Generic filters
Exact matches only
22.8.2024 Oikeusuutiset

Marjo Kurki uuden Oikeuspalveluviraston pääjohtajaksi

Valtioneuvosto on tänään nimittänyt Oikeuspalveluviraston pääjohtajan virkaan oikeustieteen maisteri, varatuomari Marjo Kurjen 1.1.2025 alkaen. Marjo Kurki on työskennellyt Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin johtajana. Aiemmin hän on toiminut muun muassa johtavana julkisena oikeusavustajana, hankepäällikkönä, julkisena oikeusavustajana, lainsäädäntösihteerinä ja esittelijänä. Kurki hoitaa Oikeuspalveluviraston perustamiseen liittyviä valmistelutehtäviä johtavana asiantuntijana oikeusministeriössä vuoden loppuun saakka.…

https://asianajajaliitto.fi/2024/08/marjo-kurki-uuden-oikeuspalveluviraston-paajohtajaksi/
9.8.2024 Oikeusuutiset

Oikeusministeriö ei ehdota budjettiin oikeusapupalkkioiden korotusta

Oikeusministeriön hallinnonalalle esitetään vuodelle 2025 määrärahoja kaikkiaan 1,2 miljardia euroa, josta 82 % käytetään hallinnonalan virastojen toimintaan. Määrärahaesitys on noin 23 miljoonaa enemmän kuin vuoden 2024 varsinaisessa talousarviossa, kun vuosittain vaihtelevia vaalimenoja ei huomioida. Esityksen mukaisiin määrärahoihin vaikuttavat aiemmat lisäykset, tuottavuussäästöt ja uudet ehdotukset. Merkittävin lisäys on hallitusohjelman mukainen 25…

https://asianajajaliitto.fi/2024/08/oikeusministerio-ei-ehdota-budjettiin-oikeusapupalkkioiden-korotusta/
14.5.2024 Oikeusuutiset

Tuomareilla ja lääkäreillä hyvin erilaisia käsityksiä muistisairaiden edunvalvontaan määräämisen perusteista

Monitieteinen tutkimus osoitti edunvalvonnan tarpeen arvioinnin heikkouksia ja pyrkii siten parantamaan muistisairauksia sairastavien yhdenvertaisuutta Muistisairaudet ovat yleinen syy edunvalvojan määräämiseen, kun sairastuneen oikeudellinen toimintakyky heikkenee muistisairauden edetessä. Tuore tutkimus selvitti, miten lääkärit ja oikeudelliset asiantuntijat arvioivat edunvalvonnan tarpeen yhteyttä muistisairauksien neuropsykiatrisiin ja tiedonkäsittelyn oireisiin. Tiedonkäsittelyn oireisiin lukeutuvat muun muassa muistin…

https://asianajajaliitto.fi/2024/05/tuomareilla-ja-laakareilla-hyvin-erilaisia-kasityksia-muistisairaiden-edunvalvontaan-maaraamisen-perusteista/
14.11.2023 Oikeusuutiset

Edunvalvontavaltuutus tuli vahvistaa, vaikka valtuuttaja oli kuultaessa halunnut valtuutetuksi muun kuin valtuutuksessa nimetyn henkilön

KHO:2023:105 Holhoustoimen edunvalvonta – Edunvalvontavaltuutuksen vahvistaminen – Valtuutettu – Valtuuttajan valtuutetun henkilöä koskevan lausuman merkitys Asiassa oli ratkaistavana, oliko Digi- ja väestötietovirasto voinut hylätä edunvalvontavaltuutuksen vahvistamista koskevan hakemuksen sillä perusteella, että valtuuttaja oli hakemukseen liittyvien kuulemisten yhteydessä ilmaissut haluavansa edunvalvojaksi eri tahoja kuin sen henkilön, jonka hän oli edunvalvontavaltuutukseen nimennyt…

https://asianajajaliitto.fi/2023/11/edunvalvontavaltuutus-tuli-vahvistaa-vaikka-valtuuttaja-oli-kuultaessa-halunnut-valtuutetuksi-muun-kuin-valtuutuksessa-nimetyn-henkilon/
13.11.2023 Oikeusuutiset

Työryhmä ajantasaistamaan edunvalvontalainsäädäntöä

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella ehdotus edunvalvontaa ja edunvalvontavaltuutusta koskevan lainsäädännön ajantasaistamiseksi. Hanke sisältyy pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan. Työryhmän tehtävänä on selvittää, miten holhoustoimesta annettuun lakiin sisältyvää edunvalvojan toiminnan valvontaa koskevaa sääntelyä voitaisiin tarkistaa. Tarkoituksena on arvioida esimerkiksi edunvalvojien tilivelvollisuuteen ja holhousviranomaisen lupaa edellyttäviin toimiin liittyvän sääntelyn…

https://asianajajaliitto.fi/2023/11/tyoryhma-ajantasaistamaan-edunvalvontalainsaadantoa/
18.10.2023 Lausunnot

Lausunto edunvalvojan palkkion suuruudesta annetun VN:n asetuksen muuttamisesta

Oikeusministeriölle Dnro L2023-49 Lausuntopyyntönne: VN/23401/2023, 15.9.2023 LAUSUNTO EDUNVALVOJAN PALKKION SUURUUDESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA Pyydettynä lausuntona Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) esittää seuraavaa. Millaisia vaikutuksia esitetyllä muutoksella olisi toimintaanne? Asianajajat tuottavat edunvalvontapalveluita käytännössä kahdessa eri muodossa: Ostopalveluna oikeusaputoimistoille, joissa asianajajat tai asianajotoimistojen työntekijät toimivat yleisinä edunvalvojina. Yksityisenä edunvalvontapalveluna, jolloin joko edunvalvonnan…

https://asianajajaliitto.fi/2023/10/lausunto-edunvalvojan-palkkion-suuruudesta-annetun-vnn-asetuksen-muuttamisesta/
9.10.2023 Oikeusuutiset

Oikeusapu, yleinen edunvalvonta sekä talous- ja velkaneuvonta uuteen Oikeuspalveluvirastoon

Hallitus esittää, että oikeusavun, yleisen edunvalvonnan sekä talous- ja velkaneuvonnan palvelut kootaan uuteen Oikeuspalveluvirastoon. Uuden viraston on määrä aloittaa toimintansa vuoden 2025 alussa. Uudistuksen tavoitteena on palvella oikeusavun, edunvalvonnan sekä talous- ja velkaneuvonnan asiakkaita nykyistä yhtenäisemmin, laadukkaammin ja saavutettavammin. Palvelujen yhtenäinen kehittäminen helpottuu, kun tuki- ja hallintopalvelut tuotetaan keskitetysti.  Esityksen…

https://asianajajaliitto.fi/2023/10/oikeusapu-yleinen-edunvalvonta-seka-talous-ja-velkaneuvonta-uuteen-oikeuspalveluvirastoon/
4.9.2023 Oikeusuutiset

Avopuolison pankkitilillä olleet varat oli otettava huomioon toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa

KHO:2023:76 Toimeentulotuki – Toimeentulotuen myöntäminen – Perustoimeentulotuki – Käytettävissä olevat varat – Edunvalvonta Kansaneläkelaitos ei ollut myöntänyt A:lle perustoimeentulotukea, koska tukea myönnettäessä huomioon otettavat tulot ja varat olivat ylittäneet huomioon otettavat menot. Varoina oli otettu huomioon muun ohella A:n avopuolison eräällä pankkitilillä olleet merkittävät rahavarat. Hallinto-oikeus oli kumonnut Kansaneläkelaitoksen päätöksen.…

https://asianajajaliitto.fi/2023/09/avopuolison-pankkitililla-olleet-varat-oli-otettava-huomioon-toimeentulotuen-tarvetta-arvioitaessa/
16.6.2023 Oikeusuutiset

Hallitusohjelmassa ei asianajajalain uudistusta eikä perustuslain tarkistamista riippumattomuuden varmistamiseksi

Tänään julkistetussa hallitusohjelmassa on monia lupauksia oikeudenhoidon alalle. Etukäteen keskustelussa olleista asioista ohjelmaan eivät kuitenkaan päätyneet esimerkiksi perustuslain tarkistaminen oikeuslaitoksen riippumattomuuden takaamiseksi. Asianajajalain kokonaisuudistus ei kuulu hallituksen ohjelmaan, ei myöskään yksityisten avustajien oikeusapupalkkioiden korotus. Pienriitamenettely ei myöskään näy tavoitteiden joukossa, eikä julkisuuslain uudistaminen tai rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamislainsäädännön uudistaminen. Nämä…

https://asianajajaliitto.fi/2023/06/hallitusohjelmassa-ei-asianajajalain-uudistusta-eika-perustuslain-tarkistamista-riippumattomuuden-varmistamiseksi/
17.5.2023 Oikeusuutiset

Hallitusneuvotteluiden oikeuspolitiikka ja tasa-arvo -jaosto kuullut kymmeniä asiantuntijoita

Säätytalolla käytävissä hallituisneuvotteluissa yksi reformipöydistä on nimeltään Turvallinen ja kriisinkestävä oikeusvaltio. Sillä on kaksi jaostoa, joista jaosto 8.2  käsittelee oikeuspolitiikkaa ja tasa-arvoa. Jaosto on kuullut paljon oikeusministeriön virkamiehiä ja mm. . Myös valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivisto, Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja Hanna Räihä-Mäntyharju sekä oikeusapu- ja edunvalvonta piirin johtaja Marjo Kurki ovat olleet…

https://asianajajaliitto.fi/2023/05/hallitusneuvotteluiden-oikeuspolitiikka-ja-tasa-arvo-jaosto-kuullut-kymmenia-asiantuntijoita/