Generic filters
Exact matches only
19.2.2024 Oikeusuutiset

AOA: Vangin asianajajan tulee olla mahdollista jättää soittopyyntö päämiehelleen ja saada selville, missä vankilassa tämä kulloinkin on

Asianajaja (jäljempänä kantelija) pyysi tutkimaan Kylmäkosken vankilan menettelyä soittopyynnön toimittamisessa hänen päämiehelleen. Kantelija kertoi soittaneensa 19.1.2023 Kylmäkosken vankilaan jättääkseen vankilassa olevalle asiakkaalleen soittopyynnön tuomioistuimessa vireillä olleen asian toimeksiantoon liittyen. Hän totesi puhelun alussa ilmoittaneensa, ettei ole varma, missä Etelä-Suomen vankilassa hänen asiakkaansa tuolla hetkellä oli. Kertomansa mukaan hän ei tiedustellut…

https://asianajajaliitto.fi/2024/02/aoa-vangin-asianajajan-tulee-olla-mahdollista-jattaa-soittopyynto-paamiehelleen-ja-saada-selville-missa-vankilassa-tama-kulloinkin-on/
7.3.2023 Oikeusuutiset

Tartuntatautilaki mahdollisti koronavirukselle altistuneen vangin eristämisen vankilassa laitosepidemian leviämisen hidastamiseksi

KHO:2023:21 Tartuntatautiasia – Covid-19 – Karanteenipäätös – Vanki – Tahdonvastainen karanteeni – Karanteenitila A oli ollut suorittamassa vankeusrangaistusta, kun hänet oli Vankiterveydenhuollon tartuntataudeista vastaavan lääkärin päätöksellä määrätty karanteeniin. Päätöksen mukaan karanteeni toteutettiin ulkopuolelta lukittavassa tilassa. A vastusti karanteenipäätöstä. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli ratkaistavana erityisesti kysymys siitä, oliko A voitu määrätä tahdonvastaiseen…

https://asianajajaliitto.fi/2023/03/tartuntatautilaki-mahdollisti-koronavirukselle-altistuneen-vangin-eristamisen-vankilassa-laitosepidemian-leviamisen-hidastamiseksi/
20.1.2023 Oikeusuutiset

Vankila sai päättää koronatartuntojen johdosta yleisestä karanteenista ilman yksilöllistä vangin altistumisarviota

KHO:2023:5 Tartuntatautiasia – Covid-19 – Karanteenipäätös – Vanki – Laitosepidemian rajoittaminen – Viranomaisen selvittämisvelvollisuus Vankilassa oli ilmennyt laitosepidemia. A, kuten muutkin laitoksessa olleen vangit, oli määrätty karanteeniin. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli Vankiterveydenhuollon yksikön valituksesta ratkaistavana, oliko hallinto-oikeus voinut pitää A:ta koskevaa karanteenipäätöstä lainvastaisena sillä perusteella, että päätös oli tehty selvittämättä erikseen…

https://asianajajaliitto.fi/2023/01/vankila-sai-paattaa-koronatartuntojen-johdosta-yleisesta-karanteenista-ilman-yksilollista-vangin-altistumisarviota/
4.11.2022 Lausunnot

Lausunto luonnoksesta oikeusministeriön asetukseksi tutkintavankiloina toimivista vankiloista

Dnro L2022-56 Lausuntopyyntönne: VN/4937/2022, 21.9.2022 LAUSUNTO LUONNOKSESTA OIKEUSMINISTERIÖN ASETUKSEKSI TUTKINTAVANKILOINA TOIMIVISTA VANKILOISTA Pyydettynä lausuntona Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) esittää seuraavaa. Oikeusministeriö esittää, että Helsingin vankilaan voitaisiin jatkossa sijoittaa alaikäisiä ja nuoria tutkintavankeja, jotka eivät ole saaneet käräjäoikeuden päätöstä. Esityksen mukaan jatkossa Kuopion vankila toimisi myös naisille tarkoitettuna tutkintavankilana. Esityksessä on…

https://asianajajaliitto.fi/2022/11/lausunto-luonnoksesta-oikeusministerion-asetukseksi-tutkintavankiloina-toimivista-vankiloista/
8.9.2022 Oikeusuutiset

Apulaisoikeusasiamieheltä moitteita Kylmäkosken vankilalle

Tarkastus: Kylmäkosken vankila 25.–27.4.2022 Apulaisoikeusasiamies kiinnitti tarkastuksella huomiota erityisesti seuraaviin asioihin. 1. Matkaselliosastolle sijoitetaan vankeja asumaan pitkäksi aikaa, vaikka osaston olosuhteet soveltuvat vain vankien lyhytaikaiseen sijoittamiseen. Sellien pinta-alat huomioiden liian monia vankeja oli sijoitettuna samaan selliin matkasellisosastolla, kuten oli myös muualla vankilassa. Huomiota kiinnitettiin myös isojen matkasellien likaisuuteen. 2. Tutkintavankien…

https://asianajajaliitto.fi/2022/09/apulaisoikeusasiamiehelta-moitteita-kylmakosken-vankilalle/
16.6.2022 Oikeusuutiset

Ouluun uusi vankila vuonna 2025

Oulun Ruskonselkään rakennetaan uusi vankila. Se valmistuu suunnitelman mukaan marraskuussa 2025. Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi tiloista tehtävää vuokrasopimusta. Vankipaikat lisääntyvät 20 vankipaikalla uuden vankilan myötä. Vankilaan tulee kaikkiaan 100 vankipaikkaa, joista naispaikkoja on 20.  Vankila korvaa Oulun nykyisen vankilan, joka on vanha, epäkäytännöllinen ja huonossa kunnossa. Uudella vankilaratkaisulla vastataan osaltaan Pohjois-Suomen…

https://asianajajaliitto.fi/2022/06/ouluun-uusi-vankila-vuonna-2025/
25.3.2022 Oikeusuutiset

Vantaan vankilaan laajennusosa vuonna 2025

Vantaan vankilaan rakennetaan laajennusosa. Se valmistuu suunnitelman mukaan vuoden 2025 alussa. Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi tiloista tehtävää vuokrasopimusta. Laajennusosaan tulee 160 vankipaikkaa. Nykyisin Vantaan vankilassa on 185 paikkaa, joten vuoden 2025 alussa vankilassa tulee olemaan yhteensä 345 vankipaikkaa. Vantaan vankila on vuonna 2002 toimintansa aloittanut suljettu tutkintavankila. Rakennushankkeella vastataan tutkintavankien määrän…

https://asianajajaliitto.fi/2022/03/vantaan-vankilaan-laajennusosa-vuonna-2025/
16.9.2021 Oikeusuutiset

EOA: Tutkintavangin yhteydenpidon rajoittamista koskevia säännöksiä ja käytäntöjä tulee täsmentää

Kantelija arvosteli asiamiehensä A:n laatimassa kantelukirjoituksessa tutkintavangin yhteydenpidon toteutumista Vantaan vankilassa.  Kantelija oli määrätty käräjäoikeuden 27.10.2020 antamalla  päätöksellä vangittavaksi. Tuomioistuin oli vangitsemista koskevassa päätöksessään todennut yhteydenpidon rajoittamisen osalta, että kantelija saa yhteydenpitokiellon estämättä rajoituksetta tavata ja pitää yhteyttä puolustajanaan olleeseen asianajajaan sekä valvotusti tyttöystäväänsä ja lastensa äitiin. Asian tutkinnasta vastasi…

https://asianajajaliitto.fi/2021/09/eoa-tutkintavangin-yhteydenpidon-rajoittamista-koskevia-saannoksia-ja-kaytantoja-tulee-tasmentaa/
26.5.2021 Oikeusuutiset

AOA:lla useita kanteluita vankien puheluiden korkeista maksuista, Suomen Asianajajaliiton kantelu johtamassa muutoksiin

Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu vangin kanteluun: “Kantelija pyysi tutkimaan Turun vankilan virkamiesten toimintaa puhelimen käyttöön liittyen. Kantelija ei kertomansa mukaan saanut tutkintavankina ollessaan soittaa oikeudenkäyntiavustajalleen korvauksetta, vaikka hänellä oli käytettävissään puheaikaa vain 1,50 euron edestä, mikä ei hänen mielestään olisi riittänyt asian hoitamiseen. Kantelija arvosteli lain soveltamista siitä, että käytäntö ei hänestä…

https://asianajajaliitto.fi/2021/05/aoalla-useita-kanteluita-vankien-puheluiden-korkeista-maksuista-suomen-asianajajaliiton-kantelu-viela-ratkaisematta/
8.4.2021 Oikeusuutiset

Euroopan neuvoston vankilatilastot: Suomessa puolet vähemmän vankeja per 100.000 asukasta verrattuna Italiaan, Itävaltaan, Ranskaan tai Euroopan mediaanilukuun.

Europe’s imprisonment rate continues to fall: Council of Europe’s annual penal statistics The overall European imprisonment rate – the number of persons in prison per 100,000 inhabitants – fell again slightly in 2020, consolidating a trend that started in 2013, according to the Council of Europe’s Annual Penal Statistics on…

https://asianajajaliitto.fi/2021/04/euroopan-neuvoston-vankilatilastot-suomessa-puolet-vahemman-vankeja-per-100-000-asukasta-verrattuna-italiaan-itavaltaan-ranskaan-tai-euroopan-mediaanilukuun/