Generic filters
Exact matches only
27.9.2021 Oikeusuutiset

Oikeusministeriön hallinnonala valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2022

Hallitus esittää vuoden 2022 talousarvioesityksessä oikeusministeriön hallinnonalalle määrärahoja kaikkiaan noin miljardi euroa. Kokonaismäärärahan taso on sama kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa. Lisärahoitusta varattiin muun muassa todistelun taltiointijärjestelmän kehittämiseen, laittoman uhkauksen syyteoikeuden muutoksesta aiheutuviin kuluihin ja suomalaisten talousosaamisen vahvistamiseen. Oikeusministeriön hallinnonalan vuotuisella noin miljardin euron budjetilla hoidetaan suuri osa suomalaisen oikeusvaltion…

https://asianajajaliitto.fi/2021/09/oikeusministerion-hallinnonala-valtion-talousarvioesityksessa-vuodelle-2022/
10.5.2021 Oikeusuutiset

Suomessa pysyvästi asuva virolainen luovutettiin Viroon suorittamaan rangaistusta, koska rangaistuksen suorittaminen Suomessa ei enää olisi mahdollista

KKO:2021:29 Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen – Eurooppalainen pidätysmääräys – Euroopan unionin oikeus Viro oli pyytänyt Suomea luovuttamaan Viron kansalaisen A:n suorittamaan virolaisen tuomioistuimen hänelle tuomitsemaa vankeusrangaistusta. Korkein oikeus katsoi, että luovuttamisesta ei voitu kieltäytyä EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohdan pysyvää asumista koskevan harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen nojalla, koska vankeusrangaistus oli rikoslain mukaan…

https://asianajajaliitto.fi/2021/05/suomessa-pysyvasti-asuva-virolainen-luovutettiin-viroon-suorittamaan-rangaistusta-koska-rangaistuksen-suorittaminen-suomessa-ei-enaa-olisi-mahdollista/
15.2.2021 Oikeusuutiset

Välitystuomiossa ollut lausuma hallinnointimaksun ja välimiehen palkkion maksamisen keskinäisestä vastuusuhteesta ei ollut täytäntöönpantavissa

KKO:2021:11 Ulosottokaari – Ulosottoperuste – Välimiesmenettely – Välitystuomio – Tuomion oikeusvaikutus – Täytäntöönpanokelpoisuus Välimiesoikeus oli velvoittanut A Oy:n ja B Oy:n yhteisvastuullisesti suorittamaan välimiesmenettelyn kustannuksina Keskuskauppakamarille hallinnointimaksun sekä välimiehelle palkkion. Välitystuomion tuomiolauselman mukaan maksuvelvollisuus mainituista kustannuksista jakaantui asianosaisten keskinäisessä suhteessa siten, että B Oy vastaa niistä yksin. A Oy vaati…

https://asianajajaliitto.fi/2021/02/valitystuomiossa-ollut-lausuma-hallinnointimaksun-ja-valimiehen-palkkion-maksamisen-keskinaisesta-vastuusuhteesta-ei-ollut-taytantoonpantavissa/
27.11.2020 Oikeusuutiset

Alankomaiden syyttäjät eivät ole riittävän itsenäisiä, jotta niitä voitaisiin pitää eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vastaavina oikeusviranomaisina

Alankomaiden syyttäjät voivat vastaanottaa Alankomaiden oikeusministerin yksittäistapauksessa antamia käskyjä Belgialainen tutkintatuomari antoi syyskuussa 2017 eurooppalaisen pidätysmääräyksen Belgian kansalaisesta AZ:sta, jota syytettiin asiakirjaväärennöksistä, väärennösten käyttämisestä ja petoksista. AZ otettiin kiinni Alankomaissa, ja hänet luovutettiin rechtbank Amsterdamin (Amsterdamin alioikeus, Alankomaat) päätöksellä Belgian viranomaisille joulukuussa 2017. Pidätysmääräyksen antanut tutkintatuomari antoi tammikuussa 2018 AZ:sta…

https://asianajajaliitto.fi/2020/11/alankomaiden-syyttajat-eivat-ole-riittavan-itsenaisia-jotta-niita-voitaisiin-pitaa-eurooppalaisen-pidatysmaarayksen-taytantoonpanosta-vastaavina-oikeusviranomaisina/
9.11.2020 Oikeusuutiset

RHO: Tuomitun vangitsemista lievemmät pakkokeinot eivät tulleet kyseeseen

RHO:2020:1 Tutkinta-aresti – tehostettu matkustuskielto ja matkustuskielto A:n syyksi on käräjäoikeudessa luettu pahoinpitely, törkeä ryöstö, törkeä kotirauhan rikkominen, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, vammantuottamus, kolme ampuma-aserikosta, huumausaineen käyttörikos, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ja rattijuopumus, ja hänet on tuomittu teoista 4 vuoden 7 kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus on määrännyt A:n pidettäväksi edelleen vangittuna pakkokeinolain 2…

https://asianajajaliitto.fi/2020/11/rho-tuomitun-vangitsemista-lievemmat-pakkokeinot-eivat-tulleet-kyseeseen/
2.11.2020 Oikeusuutiset

Välitystuomion täytäntöönpanoa on haettava vastaajan kotipaikan käräjäoikeudesta

THO:2020:8 Välimiesmenettely – Välitystuomion täytäntöönpano – Oikeuspaikka T Oy oli hakenut välitystuomion täytäntöönpanoa kotipaikkansa käräjäoikeudesta K Oy:tä vastaan. Kun K Oy ei vastannut hakemukseen, käräjäoikeus tutki viran puolesta toimivaltansa ja totesi, että toimivaltainen tuomioistuin oli vastaajan kotipaikan mukainen tuomioistuin. Näin ollen käräjäoikeus jätti hakemuksen tutkimatta. Kysymys siitä, tuliko käräjäoikeuden tutkia…

https://asianajajaliitto.fi/2020/11/valitystuomion-taytantoonpanoa-on-haettava-vastaajan-kotipaikan-karajaoikeudesta/
20.5.2020 Oikeusuutiset

KHO pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua pienpanimoiden valmisteverosta

KHO:2020:55 Ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle – Valmisteverotus – Alkoholijuomavero – Pienpanimoalennus – Yhteisverotus – Rakennedirektiivi – Kansallinen täytäntöönpano – Direktiivin 4 artiklan 2 kohdan välitön oikeusvaikutus Tulli oli määrännyt A Oy:n maksettavaksi alkoholijuomaveroa katsoen, että yhtiöllä ei ollut oikeutta pienpanimoille säädettyyn alennettuun alkoholijuomaveron määrään, koska yhtiötä ei ollut pidettävä alkoholi- ja…

https://asianajajaliitto.fi/2020/05/kho-pyytaa-unionin-tuomioistuimelta-ennakkoratkaisua-pienpanimoiden-valmisteverosta/
31.3.2020 Oikeusuutiset

Vapaudessa tuomion täytäntöönpanoa odottavien vankeusrangaistusten aloitusta siirretään koronaviruksen vuoksi

Hallitus esittää, että sakon muuntorangaistusten ja ehdottomien vankeusrangaistusten täytäntöönpanon aloitusta siirretään 31. heinäkuuta 2020 saakka. Uusien vankien ottamista vankilaan on tarpeen rajoittaa, jotta koronavirusepidemian vaikutukset saataisiin minimoitua. Vankiloiden täyttöaste on tällä hetkellä korkea, mikä on riskitekijä koronavirusepidemian leviämisen kannalta. Esitetyn muutoksen tavoitteena on turvata rangaistusten turvallinen täytäntöönpano ja vankiloiden toimintakyky…

https://asianajajaliitto.fi/2020/03/vapaudessa-tuomion-taytantoonpanoa-odottavien-vankeusrangaistusten-aloitusta-siirretaan-koronaviruksen-vuoksi/
18.3.2020 Oikeusuutiset

Lyhyiden vankeusrangaistusten aloitusta siirretään koronaviruksen vuoksi

Oikeusministeriö on eilen antanut asetuksen vankeusrangaistusten täytäntöönpanoon ryhtymisen siirtämisestä, (122/2020). Vankiloissa siirretään lyhyiden rangaistusten täytäntöönpanon aloitusta koronaviruksen vuoksi. Oikeusministeriö on antanut asetuksen, jonka mukaan sakon muuntorangaistusten ja enintään kuuden kuukauden vankeusrangaistusten täytäntöönpanoa ei aloiteta 19.3.-19.6.2020 välisenä aikana. Tarkoituksena on vähentää vankiloihin tulevien lyhytaikaisvankien määrää ja näin pienentää koronaviruksen leviämisen riskiä…

https://asianajajaliitto.fi/2020/03/lyhyiden-vankeusrangaistuisten-taytantoonpanoa-lykataan/
20.1.2020 Oikeusuutiset

Helsingin hovioikeuden selvitys käräjäoikeuksien rikostuomiosovelluksesta lähettämättä jääneistä ratkaisuista

Oikeusministeriö tiedotti 9.9.2019 ja 11.9.2019, että käräjäoikeuksien tuomioista ilmenevien ratkaisutietojen siirtymisessä käräjäoikeuksien rikostuomiosovelluksesta (RITU) täytäntöönpanoviranomaisille on ollut puutteita vuosina 2013 – 2019. Tietojen toimittamatta jättäminen voi aiheuttaa esimerkiksi sen, että tuomio jää panematta täytäntöön. Helsingin hovioikeus on 13.9.2019 toimittanut asiasta selvityspyynnön Helsingin, Länsi-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan käräjäoikeuksille. Saadun selvityksen perusteella vuotta…

https://asianajajaliitto.fi/2020/01/helsingin-hovioikeuden-selvitys-karajaoikeuksien-rikostuomiosovelluksesta-lahettamatta-jaaneista-ratkaisuista/