On vastuullista tunnustaa vastuuttomuus

Nykyisin vastuullisuudesta ja sen viestinnästä on tullut kaiken tekemisen perusedellytys. Se on digikulttuurin tavoin jo niin itsestään selvä osa nuorten työntekijöiden dna:ta, etteivät parhaat osaajat enää pysy työpaikoissa, joissa vastuullisuuteen liittyviä lupauksia ei lunasteta.

Organisaatioiden tulisi pystyä nöyrtymään, jos niillä on vastuullisuuteen liittyviä haasteita, joihin ne eivät ole vielä keksineet ratkaisua. Mikäli ongelmat lakaistaan maton alle, niiden ratkaiseminen siirtyy pahimmillaan yksittäisten työntekijöiden kannettavaksi, mikä voi johtaa uupumukseen.

Arvojen näkyminen omassa työssä ja organisaatiossa on nykypäivänä yhä tärkeämpää. Jos työntekijöiden halutaan sitoutuvan työhönsä, myös vastuullisuuden pitää olla kiinteä osa työpaikan arkea. Paperin säästäminen, tyhy-päivät tai näennäinen vastuullisuutta koskeva dialogi sidosryhmien kanssa eivät enää riitä. Tarvitaan lisää paukkuja, jopa näkyvää ja kantaaottavaa organisaatioaktivismia. Organisaatioaktivismilla yritykset pyrkivät kiinnittämään huomiota yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja valveutuneimmat ovat mukana myös ratkomassa ongelmia. Tästä loistavana esimerkkinä on yhdysvaltalainen Ben&Jerry’s-jäätelövalmistaja. jonka organisaatioaktivismia koskevan videon löydät tästä. Suomessa organisaatioaktivismia on tehnyt esimerkiksi Finlayson.

Julkiseen keskusteluun on uskallettava nostaa epäkohtia, vaikka pienellä riskilläkin. Siitä seuraa harvoin mitään ikävää, koska kaikki tietävät, ettei parhaallakaan johtoryhmällä voi aina olla valmiita vastauksia kaikkiin nykyisiin ja tulevaisuudessa esiin tuleviin kysymyksiin. Avointa keskustelua siis tarvitaan, koska eri toimialoilla vastuullisuus voi näyttäytyä eri valossa ja olla hyvin erilaista eri tilanteissa. Esimerkiksi asianajoalalla on vastuullista hoitaa lakisääteiset tehtävät asiakkaan etu edellä ja sovitussa aikataulussa, ja joskus näiden tehtävien hoitamiseksi on myös venyttävä. Sama koskee monia muitakin aloja. Mutta toisaalta avoimen dialogin kautta on myös mahdollista löytää uudenlaisia työnteon tapoja, joilla kaikki jaksavat paremmin työssään, minkä kautta päästään parempiin – myös euromääräisiin − tuloksiin. Sitä ennen on vastuullista tunnustaa olevansa vastuuton ja kehittyä sen kautta yhä paremmaksi.

Asianajoala sai muutamien muiden toimialojen mukana kritiikkiä huhtikuussa julkaistussa Helsingin Sanomien artikkelissa Raatajat (maksumuurin takana). Kirjoituksessa oli haastateltu muutamia alallamme työskenteleviä, jotka kertoivat työviikkojen venyvän jatkuvasti kymmeniä tunteja liian pitkiksi, mikä aiheutti ahdistusta sekä uupumusta ja on pahimmillaan johtanut irtisanoutumisiin. Artikkeli oli hyvin herättelevä. Alan työkulttuuri on ollut julkinen salaisuus, josta ei ole tähän mennessä keskusteltu tarpeeksi, puhumattakaan ratkaistu siihen liittyviä ongelmia. Sisäisen keskustelun herättämiseksi Asianajajaliitto päätti käynnistää Oikeus jaksaa -kampanjan. Pitkien työtuntien mukanaan tuoma paksu lompakko ja osakkuus eivät enää samalla tavoin houkuttele alalle nuoria osaajia, mikäli työ ei mahdollista tarpeellisia joustoja tai vapaa-aikaa perheen kanssa. Monissa toimistoissa tämä on onneksi tiedostettu jo pidemmän aikaa sitten ja korjaaviin toimenpiteisiin on myös ryhdytty, mikä on todella hienoa.

Vaikka Asianajajaliitto ei tee edunvalvontaa eikä ole työntekijä- tai ammattijärjestö, me voimme toimia keskusteluiden käynnistäjänä ja erilaisten avauksien tekijänä. Sitä ennen myös Asianajajaliiton täytyy ensin itse toimia vastuullisesti, pystyä osoittamaan se konkreettisesti ja sen jälkeen herättää keskustelua vastuullisuudesta – on sitten kyseessä sosiaalinen, taloudellinen tai ekologinen vastuu. Tähän pyrimme. Sosiaalisesta vastuusta tuorein näkyvä esimerkki on platinakumppanuutemme Helsinki Pridessa, taloudellisesta vastuusta rahanpesun estämiseen liittyvä toiminta sekä ekologisesta juuri saatu WWF Green Office -merkki. Lisäksi olemme mukana YK:n Global Compact -yritysvastuualoitteessa.

Asianajajaliitto on siltikin vasta vastuullisuusmatkan alussa. Meidän pitää kulkea matkaa nöyrinä ja peili kädessä, kuunnellen muita ja kehittäen arkeamme, koska koskaan emme ole valmiita.