Generic filters
Exact matches only
30.3.2020

Koronavirus ja oikeudenkäynnit

Viranomaisten ja yritysten viestiessä koronaviruksen aiheuttamista muutoksista ja rajoituksista toiminnoissaan on tuomioistuinten viestintä joutunut koetukselle. Tuomioistuinten riippumattomuuden turvaamiseksi on lähdetty siitä, että jokainen tuomioistuin ja itse asiassa jokainen tuomari päättää miten reagoi koronaviruksen tuomaan uhkaan ja viranomaisten pyrkimykseen vähentää väestön ihmiskontaktit minimiin. Näyttää myös siltä, että vuoden alussa toimintansa aloittanut…

https://asianajajaliitto.fi/blogi/koronavirus-ja-oikeudenkaynnit/
2.2.2017 Oikeusuutiset

EIT: Aleksei Navalniyn vangitseminen EIS:n vastaista, oikeudenkäynnit epäoikeudenmukaisia

Euroopan ihmisioikeustuomioistuin (EIT) on tänään antamassaan tuomiossa katsonut, että oppositiojohtaja Aleksei Navalniyn pidättämiset ja vangitsemiset useilla kerroilla rauhanomaisten mielenosoitusten johdosta olivat olleet mielivaltaisia. Lisäksi kuusi seitsemästä häntä vastaan käydystä oikeudenkäynnistä olivat olleet epäoikeudenmukaisia mm. sen johdosta, että hänen puolestaan todistaneet todistajat automaattisesti oletettiin puolueellisiksi, ja ratkaisut perustettiin pelkästään poliisin tuomioistuimille…

https://asianajajaliitto.fi/2017/02/eit-aleksei-navalniyn-vangitseminen-eisn-vastaista-oikeudenkaynnit-epaoikeudenmukaisia/
18.4.2024 Oikeusuutiset

Arviointineuvosto etäyhteyksien käytöstä oikeudenkäynneissä: riskejä tulee tarkentaa

Etäyhteyksien edistämistä oikeudenkäynnissä koskeva esitysluonnos on tiivis kokonaisuus, josta ilmenee hyvin keskeiset ehdotukset. Ehdotetut muutokset arvioidaan vähäisiksi, mutta periaatteellisesti merkittäviksi. Etäyhteyden vaikutuksia ja riskejä päätöksentekoon tulee vielä konkretisoida. Ehdotetuilla muutoksilla lisättäisiin etäyhteyksien käyttömahdollisuuksia yleisissä tuomioistuimissa, markkinaoikeudessa ja työtuomioistuimessa ja sujuvoitettaisiin näin oikeudenkäyntejä. Esitys tekisi mahdolliseksi tuomarille osallistua etäyhteyksillä oikeudenkäyntiin. Lisäksi…

https://asianajajaliitto.fi/2024/04/arviointineuvosto-etayhteyksien-kaytosta-oikeudenkaynneissa-riskeja-tulee-tarkentaa/
31.8.2023 Lausunnot

Lausunto rikosprosessin sujuvoittamista arvioineen työryhmän muistiosta

Oikeusministeriölle   L2023-25   Lausuntopyyntönne: VN/24963/2022, 5.5.2023 RIKOSPROSESSIN SUJUVOITTAMISTA ARVIOINEEN TYÖRYHMÄN MUISTIO   Pyydettynä lausuntona Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) esittää seuraavaa:    Ehdotusta koskevat yleiset huomiot   Asianajajaliitto kannattaa rikosprosessin sujuvoittamista ja katsoo, että työryhmän mietintö sisältää huomattavan määrän toteuttamiskelpoisia ehdotuksia, joilla pystytään sujuvoittamaan oikeudenhoitoa sekä säästämään kaikkien oikeudenkäyntien osapuolten…

https://asianajajaliitto.fi/2023/08/lausunto-rikosprosessin-sujuvoittamista-arvioineen-tyoryhman-muistiosta/
30.8.2023 Oikeusuutiset

Korkeimman oikeuden presidentti Tatu Leppänen: Työtä oikeudenkäyntien kehittämiseksi jatkettava

Tuo­miois­tuin­lai­tok­sen vii­me ke­vää­nä hy­väk­sy­tyn stra­te­gian ta­voit­tee­na on, että tuo­miois­tui­met rat­kai­se­vat asiat jou­tui­sas­ti, laa­duk­kaas­ti ja koh­tuul­li­sin kus­tan­nuk­sin. Työ­tä ta­voit­tei­den to­teut­ta­mi­sek­si on mää­rä­tie­toi­ses­ti jat­ket­ta­va, sa­noo kor­keim­man oi­keu­den pre­si­dent­ti Tatu Lep­pä­nen. Tavoitteiden toteuttaminen edellyttää toimia lainsäätäjältä, valtion budjettivallan käyttäjiltä sekä lisäksi oikeudenhoidon käytännön toimijoilta. Leppänen toteaa, että riippumattoman lainkäytön kehitystyö voi tapahtua vain…

https://asianajajaliitto.fi/2023/08/korkeimman-oikeuden-presidentti-tatu-leppanen-tyota-oikeudenkayntien-kehittamiseksi-jatkettava/
12.6.2023 Tiedotteet

Asianajaja Markku Fredmanista uusi asianajajaoikeuden työelämäprofessori

Asianajaja, dosentti Markku Fredman on kutsuttu asianajajaoikeuden työelämäprofessoriksi Helsingin yliopistoon syyslukukauden 2023 alusta. Tehtävä on kolmevuotinen ja osa-aikainen (40 %). Fredman seuraa siinä asianajaja Tuomas Lehtistä, joka hoiti työelämäprofessuuria tammikuusta 2018. Työelämäprofessorin tehtävänä on asianajajaoikeuden opetus ja tutkimuksen ohjaaminen oikeustieteellisissä yksiköissä. Lisäksi tehtävä tukee yliopistoissa tapahtuvaa prosessioikeuden opetusta: perinteisten tuomioistuinprosessien…

https://asianajajaliitto.fi/2023/06/asianajaja-markku-fredmanista-uusi-asianajajaoikeuden-tyoelamaprofessori/
12.5.2023 Tiedotteet

Oikeudenhoidon OmaKanta kansalaisen oikeusturvaksi

Asianajajaliitto on vakavasti huolissaan oikeudenhoidon digitalisaation hitaudesta. Suomalainen oikeudenhoito on tunnetusti jo nyt jonoutunut, kuormittunut, kallis ja jopa kansalaisen oikeusturvaa vaarantava. Suomeen tulisikin perustaa ”Oikeudenhoidon OmaKanta”, jonne jokaisella kansalaisella olisi pääsy. Suomalainen rikosoikeusprosessi on yksilön kannalta hidas ja läpinäkymätön. Oikeudenkäynnit valmisteluineen toteutuvat edelleen kuin vanhanaikaisessa kirjepostiajassa. Lainsäädäntöä täytyy uudistaa välittömästi…

https://asianajajaliitto.fi/2023/05/oikeudenhoidon-omakanta-kansalaisen-oikeusturvaksi/
24.3.2023 Lausunnot

Lausunto arviomuistiosta etäyhteyksistä oikeudenkäynneissä

Oikeusministeriölle L2023-02 Lausuntopyyntönne: VN/32207/2022, 18.1.2023 ARVIOMUISTIO ETÄYHTEYKSISTÄ OIKEUDENKÄYNNEISSÄ Oikeusministeriö on pyytänyt Suomen Asianajajaliitolta (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) lausuntoa etäyhteyksien käyttöä yleisten tuomioistuinten oikeudenkäynneissä koskevasta arviomuistiosta. Pyydettynä lausuntona Asianajajaliitto esittää seuraavaa: Yleistä Asianajajaliiton näkemyksen mukaan arviomuistiossa on käsitelty kattavasti ja hyvin etäyhteyksien käyttöä oikeudenkäynneissä, sekä asiaan liittyviä eri näkökulmia. Keväällä 2020 alkaneesta covid-19-pandemiasta…

https://asianajajaliitto.fi/2023/03/lausunto-arviomuistiosta-etayhteyksista-oikeudenkaynneissa/
16.3.2023

Rikosoikeus sananvapauden suojana ja rajoitteena

Sananvapauden merkitys oikeusvaltiossa on keskeinen. Ilman sananvapautta ei voitaisi puhua demokraattisesta oikeusvaltiosta. Kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on usein todennut, sananvapaus on osa demokraattisen yhteiskunnan olennaista perustaa ja sananvapauden turvaaminen kuuluu yhteiskunnan ja sen jäsenten kehityksen perustaviin edellytyksiin (esim. Handyside v. Yhdistynyt kuningaskunta, 7.12.1976, 49 kohta). Olennaista demokraattisessa yhteiskunnassa on myös,…

https://asianajajaliitto.fi/blogi/rikosoikeus-sananvapauden-suojana-ja-rajoitteena/
18.5.2022 Lausunnot

Lausunto yrityksen saneerauksesta annetun lain kehittämiseksi

Oikeusministeriölle Työryhmän loppumietintö yrityksen saneerauksesta annetun lain kehittämiseksi (VN/28631/2021) Yleistä Asianajajat toimivat yrityssaneerauksissa monenlaisissa rooleissa sekä selvittäjinä ja valvojina mutta myös velallisten tai velkojien avustajina ja asiamiehinä. Tähän lausuntoon on pyritty tuomaan havaintojamme saneerausmenettelyistä eri näkökulmista painon ollessa kuitenkin selvittäjän tehtävässä saaduissa kokemuksissa. Työryhmän mietinnössä esitettyjen lainmuutosten tavoitteena on edistää…

https://asianajajaliitto.fi/2022/05/lausunto-yrityksen-saneerauksesta-annetun-lain-kehittamiseksi/