Ulkoministeriölle moitteita mm. rekrytointiin liittyvien tehtävien ulkoistamisesta konsulttiyrityksille

5.7.2023 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Apulaisoikeuskansleri antoi ulkoministeriölle huomautuksen julkisuuslain ja hallintolain vastaisista menettelyistä. Lisäksi hän kiinnitti ulkoministeriön huomiota esittämiinsä käsityksiin julkisen hallintotehtävän antamisesta yksityiselle yritykselle.

Kantelijan useiden asiakirjapyyntöjen käsittely oli ministeriössä viivästynyt huomattavasti julkisuuslaissa säädetyistä ehdottomista määräajoista. Kantelijalle ei myöskään ollut ilmoitettu asiakirjojen antamisesta kieltäytymisen syitä eikä annettu julkisuuslaissa edellytettyä ohjausta valituskelpoisen päätöksen saamiseen. Kantelija oli kuitenkin oma-aloitteisesti pyytänyt valituskelpoista päätöstä siltä osin kuin hänen pyytämiään asiakirjoja ei voitu hänelle luovuttaa, mutta ulkoministeriö ei ollut tällaista päätöstä hänelle antanut. 

Ulkoministeriö oli lisäksi rikkonut hallintolakia tekemällä vuosina 2020 ja 2021 suullisesti päätökset nimittää henkilöitä avustavan toimistosihteeriin määräaikaisiin virkasuhteisiin. Ministeriö oli hallintolain vastaisesti myös jättänyt kyseiset nimityspäätökset perustelematta.

Apulaisoikeuskansleri piti ulkoministeriön edellä mainittuja laiminlyöntejä vakavina.

Apulaisoikeuskansleri totesi ulkoministeriön lisäksi siirtäneen julkisina hallintotehtävinä pidettäviä virantäyttöön liittyviä tehtäviä ostopalvelusopimuksella konsulttiyhtiölle ilman, että siirto oli perustunut perustuslain edellyttämällä tavalla lakiin tai laissa säädettyyn valtuuteen. Konsulttiyhtiölle oli annettu tehtäväksi muun muassa tarkistaa, täyttävätkö hakijat virkaan säädetyt kelpoisuusvaatimukset ja vastaavatko hakijoiden toimittamat todistukset näiden hakemuksissa ilmoittamia seikkoja. Konsulttiyhtiö myös pisteytti saapuneet hakemukset ja suoritti hakijoiden alkuhaastattelut. Ulkoministeriö valitsi hakijoita hakumenettelyn seuraaviin vaiheisiin konsulttiyhtiön suorittaman pisteytyksen ja alkuhaastattelujen perusteella.

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments