Generic filters
Exact matches only
17.6.2021 Lausunnot

Lausunto Verohallinnon ohjeluonnoksesta Poistot elinkeinoverotuksessa

Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä “Asianajajaliitto“) kiittää mahdollisuudesta lausua Verohallinnon ohjeluonnoksesta Poistot elinkeinoverotuksessa. Lausuntonaan Asianajajaliitto esittää kunnioittaen seuraavaa: Yleistä Asianajajaliitto pitää Verohallinnon ohjeen Poistot elinkeinoverotuksessa antamista omana erillisenä ohjeena tarpeellisena. Verohallinnon ohjeet poistoihin liittyvät ohjeet eivät ole aiemmin olleet koottuna yhdeksi syventäväksi ohjeeksi, joten koostettu ohje on tarpeellinen poistoja koskevan lainsäädännön ja…

https://asianajajaliitto.fi/2021/06/lausunto-verohallinnon-ohjeluonnoksesta-poistot-elinkeinoverotuksessa/
16.6.2021

Miksi keihäsmies heiluttaa sateenkaarilippua?

Asianajajaliitto toimii tänä vuonna Helsinki Priden merkittävänä platinatason kumppanina. Olemme näkyvästi esillä, koska asianajajien tehtävä on puolustaa perusoikeuksia ja turvata oikeudelliset palvelut jokaiselle. Kysymys on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten yhdenvertaisuudesta, mutta myös huomion kiinnittämisestä diversiteettiin ja inklusiivisuuteen. Asianajajaliitto edistää toiminnallaan kaikille kuuluvien perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista sekä puolustaa oikeusvaltioperiaatteita…

https://asianajajaliitto.fi/blogi/miksi-keihasmies-heiluttaa-sateenkaarilippua/
11.6.2021 Tiedotteet

Asianajajaliitto valitsi uusia luottamushenkilöitä

Henkilövalinnat Asianajajaliiton hallitukseen Valtuuskunta valitsi etäkokouksessaan 11.6.2021 Asianajajaliiton hallitukseen uusia jäseniä erovuoroisten tilalle.  Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Lotta Kroneld-Virtanen Turusta ja Lasse Tirronen Kouvolasta. Kroneld-Virtasen varajäseneksi valittiin Veli-Matti Lanne (Rauma) ja Tirrosen varajäseneksi Aino Kuulasmaa (Mikkeli). Lisäksi Hannu Kalkas (Helsinki) ja hänen varajäsenensä Iina-Mari Supperi (Helsinki) valittiin jatkokaudelle. Toimikaudet ovat…

https://asianajajaliitto.fi/2021/06/asianajajaliitto-valitsi-uusia-luottamushenkiloita-2/
9.6.2021 Lausunnot

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle kaupparekisterilain ja yritys- ja yhteisötietolain 2 ja 4 §:n muuttamisesta

Työ- ja elinkeinoministeriölle Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle kaupparekisterilain ja yritys- ja yhteisötietolain 2 ja 4 §:n muuttamisesta (VN/12702/2021) Luonnoksessa hallituksen esitykseksi ehdotetaan muutettavaksi kaupparekisterilakia (129/1979) sekä yritys- ja yhteisötietolakia (244/2001) digitaalisten välineiden ja prosessien käytöstä yhtiöoikeuden alalla annetun direktiivin (EU) 2019/1151 ja rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun ja terrorismin rahoitukseen annetun…

https://asianajajaliitto.fi/2021/06/55789/
8.6.2021 Oikeusuutiset

Parturi-kampaamon anniskelulupahakemusta ei voitu hylätä sillä perusteella, ettei liikehuoneisto ollut elintarvikehuoneisto

KHO:2021:78 Alkoholilaki – Alkoholijuomien anniskelulupa – Anniskeluluvan myöntämisen edellytykset – Ravitsemistoiminnan harjoittaja – Elintarvikehuoneisto – Elintarvikehuoneistosta ilmoittaminen Yhtiö oli hakenut alkoholijuomien anniskelulupaa myydäkseen asiakkailleen alkoholijuomia nautittavaksi parturi-kampaamopalveluiden yhteydessä. Aluehallintovirasto oli hylännyt hakemuksen sillä perusteella, ettei yhtiö ollut alkoholilain 18 §:ssä tarkoitetulla tavalla ravitsemistoimintaa harjoittava toimija. Hallinto-oikeus oli valituksenalaisella päätöksellään kumonnut…

https://asianajajaliitto.fi/2021/06/parturi-kampaamon-anniskelulupahakemusta-ei-voitu-hylata-silla-perusteella-ettei-liikehuoneisto-ollut-elintarvikehuoneisto/
8.6.2021

Mitä opin huonoista verkkokoulutuksista − viisi vinkkiä verkkokoulutusten hyödyntämiseen

Mikä on saanut sinut ottamaan Asianajajaliiton tarjoamat verkkokoulutukset osaksi arkeasi? Tai mikä vielä mietityttää niiden käytössä? Tässä blogissa avaan viisi eri näkökulmaa verkkokoulutuksiin, jotka olen oppinut verkkokoulutuksista niiden kanssa touhutessani.  1. Nauti joustavuudesta Tuotin ensimmäisiä verkkokoulutuksia asuessamme Yhdysvalloissa yli vuosikymmen sitten. Nopeasti oivalsin, että sekä osallistujat että minä pystyimme olemaan…

https://asianajajaliitto.fi/blogi/mita-opin-huonoista-verkkokoulutuksista-%e2%88%92-viisi-vinkkia-verkkokoulutusten-hyodyntamiseen/
7.6.2021 Oikeusuutiset

Tietosuojavaltuutetun seuraamuskollegio oli voinut määrätä valtuutetun antaman huomautuksen lisäksi 16.000 euron seuraamusmaksun; ajotietojärjestelmän sijaintitietoja käytettiin työntekijöiden työajan seurannassa

Itä-Suo­men HAO: Tietosuoja – Yleinen tietosuoja-asetus – Vaikutustenarviointi – Sijaintitiedot – Seuraamusmaksu Tietosuojavaltuutetun toimisto oli saanut yhteydenoton, jonka mukaan valittajayhtiössä oli käytössä ajotietojärjestelmä, josta saatavia sijaintitietoja käytettiin työntekijöiden työajan seurannassa. Asiassa oli hallinto-oikeudessa ensinnäkin ratkaistavana kysymys siitä, oliko työntekijöiden sijaintiin liittyvien käsittelytoimien osalta tullut tehdä yleisen tietosuoja-asetuksen 35 artiklan mukainen…

https://asianajajaliitto.fi/2021/06/tietosuojavaltuutetun-seuraamuskollegio-oli-voinut-maarata-valtuutetun-antaman-huomautuksen-lisaksi-16-000-euron-seuraamusmaksun-ajotietojarjestelman-sijaintitietoja-kaytettiin-tyontekijoiden-tyoajan/
7.6.2021 Oikeusuutiset

KHO on antanut asuntojen lyhytaikaista vuokraustoimintaa koskevia päätöksiä

Kor­kein hal­lin­to-oi­keus on an­ta­nut tä­nään kol­me vuo­si­kir­ja­pää­tös­tä, jot­ta liit­ty­vät ly­hy­tai­kai­seen asun­to­jen vuo­kraus­toi­min­taan. Kah­des­sa pää­tök­ses­sään KHO otti kan­taa asuin­huo­neis­to­jen käyt­töön ma­joi­tus­ti­loi­na. Kol­mas pää­tös liit­tyi asun­non luo­vu­tuk­sen ve­ro­va­pau­teen. Korkein hallinto-oikeus totesi päätöksessään (KHO 2021:77), että kalustettujen huoneistojen toistuva vuokraaminen lyhytkestoisilla sopimuksilla oli luonteeltaan majoitustoimintaa, jota ei voitu pitää asuinalueelle tyypillisenä ja joka…

https://asianajajaliitto.fi/2021/06/kho-on-antanut-asuntojen-lyhytaikaista-vuokraustoimintaa-koskevia-paatoksia/
4.6.2021 Lausunnot

Lausunto viranomaisten ja julkista tehtävää hoitavien kokemuksista julkisuuslain toimivuuteen ja julkisuusperiaatteen toteuttamisesta

Viranomaisten ja julkista tehtävää hoitavien kokemukset julkisuuslain toimivuuteen ja julkisuusperiaatteen toteuttamiseen liittyen (VN/27452/2020) Oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan julkisuuslain ajantasaistamista. Työryhmän toimikausi kestää 30.6.2023 saakka ja sen tehtävänä on selvittää ja arvioida julkisuusperiaatteen asianmukaisen toteutumisen ja toteuttamisen ongelmakohtia ja niihin vaikuttavia toimia sekä valmistella tarvittavat lainsäädännön muutosehdotukset. Tavoitteena on nykyistä…

https://asianajajaliitto.fi/2021/06/lausunto-viranomaisten-ja-julkista-tehtavaa-hoitavien-kokemuksista-julkisuuslain-toimivuuteen-ja-julkisuusperiaatteen-toteuttamisesta/
3.6.2021

Kilpimiehellä hommissa

Suomen Asianajajaliiton toimintaan erilaisissa luottamustehtävissä osallistuu jatkuvasti noin 200 liiton jäsentä. Se on valtava määrä ihmisiä, kun otetaan huomioon, miten pienestä liitosta on kyse. Luottamustehtävissä toimimisesta ei tiettyjä harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta saa rahallista korvausta. On upeaa, että löytyy näin paljon ihmisiä, jotka haluavat panostaa omaa aikaansa ja osaamistaan luottamustehtävissä…

https://asianajajaliitto.fi/blogi/kilpimiehella-hommissa/