät. Yleisimmin kotietsintä tehdään huumerikoksen takia, mutta etsinnät…

https://asianajajaliitto.fi/2016/06/savon-sanomien-mukaan-kotietsinnan-edellytyksia-tutkitutetaan-nykyaan-noin-sata-kertaa-vuodessa/
3.3.2016 Oikeusuutiset

EIT: Laittoman kotietsinnän tuloksena saatu todistusaineisto voitiin hyödyntää toisessa rikosprosessissa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoi tänään antamassaan tuomiossa, että huolimatta siitä, että tekijänoikeurikoksen tutkintaa varten hankittu kotietsintälupa oli tuomioistuimen toimesta kumottu, kotietsinnän seurauksena takavarikoitu hasis saatiin hyödyntää todisteena huumausainerikossyytteen käsittelyn yhteydessä. EIT:n lehdistötiedotteesta: The applicant, Hans-Otto Prade, is a German national who was born in 1955 and lives in Hamburg. The…

https://asianajajaliitto.fi/2016/03/eit-laittoman-kotietsinnan-tuloksena-saatu-todistusaineisto-voitiin-hyodyntaa-toisessa-rikosprosessissa/
27.2.2016 Oikeusuutiset

Se, oliko kyse paikanetsinnästä vai erityisestä kotietsinnästä on saatettavissa tuomioistuimen arvioitavaksi

HelHO:2015:19 Paikanetsintä Erityinen kotietsintä Pakkokeinolaki Takavarikko Käräjäoikeus on jättänyt tutkimatta hakemuksen siltä osin kuin hakemus on perustunut paikanetsintää koskeviin pakkokeinolain säännöksiin. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on 29.5.2016 antamassaan erityistä kotietsintää koskevassa ratkaisussaan (2657/4/14) todennut, että etsinnän kohteella on katsoessaan poliisin toimittaman paikanetsinnän erityiseksi kotietsinnäksi, mahdollisuus saattaa etsinnän laillisuus tuomioistuimen arvioitavaksi pakkokeinolain 8…

https://asianajajaliitto.fi/2016/02/se-oliko-kyse-paikanetsinnasta-vai-erityisesta-kotietsinnasta-on-saatettavissa-tuomioistuimen-arvioitavaksi/
4.9.2015 Oikeusuutiset

EOA: Kotietsinnästä ei ole kyse kun poliisi menee kerrostalon rappukäytävään tarkastamaan kannabiksen hajua

Porraskäytävään meneminen ei ollut kotirauhaan puuttumista tavalla, joka vaatisi erityistä toimivaltanormia. … Olen samaa mieltä siitä, että poliisilain 2 luvun 6 § ei tässä tapauksessa ole antanut poliisimiehille toimivaltaperustetta mennä porraskäytävään. Kyse ei ole ollut tuossa lainkohdassa tarkoitetun kaltaisesta välittömästä vaaratilanteesta. En yleisemminkään voi yhtyä em. oikeuskirjallisuudessa esitettyyn näkemykseen. Lähtökohtaisesti…

https://asianajajaliitto.fi/2015/09/eoa-kotietsinnasta-ei-ole-kyse-kun-poliisi-menee-kerrostalon-rappukaytavaan-tarkastamaan-kannabiksen-hajua/
20.8.2015 Oikeusuutiset

Ruotsin HD:lta ratkaisu lehdistön tietolähdesuojasta kotietsinnän osalta

Ruotsin korkein oikeus (HD) on antanut päätöksen, jonka mukaan syyttäjä ei saanut lupaa toteuttaa kotietsintää Aftonbladetin tiloihin etsiäkseen siellä olevia digitaalisessa muodossa olevia valokuvia, joista olisi ilmennyt mahdollisesti ryöstöön liittyneiden henkilöiden kasvot. HD:n tiedotteesta: I samband med att en guldbutik i Kista Galleria rånades i maj 2015 spred två män…

https://asianajajaliitto.fi/2015/08/ruotsin-hdlta-ratkaisu-lehdiston-tietolahdesuojasta-kotietsinnan-osalta/