Generic filters
Exact matches only
19.9.2017 Oikeusuutiset

Konkurssipesän veronpalautussaatavaa ei voitu käyttää konkurssiin menneen yhtiön verovelan kuittamiseen

Hämeenlinnan HAO: Veronkuittaus – Konkurssi – Kiinteistövero – Ennen konkurssin alkua syntynyt verovelka – Konkurssipesän saatava A Oy oli asetettu konkurssiin 6.3.2013. A Oy:n konkurssipesä oli maksanut A Oy:lle maksuunpannun, sen omistaman teollisuuskiinteistön kiinteistöveron vuodelta 2015. Vero konkurssipesän lausuman mukaan maksettiin konkurssipesään kuuluvien varojen realisoinnista saaduilla ja muilla konkurssipesän varoilla.…

https://asianajajaliitto.fi/2017/09/konkurssipesan-veronpalautussaatavaa-ei-voitu-kayttaa-konkurssiin-menneen-yhtion-verovelan-kuittamiseen/
2.10.2013 Oikeusuutiset

Kela peruu veronpalautusten ulosoton velkaansa lyhentäneiltä

Kela voi pyytää ulosottoviranomaista ulosmittaamaan asiakkaan veronpalautuksen osana etuuksien takaisinperintää. Nyt on kuitenkin päätetty, että veronpalautuksia ei ulosmitata niiltä asiakkailta, jotka ovat maksaneet velkaansa osamaksusuunnitelman mukaan. Kela on perinyt velkoja veronpalautuksista ulosottoteitse vuodesta 2007. Tämä koskee etuuksien takaisinperinnästä syntyneitä velkoja, esimerkiksi liikaa maksettua opintotukea, työttömyysturvaa tai asumistukea. Veronpalautusten perintä koskee…

https://asianajajaliitto.fi/2013/10/kela-peruu-veronpalautusten-ulosoton-velkaansa-lyhentaneilta/
11.7.2013 Oikeusuutiset

Valtakunnanvoudinvirasto: Muutoksia veronpalautusten ulosmittausprosessiin

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on päätöksessään (26.10.2012 Dnro 4124/4/11) kiinnittänyt huomiota velallisen oikeuteen tulla kuulluksi veronpalautusten ulosmittausprosessissa Apulaisoikeusasiamies on katsonut, että veronpalausten ulosmittausmenettelyn aikatauluja laadittaessa tulee ottaa huomioon, että velallisella on tosiasiallinen mahdollisuus saada ulosottoasiaa koskevavireilletuloilmoitus ja maksukehotus ennen ulosmittausta. Valtakunnanvoudinvirasto täsmentää veronpalautusten ulosmittaukseen liittyviä aikatauluja seuraavasti. Ulosoton hakijoita pyydetään lähettämään suuret…

https://asianajajaliitto.fi/2013/07/valtakunnanvoudinvirasto-muutoksia-veronpalautusten-ulosmittausprosessiin/
30.11.2022 Oikeusuutiset

AOA: Ulosottomies ei menetellyt väärin kun ulosmittasi kuolinpesän varat ennen hautajais- ja pesänselvityskulujen maksamista

Kantelija pyysi tutkimaan Ulosottolaitoksen Helsingin toimipaikan menettelyä vainajan veronpalautuksen ja toistuvaistulon ulosmittauksessa. Kantelija oli 1.3.2021 ilmoittanut ulosottovelallisen menehtymisestä ulosottoon. Ulosottomies oli luvannut ottaa ulosottoperinnässä huomioon kohtuulliset hautajais- ja pesänselvityskulut, jotka olivat olleet noin 5.300 euroa. Kuitenkin kantelun mukaan velallisen kuoleman jälkeen 19.3.2021 maksettu palkka oli ulosmitattu, kuten myös vainajalle syksyllä…

https://asianajajaliitto.fi/2022/11/aoa-ulosottomies-ei-menetellyt-vaarin-kun-ulosmittasi-kuolinpesan-varat-ennen-hautajais-ja-pesanselvityskulujen-maksamista/
30.9.2021 Oikeusuutiset

Veronpalautuksen hakemiselle asetettua määräaikaa ei voitu ylimääräisenä muutoksenhakuna palauttaa

KHO: Menetetyn määräajan palauttaminen – Energiaintensiivisten yritysten veronpalautus – Hakemus Verohallinnolle – Materiaalinen määräaika Sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 8 a §:n 4 momentissa säädetty määräaika, jonka kuluessa energiaintensiivisen yrityksen on tehtävä Verohallinnolle veronpalautusta koskeva hakemus, ei ollut sellainen määräaika, joka voitiin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 114 §:n…

https://asianajajaliitto.fi/2021/09/veronpalautuksen-hakemiselle-asetettua-maaraaikaa-ei-voitu-ylimaaraisena-muutoksenhakuna-palauttaa/
9.3.2021 Oikeusuutiset

Ulosottovelallisia oli viime vuonna 568 000 – korona vaikutti häätöjen ja realisointien määriin

Vuon­na 2020 ulos­ot­to­ve­lal­li­sia oli noin 568 000, mis­sä on kas­vua noin pro­sen­tin ver­ran edel­lis­vuo­teen ver­rat­tu­na. Ko­ro­na­vi­ruk­sen vai­ku­tus nä­kyi kon­kreet­ti­ses­ti Ulos­ot­to­lai­tok­sen toi­mit­ta­mis­sa hää­döis­sä ja rea­li­soin­neis­sa. Ulosottovelallisten määrä pysyi edellisvuotta matalammalla tasolla vielä vuoden puoliväliin saakka, mutta kääntyi sen jälkeen kasvuun. Vuonna 2020 velallisista luonnollisia henkilöitä oli hieman yli 516 000, missä…

https://asianajajaliitto.fi/2021/03/ulosottovelallisia-oli-viime-vuonna-568-000-korona-vaikutti-haatojen-ja-realisointien-maariin/
18.3.2019 Oikeusuutiset

Massavelkana maksetun veron palautusta ei voitu käyttää konkurssisaatavana olleen veron kuittaamiseen

KHO:2019:39 Veronkanto – Veronkuittaus – Konkurssi – Kiinteistöveron palautus – Konkurssisaatavat A Oy asetettiin konkurssiin 6.3.2013. A Oy:n konkurssipesä vastasi vastuuvelvollisena vuodelta 2015 määrätystä kiinteistöverosta ja maksoi sen konkurssipesän massavelkana. Konkurssipesän oikaisuvaatimuksesta mainittua veroa palautettiin. Vaikka vero-oikeudellisesti kysymyksessä oli verovelvolliselle eli A Oy:lle maksettava veronpalautus, sitä ei voitu käyttää sellaisten…

https://asianajajaliitto.fi/2019/03/massavelkana-maksetun-veron-palautusta-ei-voitu-kayttaa-konkurssisaatavana-olleen-veron-kuittaamiseen/
24.10.2017 Oikeusuutiset

Saatavan vanhentumista koskeva käräjäoikeuden päätös sitoi myöhemmässä ulosmittauksessa

KKO:2017:72 Ulosottokaari – Ulosmittaus Oikeusvoima Velkojan samaa saatavaa koskevasta hakemuksesta oli ensin ulosmitattu velallisen palkkaa ja sen jälkeen hänen saamansa veronpalautus. Käräjäoikeus oli palkan ulosmittausta koskeneen ulosottovalituksen johdosta antamassaan päätöksessä kumonnut palkan ulosmittauksen, koska ulosottoperusteena ollut saatava oli vanhentunut. Käräjäoikeuden lainvoimainen päätös sitoi veronpalautuksen ulosmittaamista koskevassa asiassa. KKO:2017:72

https://asianajajaliitto.fi/2017/10/saatavan-vanhentumista-koskeva-karajaoikeuden-paatos-sitoi-myohemmassa-ulosmittauksessa/