Generic filters
Exact matches only
15.10.2021 Oikeusuutiset

Ministeri Henriksson: oikeudenhoidon selonteon valmistelu käynnistyy

Hallitus on päättänyt käynnistää oikeudenhoidon selonteon valmistelun. Tavoitteena on tuottaa päätöksentekijöille kokonaisvaltainen ja ajantasainen tieto suomalaisen oikeudenhoidon tilasta. Oikeusministeriö valmistelee selonteon. Selonteon tarpeen nosti keväällä esiin eduskunnan lakivaliokunta. Huoli oikeusvaltiosta ja oikeudenhoidon toimintaedellytyksistä on ollut esillä koko vaalikauden ja hallinnonalan resursseja on myös toistuvasti lisätty puutteellisen perusrahoituksen vuoksi. Samalla on…

https://asianajajaliitto.fi/2021/10/ministeri-henriksson-oikeudenhoidon-selonteon-valmistelu-kaynnistyy/
25.9.2021 Oikeusuutiset

Suomi on antanut selvityksensä kidutuksen vastaiselle komitealle

Suomen hallitus on tänään vastannut eurooppalaiselle kidutuksen vastaiselle komitealle. Vastauksessa selvitetään, mihin toimenpiteisiin viranomaiset ovat ryhtyneet komitean syksyn 2020 tarkastuskäynnin johdosta. Kiduksen vastainen komitea (CPT) teki määräaikaisen tarkastuskäynnin Suomeen syyskuussa 2020. Tarkastuksen kohteena oli muun muassa poliisin säilytystiloja, vankiloita, ulkomaalaisten säilöönottoyksikkö, psykiatrinen sairaala ja kaksi koulukotia. CPT julkaisi toukokuussa raportin…

https://asianajajaliitto.fi/2021/09/suomi-on-antanut-selvityksensa-kidutuksen-vastaiselle-komitealle/
9.8.2021 Lausunnot

Lausunto turvatarkastusten suorittamisesta suljetuissa vankiloissa sisään tuleville henkilöille vankilan sisäänkäynnin yhteydessä

Rikosseuraamuslaitokselle Lausuntopyyntö 22/601/2021 Lausunto turvatarkastusten suorittamisesta suljetuissa vankiloissa sisään tuleville henkilöille vankilan sisäänkäynnin yhteydessä   Rikosseuraamuslaitos on varannut mahdollisuuden lausua menettelytapaohjeen luonnoksesta turvatarkastusten suorittamisesta suljetuissa vankiloissa sisääntuleville henkilöille vankilan sisäänkäynnin yhteydessä. Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) kiittää rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikköä lausuntopyynnöstä ja esittää kunnioittaen seuraavaa:                                                                            Asianajajaliitto pitää tärkeänä, että turvatarkastuksissa sekä tarkastustoimenpiteiden…

https://asianajajaliitto.fi/2021/08/lausunto-turvatarkastusten-suorittamisesta-suljetuissa-vankiloissa-sisaan-tuleville-henkiloille-vankilan-sisaankaynnin-yhteydessa/
7.9.2020 Oikeusuutiset

CPT tarkastaa Suomen suljettuja laitoksia

Euroopan neuvoston kidutuksen ja muun huonon kohtelun vastainen komitea CPT tekee tarkastuskäynnin Suomen suljettuihin laitoksiin 7.–18. syyskuuta. Komitean tehtävänä on suojella vapautensa menettäneitä henkilöitä epäinhimilliseltä tai halventavalta kohtelulta. Kyseessä on kuudes määräaikainen tarkastus Suomessa. Komitea tekee tarkastuskäyntejä esimerkiksi vankiloihin, poliisin säilytystiloihin, ulkomaalaisten säilöönottotiloihin ja psykiatrisiin sairaaloihin. Tarkoituksena on tutkia laitoksiin…

https://asianajajaliitto.fi/2020/09/cpt-tarkastaa-suomen-suljettuja-laitoksia/
1.9.2020

Oikeusrattaat tutuksi – sanastoa oikeuden ympäriltä

Oikeusrattaat tutuksi – sanastoa oikeuden ympäriltä Asessori, asianajaja, herastuomari… Valmisteluistunto, käräjäoikeus, sovittelu, vastaaja, pääkäsittely... Oikeudenhoidon alalla vilisee termejä, joiden merkitystä harva ymmärtää. Oikeusrattaat tutuksi -kampanjallamme haluammekin lisätä ymmärrystä oikeudenhoidon alan ihan keskeisimmästä sanastosta. Listamme sisältää ammattinimikkeitä, organisaatioita, prosesseja ja muita oikeudenhoitoon liittyviä termejä.  Oikeudenhoidon sanastoja on jo nyt jonkin verran…

https://asianajajaliitto.fi/advokatforbundet/organisation/kommunikation/oikeusrattaat-tutuksi/
1.9.2020

Oikeusrattaat tutuksi – sanastoa oikeuden ympäriltä

Oikeusrattaat tutuksi – sanastoa oikeuden ympäriltä Asessori, asianajaja, herastuomari… Valmisteluistunto, käräjäoikeus, sovittelu, vastaaja, pääkäsittely... Oikeudenhoidon alalla vilisee termejä, joiden merkitystä harva ymmärtää. Oikeusrattaat tutuksi -kampanjallamme haluammekin lisätä ymmärrystä oikeudenhoidon alan ihan keskeisimmästä sanastosta. Listamme sisältää ammattinimikkeitä, organisaatioita, prosesseja ja muita oikeudenhoitoon liittyviä termejä.  Oikeudenhoidon sanastoja on jo nyt jonkin verran…

https://asianajajaliitto.fi/asianajajaliitto/organisaatio/viestinta/oikeusrattaat-tutuksi/
27.3.2020 Oikeusuutiset

Rikosseuraamuslaitos lisää sähköisten palveluiden käyttöä koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi

Rikosseuraamuslaitos kehittää jatkuvasti toimenpiteitä, joilla pyritään hillitsemään koronavirusepidemian leviämistä. Valtioneuvoston linjaukset aiheuttavat muutoksia kaikissa yksiköissä. Fyysisten tapaamisten vähentäminen on keskeinen keino koronaviruksen leviämisen ehkäisyssä myös Rikosseuraamuslaitoksessa. Osa henkilökunnasta on määrätty etätöihin, mutta Rikosseuraamuslaitoksessa on paljon tehtäviä, joissa fyysinen vuorovaikutus on välttämätöntä esimerkiksi vankiloissa tai valvottuun koevapauteen liittyvässä valvonnassa. Kaikissa tilanteissa…

https://asianajajaliitto.fi/2020/03/rikosseuraamuslaitos-lisaa-sahkoisten-palveluiden-kayttoa-koronaviruksen-leviamisen-hillitsemiseksi/
17.3.2020 Tiedotteet

Kooste oikeudenhoidon toimijoiden poikkeustiedotteista liittyen koronaepidemiaan

(päiv. 30.10.2020) Olemme koostaneet tähän jatkuvasti päivittyvän ajankohtaislinkkilistan, josta voit seurata suoraan tärkeimpien oikeudenhoidon alan toimijoiden ja tuomioistuinten koronaepidemiaan liittyviä poikkeustiedotteita alueittain/asioittain. Mikäli huomaat, että tästä puuttuu oleellinen alaan liittyvä ajankohtaistiedote, ole ystävällinen ja välitä puuttuva tieto meille tänne viestintään osoitteella viestinta@asianajajaliitto.fi.    Tuomioistuinvirasto Maskien käyttö tuomioistuimissa (30.10.2020) Tuomioistuinviraston palautumissuunnitelmassa…

https://asianajajaliitto.fi/2020/03/kooste-oikeudenhoidon-toimijoiden-poikkeustiedotteista-liittyen-koronaepidemiaan/
14.3.2020 Oikeusuutiset

Rikosseuraamuslaitoksen toimet koronaviruksen leviämisen estämiseksi – harkinnassa tapaamisten ja toimintojen rajaaminen väliaikaisesti

Rikosseuraamuslaitos on perustanut keskushallintoyksikköön valmiusryhmän seuraamaan ja koordinoimaan koronavirustilanteen aiheuttamia toimenpiteitä. Työtä tehdään läheisessä yhteistyössä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) alaisen Vankiterveydenhuollon (VTH) kanssa, joka vastaa vankien terveydentilan seuraamisesta. Keskushallintoyksikkö on kehottanut yksiköiden johtajia huomioimaan mahdollisuuksien mukaan erilaisia toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Eritysesti harkitaan, järjestetäänkö kaikkia myönnettyjä tapaamisia, toteutetaanko tai…

https://asianajajaliitto.fi/2020/03/rikosseuraamuslaitoksen-toimet-koronaviruksen-leviamisen-estamiseksi-harkinnassa-tapaamisten-ja-toimintojen-rajaaminen-valiaikaisesti/
17.2.2020 Lausunnot

Lausunto elinkautisvankien vapauttamismenettelyn kehittämistä koskevasta arviomuistiosta

Oikeusministeriölle Diaarinumero: VN/13339/2019 Suomen Asianajajaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua asiaan ja antaa seuraavan lausunnon arviomuistiosta. 1. Tiivistelmä ja päätelmät Lainsäädännön toimivuuden osalta voidaan pääsääntöisesti yhtyä esitettyyn. Joitakin kehitystarpeita kuitenkin on. Tällä hetkellä useiden toimeksiantojen valossa syntyy vaikutelma siitä, että vangin vapautumista ja sen jälkeistä yhteiskuntaan integroitumista tukevat toimet alkavat usein vasta…

https://asianajajaliitto.fi/2020/02/lausunto-elinkautisvankien-vapauttamismenettelyn-kehittamista-koskevasta-arviomuistiosta/