Taloyhtiölle varoitus aikomuksesta kerätä asukkaiden koronatartuntatietoja

13.9.2021 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Tietosuojavaltuutetun toimistolle on tehty kantelu, jonka mukaan taloyhtiö on vaatinut jakamassaan tiedotteessa asukkaita ilmoittamaan isännöitsijälle saadusta koronavirustartunnasta. Apulaistietosuojavaltuutettu varoittaa taloyhtiötä, että henkilötietojen kerääminen ilman lainmukaista perustetta olisi lainvastaista.

Taloyhtiön mukaan asukkaita on pyydetty ilmoittamaan tartunnoista, jotta siivousta voidaan tehostaa koronatartunnan ilmetessä. Taloyhtiön antaman selvityksen mukaan isännöitsijälle ei ole tullut yhtään ilmoitusta tartunnasta, eikä tietoja ole tosiallisesti kerätty.

Apulaistietosuojavaltuutettu katsoo, ettei rekisterinpitäjä ollut arvioinut asianmukaisesti, voiko se kerätä asukkaiden terveystietoja. Rekisterinpitäjä ei ollut esimerkiksi arvioinut sitä, onko koronatartuntatietojen keräämiselle määriteltävissä lainmukaista käsittelyperustetta.

Tieto koronatartunnasta on terveystieto, joka kuuluu niin sanottuihin erityisiin henkilötietoryhmiin. Erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen käsittely on lähtökohtaisesti kiellettyä, ellei käsittelylle ole olemassa tietosuoja-asetuksen mukaista erityistä käsittelyperustetta.

Apulaistietosuojavaltuutettu muistuttaa, että taloyhtiöiden ei tule kerätä sellaisia henkilötietoja, jotka eivät tosiasiassa ole tarpeellisia ja joiden käsittelemiselle ei ole löydettävissä lainmukaista käsittelyperustetta.

Apulaistietosuojavaltuutetun päätös Finlexissä

Tiedote: Taloyhtiölle varoitus aikomuksesta kerätä asukkaiden koronatartuntatietoja

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments