Generic filters
Exact matches only
18.8.2015 Oikeusuutiset

Oikeusministeriön ehdotus valtion talousarvioon 2016

Oikeusministeriö on ehdottanut hallinnonalalleen määrärahoja 903 miljoonaa euroa vuodelle 2016. Määrärahataso on 18 miljoonaa euroa suurempi kuin kuluvana vuonna, kun vuosittain vaihtelevia vaalimenoja ei oteta huomioon. Määrärahatason kasvu johtuu hallitusohjelman mukaisesta lisämäärärahasta sisäiseen turvallisuuteen ja oikeudenhoitoon. Oikeusministeriön hallinnonalan osuus lisämäärärahasta on 19 miljoonaa euroa vuonna 2016. Summa kohdistetaan tuomioistuimille, oikeusaputoimistoille,…

https://asianajajaliitto.fi/2015/08/oikeusministerion-ehdotus-valtion-talousarvioon-2016/
27.5.2015 Oikeusuutiset

Tulevan hallituksen ohjelman oikeuspoliittisia kohtia

Sipilän hallitus mm. puuttuisi rangaistuksiin ja laajentaisi rangaistusmääräysmenettelyä. Sakot kaksinkertaisiksi. Valitusoikeutta KHO:een rajattaisiin. “Oikeusasiat Suomessa oikeusturva toteutuu tehokkaasti ja rangaistukset vastaavat yleistä oikeustajua. Oikeusprosesseja nopeutetaan ja mahdollistetaan tuomioistuinten keskittyminen ydintehtäviin. Lyhennetään tuomioistuinten käsittelyaikoja muun muassa joustavoittamalla tuomioistuinten kokoonpanosäännöksiä, kehittämällä Korkein hallinto-oikeus aidoksi ennakkoratkaisutuomioistuimeksi sekä rajaamalla valitusoikeuksia huomioon ottaen perustuslaista ja…

https://asianajajaliitto.fi/2015/05/tulevan-hallituksen-ohjelman-oikeuspoliittisia-kohtia/
4.12.2014 Oikeusuutiset

OM: Laista piittaamattomien sakot muuntokelpoisiksi

Sakon muunto vankeudeksi aiotaan tehdä mahdolliseksi silloin, kun toistuvasti sakkoja saaneen henkilön voidaan katsoa osoittavan piittaamattomuutta lain määräyksistä Tänään eduskunnalle annetun hallituksen esityksen mukaan poliisi ei saisi määrätä uutta sakkoa, jos rikkomuksen tehneelle on edeltäneen vuoden aikana jo määrätty vähintään kolme sakkorangaistusta samankaltaisista teoista. Tällöin asia menisi käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Käräjäoikeus…

https://asianajajaliitto.fi/2014/12/om-laista-piittaamattomien-sakot-muuntokelpoisiksi/
5.8.2014 Oikeusuutiset

Valtakunnansyyttäjänvirasto: Paikallisten syyttäjäviranomaisten ilmoitusvelvollisuus

Ilmoitusvelvollisuutta koskeva ohje VKS:2014:1 tuli voimaan 1.8.2014 Paikallisten syyttäjäviranomaisten tulee viipymättä ilmoittaa Valtakunnansyyttäjänvirastolle seuraavista käsiteltäväksi tai muuten tietoon tulleista asioista: 1) Yhteiskunnan kannalta merkittävästä rikosasiasta. 2) Rikosasiasta, jonka voidaan otaksua herättävän laajaa julkista huomiota. 3) Rikosasiasta, jolla saattaa olla yleistä merkitystä ennakkotapauksena. 4) Poliisimiehen tai syyttäjän tekemäksi epäillystä rikoksesta. Syyttäjän…

https://asianajajaliitto.fi/2014/08/valtakunnansyyttajanvirasto-paikallisten-syyttajaviranomaisten-ilmoitusvelvollisuus/
13.3.2014 Oikeusuutiset

OM: Rikos- ja riita-asioiden käsittely muuttuu vähitellen sähköiseksi – Tietojärjestelmän toimittaja valittu

Accenture Oy on valittu syyttäjälaitoksen ja yleisten tuomioistuinten aineistopankkihankkeeseen (AIPA) kuuluvan tietojärjestelmän ensimmäisen vaiheen toimintojen toteuttajaksi Accenture toimii myös järjestelmäintegraattorina, joten se vastaa siitä, että eri kokonaisuuksina rakennettavan järjestelmän osat toimivat saumatta yhteen. Aineistopankin käyttöönotto alkaa rikosasioista. Käräjäoikeudet ryhtyvät vuoden 2015 loppupuolella käsittelemään sähköisesti vangitsemisasioita ja muita pakkokeinoasioita. Samaan aikaan…

https://asianajajaliitto.fi/2014/03/om-rikos-ja-riita-asioiden-kasittely-muuttuu-vahitellen-sahkoiseksi-tietojarjestelman-toimittaja-valittu/
16.12.2013 Oikeusuutiset

Tilastokeskus: Rikoksista ja rikkomuksista rangaistuja 9 prosenttia edellisvuotta vähemmän

Alioikeudessa tuomittuja oli vähemmän kuin koskaan 2000-luvulla. Edellisvuoteen verrattuna suurin lasku tapahtui kuitenkin sakkorangaistuksissa. Uusinta rikosseuraamusta, valvontarangaistusta, tuomittiin 166 kertaa. Vuonna 2012 rangaistuksia määrättiin yhteensä 523 000 henkilölle. Rangaistusten yhteismäärä oli 8,6 prosenttia pienempi kuin vuonna 2011. Alioikeuksissa tuomittiin 62 000 henkilöä, mikä oli 2,1 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Sakkojen määrä laski vielä selvemmin: Vuonna 2012 rangaistusmääräyksellä…

https://asianajajaliitto.fi/2013/12/tilastokeskus-rikoksista-ja-rikkomuksista-rangaistuja-9-prosenttia-edellisvuotta-vahemman/
9.4.2013 Oikeusuutiset

Valtakunnanvoudinvirasto: Ulosoton asiamäärät ennallaan – perimistulos jatkoi kasvuaan

Ulosottovirastoihin saapui noin kolme miljoonaa ulosottoasiaa. Ulosoton asiamäärät pysyivät vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuotta aiemmin Ulosoton perimistulos oli vuonna 2012 hieman yli miljardi euroa; kasvua edellisen vuoden tulokseen oli noin seitsemän prosenttia. Velkojille tilitettävä määrä yhdessä valtiolle kannettavien ulosottomaksujen kanssa nousi noin 1,08 miljardiin euroon. Tästä määrästä valtiolle tilitettiin…

https://asianajajaliitto.fi/2013/04/valtakunnanvoudinvirasto-ulosoton-asiamaarat-ennallaan-perimistulos-jatkoi-kasvuaan/
21.3.2013 Oikeusuutiset

OM: Yhdyskuntaseuraamuksia koskevan lainsäädännön kokonaisuudistus

Oikeusministeriö asetti tammikuussa 2010 toimikunnan, jonka tehtävänä oli kehittää yhdyskuntaseuraamuksia. Toimikunta luovutti mietintönsä oikeusministeriölle maaliskuussa 2012 Toimikunta ehdotti, että yhdyskuntaseuraamuksista säädettäisiin yksi, yhtenäinen laki. Yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanossa korostettaisiin tuomitun sosiaalisen selviytymisen edistämistä ja rikoksettoman elämän valmiuksien lisäämistä. Yhdyskuntaseuraamusten määräämiseen, valmisteluun ja täytäntöönpanoon liittyvien arviointi- ja lausuntotoimintaa selkiinnytettäisiin. Yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoon sisältyvien toimintojen…

https://asianajajaliitto.fi/2013/03/om-yhdyskuntaseuraamuksia-koskevan-lainsaadannon-kokonaisuudistus/