Generic filters
Exact matches only
13.10.2020 Oikeusuutiset

Vangittuna pitämisen sijasta tuomittu olisi pitänyt määrätä tutkinta-arestiin

KKO:2020:79 Pakkokeino – Tutkinta-aresti Käräjäoikeus tuomitsi tutkintavankeudessa olleen A:n kuudesta rikoksesta vankeuteen yhdeksi vuodeksi ja yhdeksäksi kuukaudeksi ja määräsi hänet pidettäväksi edelleen vangittuna. Hovioikeus hylkäsi A:n kantelun ja vaatimuksen tutkinta-arestiin määräämisestä. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että A:n henkilökohtaisten olosuhteiden ja muiden seikkojen perusteella voitiin pitää todennäköisenä, että A…

https://asianajajaliitto.fi/2020/10/vangittuna-pitamisen-sijasta-tuomittu-olisi-pitanyt-maarata-tutkinta-arestiin/
26.1.2018 Oikeusuutiset

Tehostettu matkustuskielto ja tutkinta-aresti vaihtoehdoiksi tutkintavankeudelle

Uudistuksen taustalla on tarve lisätä tutkintavankeuden vaihtoehtoja. Tutkintavankeuden vaihtoehtoina otetaan vuoden 2019 alusta käyttöön tehostettu matkustuskielto ja tutkinta-aresti. Uudistuksen taustalla on muun muassa tarve lisätä tutkintavankeuden tehokkaasti valvottuja vaihtoehtoja. Tutkintavankeudella tarkoitetaan aikaa, jonka rikoksesta epäilty on vangittuna rikoksen johdosta ennen täytäntöönpanokelpoista tai lainvoimaista tuomiota. Tutkintavankeuden tarkoituksena on ennen kaikkea turvata…

https://asianajajaliitto.fi/2018/01/tehostettu-matkustuskielto-ja-tutkinta-aresti-vaihtoehdoiksi-tutkintavankeudelle/
1.12.2016 Oikeusuutiset

Tehostettu matkustuskielto ja tutkinta-aresti vaihtoehdoiksi tutkintavankeudelle

Hallituksen tänään eduskunnalle antaman lakiesityksen taustalla on muun muassa tarve lisätä tutkintavankeuden tehokkaasti valvottuja vaihtoehtoja. Tutkintavankeuden vaihtoehtoina aiotaan ottaa käyttöön tehostettu matkustuskielto ja tutkinta-aresti. Tutkintavankeudella tarkoitetaan aikaa, jonka rikoksesta epäilty on vangittuna rikoksen johdosta ennen täytäntöönpanokelpoista tai lainvoimaista tuomiota. Tutkintavankeuden tarkoituksena on ennen kaikkea turvata rikoksen esitutkinta, tuomioistuinkäsittely ja rangaistusten…

https://asianajajaliitto.fi/2016/12/tehostettu-matkustuskielto-ja-tutkinta-aresti-vaihtoehdoiksi-tutkintavankeudelle-2/
15.2.2016 Oikeusuutiset

Tehostettu matkustuskielto ja tutkinta-aresti käyttöön vaihtoehtoina tutkintavankeudelle

Vaihtoehtojen etsimisen taustalla on mm. tarve vähentää tutkintavankiloiden tilanahtautta. Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa juuri valmistuneessa mietinnössään, että tutkintavankeuden vaihtoehtoina otettaisiin käyttöön tehostettu matkustuskielto ja tutkinta-aresti.  Tutkintavankeudella tarkoitetaan aikaa, jonka rikoksesta epäilty on vangittuna rikoksen johdosta ennen tuomiota ja sen täytäntöönpanoa. Tutkintavankeuden tarkoituksena on ennen kaikkea turvata rikoksen esitutkinta, tuomioistuinkäsittely ja rangaistusten…

https://asianajajaliitto.fi/2016/02/tehostettu-matkustuskielto-ja-tutkinta-aresti-kayttoon-vaihtoehtoina-tutkintavankeudelle/
9.11.2020 Oikeusuutiset

RHO: Tuomitun vangitsemista lievemmät pakkokeinot eivät tulleet kyseeseen

RHO:2020:1 Tutkinta-aresti – tehostettu matkustuskielto ja matkustuskielto A:n syyksi on käräjäoikeudessa luettu pahoinpitely, törkeä ryöstö, törkeä kotirauhan rikkominen, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, vammantuottamus, kolme ampuma-aserikosta, huumausaineen käyttörikos, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ja rattijuopumus, ja hänet on tuomittu teoista 4 vuoden 7 kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus on määrännyt A:n pidettäväksi edelleen vangittuna pakkokeinolain 2…

https://asianajajaliitto.fi/2020/11/rho-tuomitun-vangitsemista-lievemmat-pakkokeinot-eivat-tulleet-kyseeseen/
20.12.2018 Oikeusuutiset

Vuoden 2019 alusta voimaan tulevia muutoksia oikeusministeriön hallinnonalalla

Etu- ja sukunimeä koskeva sääntely uudistuu Etu- ja sukunimeä koskeva lainsäädäntö uudistuu. Uudella lailla nimiin liittyvää valinnanvapautta lisätään ja kotimaiseen nimikäytäntöön pohjautuvia säännöksiä väljennetään muun muassa mahdollistamalla sukunimiyhdistelmät. Tiedote 12.12.2018Avautuu uuteen ikkunaan Käräjäoikeusverkosto uudistuu Käräjäoikeuksien rakenneuudistus tulee voimaan. Uudistuksen jälkeen käräjäoikeuksia on 20. Uudistuksella halutaan varmistaa käräjäoikeuksien toimintakyky myös tulevaisuudessa.…

https://asianajajaliitto.fi/2018/12/vuoden-2019-alusta-voimaan-tulevia-muutoksia-oikeusministerion-hallinnonalalla/
30.8.2018 Lausunnot

Lausunto HE-luonnoksesta laeiksi vankeuslain, tutkintavankeuslain, sakon täytäntöönpanosta annetun lain 37 §:n ja pakkokeinolain muuttamisesta

Dnro 49/2018 Lausuntopyyntönne: VN/855/2018, 29.6.2018 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAEIKSI VANKEUSLAIN, TUTKINTAVANKEUSLAIN, SAKON TÄYTÄNTÖÖNPANOSTA ANNETUN LAIN 37 §:N JA PAKKOKEINOLAIN MUUTTAMISESTA Suomen Asianajajaliitolta on pyydetty lausuntoa luonnoksista yllä yksilöidyllä tavalla. Asianajajaliitto lausuu seuraavaa. Miehittämättömät kulkuneuvot ja niihin puuttuminen Tarve varmistaa se, että miehittämättömillä kulkuneuvoilla ei toimiteta vankiloihin esimerkiksi huumeita,…

https://asianajajaliitto.fi/2018/08/lausunto-he-luonnoksesta-laeiksi-vankeuslain-tutkintavankeuslain-sakon-taytantoonpanosta-annetun-lain-37-%c2%a7n-ja-pakkokeinolain-muuttamisesta/
19.1.2016 Oikeusuutiset

Turun Sanomat: Pantavalvonta voi tulla tehostamaan matkustuskieltoa

Kun matkustuskielto ei riitä, voisi tilalle tietyin ehdoin astua tehostettu matkustuskielto. Se tarkoittaisi sähköistä valvontaa. Tutkintavankeudelle kaavaillaan kahta uutta vaihtoehtoa, jotka olisivat tehostettu matkustuskielto sekä tutkinta-aresti Pantavalvonta liittyisi näihin aina, kertoo oikeusministeriön työryhmän puheenjohtaja, hallitusneuvos Ulla Mohell. Oikeusministeriön työryhmä on jättämässä mietintönsä noin kuukauden päästä. Vaihtoehdot edellyttäisivät henkilön suostumusta, ja…

https://asianajajaliitto.fi/2016/01/turun-sanomat-pantavalvonta-voi-tulla-tehostamaan-matkustuskieltoa/