3.6.2021

Kilpimiehellä hommissa

Suomen Asianajajaliiton toimintaan erilaisissa luottamustehtävissä osallistuu jatkuvasti noin 200 liiton jäsentä. Se on valtava määrä ihmisiä, kun otetaan huomioon, miten pienestä liitosta on kyse. Luottamustehtävissä toimimisesta ei tiettyjä harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta saa rahallista korvausta. On upeaa, että löytyy näin paljon ihmisiä, jotka haluavat panostaa omaa aikaansa ja osaamistaan luottamustehtävissä toimimiseen.

Tiedän, että moni kollega miettii, uskaltaisiko antautua liiton luottamustehtäviin.

Ensimmäinen neuvoni on, että puhukaa ihmeessä ääneen asiasta. Perisuomalaiseen tapaan tyypillistä on, että tällaisista aikomuksista ei juuri pukahdeta muutoin kuin korkeintaan äärimmäisen luottamuksellisissa keskusteluissa. Tehkää juuri päinvastoin. Olen täysin vakuuttunut siitä, että keskeisiin tehtäviin valitaan fiksuja ja motivoituneita ihmisiä niin pitkään, kun ihmiset uskaltavat ilmaista olevansa asiasta kiinnostuneita. Lupaan tukea kaikkia, jotka ovat salaa kertoneet, että haluaisivat toimia liiton tehtävissä, mutta eivät ole suutaan saaneet auki.

Liitolla on ajankäytöllisessä mielessä vaativuudeltaan erilaisia luottamustehtäviä, ja on ulkopuolelta hyvin vaikeaa arvioida, paljonko niihin aikaa ja energiaa palaa.

Toinen neuvoni onkin, että nykikää hihasta kollegoita, ja kysykää suoraan, minkä verran tehtävään kannattaa varautua käyttämään aikaa.

Sen jälkeen suosittelen, että ostatte ruusupuskan (suklaarasiakin käy) töistä kotiin mennessänne, ja kysytte, mitä perhe on asiasta mieltä. Huonoa omaatuntoa kotoa pois vietetystä ajasta on helpompi sietää, kun tietää että asia on keskusteltu ja sovittu kotona. Yhtä tärkeää on puhua asia puhki myös työyhteisössä. Monet liiton luottamustehtävät syövät väistämättä sitä ajankäyttöä, joka liittyy ns. tuotannolliseen työhön. Väitän, että yksikään ei pysty punnertamaan liiton projekteissa ilman, että muut toimistolla ottavat tältä osin reppua isosti kantaakseen.

Kolmas ja tärkein neuvoni on se, että kertokaa kollegoille joka mahdollisessa käänteessä, mitä olette tekemässä ja miksi. Luottamustehtävissä olemme kaikki kilpimiehellä hommissa. Mitä läpinäkyvämpää toiminta on, ja mitä ennakoitavammaksi päätöksenteko saadaan, sitä paremmin toimintaan pystytään sitoutumaan ja sitä myös tukemaan. Kokemukseni mukaan suurimmat onnistumiset ovat seurausta siitä, että ihmiset on saatu toimimaan yhdessä.

Neljäs neuvoni on tarkoitettu lohdutukseksi heille, jotka pakertavat haastavissa tehtävissä vailla minkäänlaista valonkajastusta horisontissa siitä, että työ tulisi valmiiksi. Jos jollain sellaisia haaveita on, joudun ikävästi toteamaan, että se ei kyllä valitettavasti tule koskaan tapahtumaan. Mutta jos tavoitteeksi laittaa, että omalla vastuulla oleva tontti jäisi vähän parempaan kuntoon oman työn jälkeen, on todella paljon tehty ja taksvärkki kannettu.

Viidenneksi haluan käyttää minulle suodun palstatilan mainostaakseni liiton luottamustehtäviä.

On ollut iso etuoikeus saada työskennellä tämän ammattikunnan varmuudella parhaiden tyyppien kanssa. Olen saanut tehdä useiden vuosien ajan töitä alan kehityksen kannalta keskeisten kysymysten ihan ytimessä, niin sääntelyn, viestinnän, koulutuksen kuin tulevaisuudenkin. Se on pienen maalaistoimiston juristille ollut huikea juttu, kun omaan reppuun on jäänyt todella paljon arvokasta evästä, josta aion surutta ammentaa.

Noin viiden vuoden mittaisen matkan jälkeen on aika keskittyä arkityöhön ja sanoa iso kiitos luottamuksesta, ystävät. Monesta kollegasta on tullut matkan varrella todella hyvä ja aito ystävä. On ollut erittäin helppo toimia, kun ympärillä on ollut sitkeästi ja pitkäkestoisesti paljon aikaa vieviin hankkeisiin sitoutunutta porukkaa. Erityisen suureen kiitollisuudenvelkaan jään koulutusvaliokunnan jäsenille, jota lämmöllä olen nimittänyt ”haalarijoukkueeksi” sen vuoksi, miten paljon he ovat tehneet ja tekevät työtä. Sekä ”Iso-Jarkon” Jarkko Ruoholan vetämän hallituksen kollegat, kuin myös Hanna Räihä-Mäntyharjun kipparoiman hallituksen kollegat ovat kyllä olleet aivan käsittämättömiä huipputyyppejä. Samoin tulevaisuustyöryhmässä ja sääntelyuudistusta valmistelevassa työryhmässä oli upeaa saada olla mukana. Mutta lopuksi sydämellinen kiitos liiton entiselle jäsenpalveluyksikön johtajalle Liisa Arolle ja koulutusasiantuntija Salla Vainiolle, te olitte minulle rakkaita luottopakkeja, joita ilman en olisi tullut toimeen mitenkään.

Kirjoittaja

Jyrki Piiparinen

Asianajaja, Asianajajaliiton hallituksen jäsen 2018–2021, koulutusvaliokunnan puheenjohtaja 2018–2021

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments