Generic filters
Exact matches only
24.2.2020 Oikeusuutiset

Maahanmuuttoviraston EIT-selvitys on valmistunut – tuloksia hyödynnetään kehitystyössä

Maahanmuuttovirasto on tarkastanut yhteensä 319 tekemäänsä lainvoimaista turvapaikkapäätöstä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 14.11.2019 antaman langettavan päätöksen takia. Tarkastettuja päätöksiä on vähemmän kuin Maahanmuuttoviraston alun perin ilmoittama noin 500 päätöstä, koska kyseinen lukumäärä sisälsi myös sellaisia hakijoita, joilla oli valitusasia vireillä tai jotka tekivät uusintahakemuksen 14.11.2019 jälkeen. –  Selvityksellä halusimme varmistaa, että mahdolliset…

https://asianajajaliitto.fi/2020/02/maahanmuuttoviraston-eit-selvitys-on-valmistunut-tuloksia-hyodynnetaan-kehitystyossa/
27.5.2019 Oikeusuutiset

OKa: Ministerin tulee säilyttää arvokkuus myös kritiikkiä esittäessään

Oikeuskansleri moitti puolustusministeriä tämän epäasiallisesta kielenkäytöstä. Hän katsoi ministerin ylittäneen sanavalinnoillaan sen, mitä ministerin tehtävässä toimivalta voidaan edellyttää. Ministerin ei kuitenkaan ollut syytä epäillä syyllistyneen sellaiseen rikokseen, josta häntä ministerinä voitaisiin syyttää. Siksi asiassa ei oikeuskanslerin mukaan ollut edellytyksiä esitutkinnan käynnistämiselle. Ministeri oli kutsunut blogikirjoituksessaan helmikuussa 2019 valtiosääntöoikeuden asiantuntijoita muun…

https://asianajajaliitto.fi/2019/05/oka-ministerin-tulee-sailyttaa-arvokkuus-myos-kritiikkia-esittaessaan/
13.9.2018 Oikeusuutiset

Eu:n tuomioistuimen tuomio turvapaikkapolitiikkaa koskevassa asiassa

Ennakkoratkaisupyyntö – Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue – Rajat, turvapaikka ja maahanmuutto – Pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema – Direktiivi 2011/95/EU – 17 artikla – Toissijaisen suojeluaseman myöntämättä jättäminen – Perusteet – Tuomio törkeästä rikoksesta – Teon vakavuusasteen määrittäminen siitä kansallisessa oikeudessa säädetyn rangaistuksen perusteella – Hyväksyttävyys – Tapauskohtaisen arvioinnin tarpeellisuus…

https://asianajajaliitto.fi/2018/09/eun-tuomioistuimen-tuomio-turvapaikkapolitiikkaa-koskevassa-asiassa/
22.12.2016 Oikeusuutiset

KHO:n ratkaisut menetetyn määräajan palauttamisesta avustajasta johtuvasta syystä

Päämies sai uuden märääajan kun hänen avustajansa ei ollut toiminut ajoissa. Kaksi ratkaisua KHO:2016:206 Menetetyn määräajan palauttaminen – Turvapaikka – Oleskelulupa – Asianajaja – Asiamies – Asiamiehen menettely – Valituksen myöhästyminen Afganistanilainen turvapaikanhakija haki menetetyn määräajan palauttamista voidakseen valittaa Maahanmuuttoviraston kielteisestä turvapaikkapäätöksestä hallinto-oikeuteen. Asiassa oli ratkaistavana, oliko hänen tässä asiassa…

https://asianajajaliitto.fi/2016/12/khon-ratkaisut-menetetyn-maaraajan-palauttamisesta-avustajasta-johtuvasta-syysta/
20.4.2016 Oikeusuutiset

Turvapaikanhakijan siirrolle Unkariin oli ihmisoikeuksista johtuva este

KHO:2016:53 Ulkomaalaisasia – Kansainvälinen suojelu – Vastuunmäärittämisasetus (ns. Dublin III) – Palautus Unkariin – Vastaanotto-olosuhteet – Systeemiset puutteet turvapaikkamenettelyssä – Turvallinen kolmas maa – Serbia – Palautuskielto – Ajantasainen maatietous – Perus- ja ihmisoikeusmyönteinen laintulkinta Asiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistava, estikö perus- ja ihmisoikeussäännöksien sekä ulkomaalaislain 147 §:n mukainen palautuskielto…

https://asianajajaliitto.fi/2016/04/turvapaikanhakijan-siirrolle-unkariin-oli-ihmisoikeuksista-johtuva-este/
25.1.2016 Oikeusuutiset

Maahanmuuttovirasto: Vuonna 2015 myönnettiin hieman yli 20 000 oleskelulupaa, uusia Suomen kansalaisia reilut 8 000

Maahanmuuttovirasto myönsi ensimmäisen oleskeluluvan 20 709 henkilölle vuonna 2015 Suurin osa luvista myönnettiin aikaisempien vuosien tapaan joko perhesiteen, opiskelun tai työn perusteella. Perhesiteen perusteella luvan sai 6 036 henkilöä (2014: 6 774), ja opiskeluun lupa myönnettiin 5 869 hakijalle (2014: 5 611). Työn perusteella oleskeluluvan sai 5 436 henkilöä (2014:…

https://asianajajaliitto.fi/2016/01/maahanmuuttovirasto-vuonna-2015-myonnettiin-hieman-yli-20-000-oleskelulupaa-uusia-suomen-kansalaisia-reilut-8-000/
20.1.2016 Lausunnot

Lausunto HE-luonnoksesta laeiksi ulkomaalaislain muuttamisesta

Dnro 61/2015 Lausuntopyyntönne: OM 37/41/2015, 21.12.2015 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAEIKSI ULKOMAALAISLAIN JA ERÄIDEN MUIDEN LAKIEN MUUTTAMISESTA Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) on saanut oikeusministeriöltä 21.12.2015 päivätyn lausuntopyynnön koskien luonnosta hallituksen esitykseksi laeiksi ulkomaalaislain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Asianajajaliitto lausuu luonnoksen johdosta seuraavaa: 1. Yleistä Hallituksen esitysluonnoksessa kiinnittävät erityisesti huomiota…

https://asianajajaliitto.fi/2016/01/lausunto-he-luonnoksesta-laeiksi-ulkomaalaislain-muuttamisesta/
19.1.2016 Oikeusuutiset

SM: Yli 90 prosenttia Venäjän kautta tulleista turvapaikanhakijoista on saanut kielteisen päätöksen

Loppuvuoden 2015 aikana Venäjältä Suomeen tulleille turvapaikanhakijoille on tehty pääosin kielteisiä päätöksiä Päätös on tehty 105 itärajan yli tulleelle turvapaikanhakijalle, joista 82 hakijalle on tehty päätös ilmeisen perusteettomana ja 13 on saanut kielteisen päätöksen, koska perusteita kansainvälisen suojelun myöntämiselle ei ole ollut. Ilmeisen perusteettoman päätöksen saaneissa hakijoissa on muun muassa…

https://asianajajaliitto.fi/2016/01/sm-yli-90-prosenttia-venajan-kautta-tulleista-turvapaikanhakijoista-on-saanut-kielteisen-paatoksen/
12.5.2015 Oikeusuutiset

Eurostat: Turvapaikan sai EU-alueella 185 000 ihmistä

Euroopan unionin jäsenmaat tarjosivat vuonna 2014 puolet enemmän turvapaikkoja kuin vuotta aiemmin Eurostat-tilastojen mukaan turvapaikan sai viime vuonna 185 000 hakijaa EU:n 27 jäsenvaltiosta. Yhteensä turvapaikan on saanut 750 000 henkilöä vuoden 2008 jälkeen. Eurostat-tilastojen mukaan suurin turvapaikkaa hakevien ryhmä on edelleen syyrialaiset. Heidän lisäkseen turvapaikan saaneita tulee Eurooppaan etenkin…

https://asianajajaliitto.fi/2015/05/eurostat-turvapaikan-sai-eu-alueella-185-000-ihmista/