Generic filters
Exact matches only
23.9.2013 Oikeusuutiset

Henkilollä ei ollut ilman erityistä syytä saada kuudennen polven esivanhemman käyttämää sukunimeä

KHO: Sukunimen muuttaminen – Esivanhemmat – Takeneva polvi – Erityinen syy Muiden käytössä jo oleva sukunimi X oli kuulunut tuota nimeä sukunimekseen hakeneen A:n eräälle kuudennen polven esivanhemmalle. Nimilaissa ei ollut säännöstä siitä, miten kaukaisessa takenevassa polvessa esiintyvä sukunimi voi tulla kysymykseen nimenmuutoksen perusteena. Lain esitöiden mukaan esivanhemman käsitettä ei…

https://asianajajaliitto.fi/2013/09/henkilolla-ei-ollut-ilman-erityista-syyta-saada-kuudennen-polven-esivanhemman-kayttamaa-sukunimea/
9.9.2013 Oikeusuutiset

KHO kritisoi kehitysvammalakia ja katsoi äidin oikeutta tavata kehitysvammaista poikaansa rajoitetun laittomasti

KHO:2013:142 Yhteydenpidon rajoittaminen – Neuvottelumuistio – Valituskelpoisuus – Tehokas oikeussuojakeino – Kehitysvammaisten erityishuolto A oli valituksessaan hallinto-oikeudelle esittänyt, että hänen oikeuttaan pitää yhteyttä hänen asumispalveluyksikössä asuvaan, aikuiseen kehitysvammaiseen poikaansa rajoitettiin sosiaalityöntekijän allekirjoittamasta neuvottelumuistiosta ilmenevällä tavalla. Hallinto-oikeus oli jättänyt A:n rajoituksen poistamiseen tähtäävät vaatimukset tutkimatta, koska neuvottelumuistio ei ollut hallintolainkäyttölain 5…

https://asianajajaliitto.fi/2013/09/kho-kritisoi-kehitysvammalakia-ja-katsoi-aidin-oikeutta-tavata-kehitysvammaista-poikaansa-rajoitetun-laittomasti/
27.8.2013 Oikeusuutiset

Optikkoliikeketjun toimipaikat olivat niissä työskentelevän silmälääkärin toissijaisia työpaikkoja.

KHO:2013:137 Verovapaat matkustamiskustannusten korvaukset – Työnantajan vakituinen toimipaikka – Toissijainen työpaikka – Silmälääkäri – Optikkoliikeketju Silmälääkäri A oli tehnyt omistamansa B Oy:n palveluksessa asuinpaikkakunnaltaan kuudessa muussa kunnassa sijaitseviin C Oy:n optikkoliikeketjun liikkeisiin matkoja yhteensä 138 työpäivänä. B Oy:llä oli yhteistyösopimus optikkoliikeketjun kanssa siitä, että silmälääkäri tuotti lääkäripalvelut potilaille, päätti itsenäisesti…

https://asianajajaliitto.fi/2013/08/optikkoliikeketjun-toimipaikat-olivat-niissa-tyoskentelevan-silmalaakarin-toissijaisia-tyopaikkoja/
20.6.2013 Oikeusuutiset

Anniskelulupaviranomainen ei voinut puuttua ravintolan musiikkimeluun

KHO:2013:111 Majoitus- ja ravitsemisliike – Anniskelulupa – Toimivalta – Terveydensuojeluviranomainen – Musiikkimelu Lääninhallitus oli antanut anniskelulupaviranomaisena yhtiölle kirjallisen varoituksen alkoholijuomien anniskelua koskevien säännösten rikkomisesta ravintolahuoneistossa esitetyn musiikin äänekkyyden vuoksi. Lääninhallitus oli samalla määrännyt, että elävän musiikin soittamisen tuli päättyä viimeistään kello 23.00, mikäli asunto-osakeyhtiön järjestyssäännöistä ei muuta johtunut. Elävää musiikkia,…

https://asianajajaliitto.fi/2013/06/anniskelulupaviranomainen-ei-voinut-puuttua-ravintolan-musiikkimeluun/
7.6.2013 Oikeusuutiset

Voidaanko miehille maksaa pienempi tapaturmakorvaus kuin naisille, koska heidän odotetaan kuolevan naisia varhemmin?

KHO:2013:105 Ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle – Naisten ja miesten tasa-arvoinen kohtelu – Työtapaturman johdosta suoritettava korvaus – Elinajanodote Työtapaturmassa vammautuneelle X:lle oli suoritettu tapaturmavakuutuslain mukainen haittaraha kertakaikkisena korvauksena. Korvaus oli kansalliseen lainsäädäntöön perustuvien laskentaperusteiden nojalla laskettu siten, että laskennassa oli otettu huomioon muun ohella miesten tilastollisesti naisia lyhyempi elinikä. Laskentaperusteista oli…

https://asianajajaliitto.fi/2013/06/voidaanko-miehille-maksaa-pienempi-tapaturmakorvaus-kuin-naisille-koska-heidan-odotetaan-kuolevan-naisia-varhemmin/
7.6.2013 Oikeusuutiset

Työtömällä ei ollut velvollisuutta suostua tietojensa luovuttamiseen saadakseen täysimääräisen toimeentulotuen

KHO:2013:103 Toimeentulotuki – Perusosan alentaminen – Asiakkuus työvoiman palvelukeskuksessa – Tietojen vaihtoa koskevasta sitoumuksesta kieltäytyminen Työvoimaviranomaiset, kunnat ja Kansaneläkelaitos ovat perustaneet asiakkaidensa palvelemiseksi työvoiman palvelukeskuksia, joiden asiakkaaksi pitkäaikaistyöttömät ja vaikeasti työllistettävät työnhakijat voivat vapaaehtoisesti ilmoittautua. Keskusten toimintaan voi viranomaisten lisäksi osallistua myös yksityisiä tahoja. Pitkäaikaistyötön A oli kieltäytynyt antamasta sitoumusta,…

https://asianajajaliitto.fi/2013/06/tyotomalla-ei-ollut-velvollisuutta-suostua-tietojensa-luovuttamiseen-saadakseen-taysimaaraisen-toimeentulotuen/
29.5.2013 Oikeusuutiset

Valtioneuvoston viestintäosasto: Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus annetaan 30.5.2013 lääkkeeksi luokittelemista koskevassa asiassa

Korkein hallinto-oikeus on tehnyt ratkaisupyynnön asiassa, joka koskee lääkedirektiivin 2001/83/EY ja lääkinnällisistä laitteista annetun direktiivin 93/42/ETY tulkintaa Asiassa on kyse siitä, voiko jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen luokitella valmisteen lää-kedirektiivin mukaiseksi lääkkeeksi, vaikka toisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on jo katsonut valmisteen olevan laitedirektiivin mukainen lääkinnällinen laite ja siihen on kiinnitetty CE-merkintä. Suomi…

https://asianajajaliitto.fi/2013/05/valtioneuvoston-viestintaosasto-julkisasiamiehen-ratkaisuehdotus-annetaan-30-5-2013-laakkeeksi-luokittelemista-koskevassa-asiassa/
16.5.2013 Oikeusuutiset

Virkamiehellä ei ollut perusteettomasta ketjutuksesta huolimatta oikeutta palkkaa vastaavaa korvaukseen.

KHO:2013:92 Valtion virkamies – Palkkaa vastaava korvaus – Nimittäminen määräajaksi – Vakituinen palvelussuhde määräaikaisen nimityksen aikana – Virkasuhteen päättyminen virastoon – Paluu toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen määräaikaisen nimityksen jälkeen A:n määräaikainen virkasuhde Lapin yliopiston ja Oulun yliopiston yhdessä perustamassa Meri-Lappi Instituutissa oli päättynyt, koska instituutin toiminta oli lakannut. A:n hoitamat…

https://asianajajaliitto.fi/2013/05/virkamiehella-ei-ollut-perusteettomasta-ketjutuksesta-huolimatta-oikeutta-palkkaa-vastaavaa-korvaukseen/
16.5.2013 Oikeusuutiset

KHO totesi Kreikan kanssa tehdyt vakuusjärjestelyasiakirjat pääosin julkisiksi

KHO:2013:90: Asiakirjajulkisuus – Julkisuusperiaate – Liikesalaisuus – Osajulkisuus – Kreikan vakuussopimus Asia koski muun ohella sitä, olisiko valtiovarainministeriön tullut julkisuuslain perusteella antaa tieto niin sanottuun Kreikan vakuussopimukseen liittyvistä Suomen valtion ja eräiden kreikkalaisten pankkien välisistä sopimuksista sekä Suomen valtion, eräiden kreikkalaisten pankkien ja kansainvälisen investointipankin välisistä sopimuksista. Ministeriö oli hylännyt…

https://asianajajaliitto.fi/2013/05/kho-totesi-kreikan-kanssa-tehdyt-vakuusjarjestelyasiakirjat-paaosin-julkisiksi/
5.5.2013 Oikeusuutiset

Asunto-osakeen omistajalla ei valitusoikeutta rakennusluvasta, jolla asuntojen järvimaisema peittyi

KHO:2013:85: Maankäyttö ja rakentaminen – Poikkeaminen – Valitusoikeus – Maisema – Asunto-osakeyhtiön osakas Lautakunta oli myöntänyt poikkeuksen asuinrakennuksen harjakorkeuden korottamiseksi 0,40 metrillä. Korottamisen johdosta vastapäätä sijainneen asunto-osakeyhtiön omistaman asuinrakennuksen toisen kerroksen asuinhuoneistojen ikkunoista avautuneet järvinäkymät peittyivät. Osa asunto-osakeyhtiön osakkaista valitti lautakunnan päätöksestä. Valituksessaan he vaativat, että päätös kumotaan, koska maiseman…

https://asianajajaliitto.fi/2013/05/asunto-osakeen-omistajalla-ei-valitusoikeutta-rakennusluvasta-jolla-asuntojen-jarvimaisema-peittyi/