Korkein oikeus ei asettanut oikeusapupalkkion tasoa
Korkein oikeus päätti ennakkoratkaisussaan KKO:2024:71, että oikeusapuasetuksen 110 euron tuntipalkkiota ei voida perustuslain nojalla soveltaa, koska palkkio ei ole oikeusapulaissa edellytetyllä tavalla kohtuullinen. Oikeustila jäi palkkion määrän osalta auki. Yhdenmukaisen palkkion voi linjata vain uudella asetuksella, ja valtiontalouden takia uusi asetus tulisi valmistella pikavauhtia. Palkkion tasossa tulisi huomioida vuosien 2014–2024 yleisen elinkustannusten tason nousu ja etenkin viime vuosien voimakas inflaatio.
Korkeimman oikeuden tuoreessa ennakkoratkaisussa korkein oikeus ei asettanut palkkion tasoa, vaikka se hyväksyi käsittelemässään asiassa vaaditun 130 euron palkkion asetuksen 110 euron palkkion sijaan. Palkkion taso jää sovellettavan palkkioasetuksen puuttuessa asianajajien ja oikeudenkäyntiavustajien palkkiovaatimusten sekä yksittäisten tuomareiden ja tuomioistuinten kohtuullisuutta koskevien ratkaisujen varaan.
Ennen kuin uusi oikeusapuasetus saadaan laadittua, jokaisen asianajajan ja oikeusavustajan tulee esittää vaatimus sellaisesta oikeusapupalkkiosta, joka asianajajan käsityksen mukaan täyttää lain vaatimuksen kohtuullisuudesta, kun oikeusapuasetusta ja siinä olevaa 110 euron tuntipalkkiota ei voi korkeimman oikeuden linjaamalla tavalla perustuslain 107 § huomioiden soveltaa. Soveltamiskelpoisen asetuksen puuttuessa, on tuomioistuinten tapauskohtaisten ratkaisujen varassa, mitä kussakin tilanteessa pidetään kohtuullisena palkkiona.
Näin ollen kussakin asiassa on erikseen arvioitava, onko palkkio esimerkiksi ratkaisussa KKO 2018:69 hyväksytyn mukaisesti 220 euroa tunnilta, ratkaisun KKO 2024:37 mukaisesti 150 euroa tunnilta vai nyt viimeksi annetun ratkaisun KKO 2024:71 mukaisesti 130 euroa tunnilta, ja esitettävä perusteltu vaatimus palkkion tasosta. Viimeksi mainitussa asiassa 130 euron palkkiovaatimus on esitetty vuonna 2021 ja tämän jälkeen esimerkiksi inflaatio on merkittävällä tavalla vaikuttanut yleiseen kustannustasoon.
Asianajajaliitto tai asianajajat keskenään eivät voi linjata palkkiotasoa
Suomen Asianajajaliitto teki vuonna 2023 oikeusministeriölle aloitteen oikeusapupalkkion korottamiseksi 175 euroon. Esitys on viimeksi uudistettu korkeimman oikeuden ratkaisun antamisen jälkeen.
Oikeusapupalkkion taso on erittäin merkityksellinen valtiontalouden kannalta, vaikka oikeusapuun on tavanomaisesti esitetty arviomäärärahoja, joiden kokonaismäärä tarkentuu tosiallisen tarpeen mukaisesti.
Lainkäytön yhdenmukaisuuden varmistamiseksi, laadukkaiden oikeudellisten oikeusapupalveluiden takaamiseksi ja valtiontalouteen vaikuttavien lisämenojen arvioimiseksi oikeustila olisi syytä korjata. Se korjaantuu nostamalla palkkio uudella oikeusapuasetuksella kestävälle tasolle, jolla turvataan oikeudellisten palvelujen saatavuus koko maassa, ja tällaiseksi tasoksi on perustellusti Suomen Asianajajaliiton aloitteessa esitetty 175 euroa tunnilta. Korotus huomioi sen, että palkkio on ollut sama yli 10 vuotta, vuodesta 2014 lähtien.
Korkein oikeus on lisäksi ratkaisussaan pitänyt tärkeänä, että tuntipalkkion määrää arvioidaan ja tarvittaessa tarkistetaan riittävän usein esimerkiksi kustannuskehityksen myötä palkkion pitämiseksi lain edellyttämällä tavalla kohtuullisena. Samalla kun uudesta palkkiotasosta säädetään uudella oikeusapuasetuksella, tulisi aloittaa sen selvittäminen, miten palkkion säilyminen kohtuullisella tasolla tulevaisuudessa varmistetaan.
Suomen Asianajajaliitto ei voi julkisoikeudellisena yhteisönä linjata palkkiotasoa, sillä se olisi kilpailuoikeudellisesti yksiselitteisen kiellettyä. Asianajajat eivät myöskään voi sopia keskenään noudatettavista palkkiotasoista, koska se synnyttäisi kartelleja ja olisi myös kilpailuoikeudellisesti ehdottoman kiellettyä.
Siksi asia jää yksittäisessä asiassa jokaisen oikeusapuasioita hoitavan asianajajan ja oikeudenkäyntiavustajan oman perustellun vaatimuksen varaan siihen saakka, kunnes mahdollinen uusi palkkioasetus vahvistetaan.
Lue myös aiempi bloggaukseni: Oikeudellisten palveluiden saatavuus on turvattava
Kirjoittaja
Niko Jakobsson