Generic filters
Exact matches only
27.2.2015 Oikeusuutiset

SM: Ulkomaalaisten säilöönotolle valmistellaan vaihtoehtoja

Sisäministeriössä valmistellaan esitystä uusien säilöönoton vaihtoehtojen käyttöönotosta. Tavoitteena on vähentää erityisesti alaikäisten, perheellisten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien ulkomaalaisten säilöönottoa. Hankkeessa selvitetään asuinpaikkaa koskevia velvoitteita ja sähköistä valvontaa säilöönoton vaihtoehtoina Nyt asetettu hanke perustuu joulukuussa 2014 valmistuneeseen selvitykseen säilöönoton vaihtoehdoista. Säilöönotto on yksi ulkomaalaislain mukaisista turvaamistoimista, joiden tarkoituksena on helpottaa…

https://asianajajaliitto.fi/2015/02/sm-ulkomaalaisten-sailoonotolle-valmistellaan-vaihtoehtoja/
27.2.2015 Oikeusuutiset

OM: Uusi esite selventää kielellisiä oikeuksia

Oikeusministeriössä on valmistunut uusi esite kielellisistä oikeuksista. Esite on suunnattu etenkin kansalaisille, mutta siinä on hyödyllistä tietoa myös viranomaisille Esitteeseen on koottu tiiviiseen muotoon tärkeimmät kielellisiin oikeuksiin liittyvät seikat. Siinä kerrotaan muun muassa viranomaisasiointiin liittyvistä kielellisistä oikeuksista sekä tahoista, joille voi valittaa tai kannella kielellisen palvelun puutteista. Esite löytyy sähköisenä…

https://asianajajaliitto.fi/2015/02/om-uusi-esite-selventaa-kielellisia-oikeuksia/
20.2.2015 Oikeusuutiset

Euroopan parlamentti: Matkustajarekisteritiedot: Mistä on kyse?

Nimi, osoite, puhelinnumero, luottokortin tiedot, matkustuspäivät, matkan ja matkalipun tiedot, yhteystiedot sekä matkatavaroiden ja maksun tiedot… tämä kaikki täytyy kerätä EU:n ulkopuolelle matkustavista tai sieltä tulevista ihmisistä, mikäli nyt käsittelyssä olevan matkustajarekisterilainsäädäntö (PNR) tulee voimaan Matkustajarekisterilainsäädäntö (PNR) vaatisi EU:n ulkopuolelle suuntautuvien tai sieltä tulevien lentojen matkustajien tiedon systemaattista keräämistä, käyttöä…

https://asianajajaliitto.fi/2015/02/euroopan-parlamentti-matkustajarekisteritiedot-mista-on-kyse/
20.2.2015 Oikeusuutiset

Euroopan parlamentti haluaa tietää: Auttoivatko jäsenmaat monikansallisia yhtiöitä maksamaan vähemmän veroja?

Parlamentti päätti 12. helmikuuta tehdä oman tutkintansa asiasta ja perusti siksi verotuspäätöksiä käsittelevän erityisvaliokunnan Mitä veropäätöksellä tarkoitetaan? Se on veroviranomaisten ennakkopäätös siitä, miten yrityksen verot tullaan laskemaan. Ne ovat täysin laillisia. Parlamentin rooli 45-jäseninen veropäätöksiä ja muita luonteeltaan tai vaikutuksiltaan samankaltaisia toimenpiteitä käsittelevä erityisvaliokunta perustettiin Euroopan komission monikansallisten yritysten veropäätöksiin…

https://asianajajaliitto.fi/2015/02/euroopan-parlamentti-haluaa-tietaa-auttoivatko-jasenmaat-monikansallisia-yhtioita-maksamaan-vahemman-veroja/
20.2.2015 Oikeusuutiset

Maahanmuuttovirasto: Ihmiskaupan tilanne Suomessa pysynyt vuosia samana

Vuonna 2014 ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmässä oli asiakkaana 85 henkilöä. Lisäksi palvelujen piirissä oli noin 60 lasta, joiden huoltaja tai huoltajat olivat järjestelmän asiakkaana. Enemmistö (71 %) järjestelmän asiakkaista oli naisia Luvut käyvät ilmi Joutsenon vastaanottokeskuksen julkaisemasta Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän vuoden 2014 tilannekatsauksesta. Seksikaupan uhreja Suomessa aiempaa useampi Asiakkaista 45 henkilöä…

https://asianajajaliitto.fi/2015/02/maahanmuuttovirasto-ihmiskaupan-tilanne-suomessa-pysynyt-vuosia-samana/
16.2.2015 Oikeusuutiset

KHO poisti moottoripyöräilijälle määrätyn pysäköintivirhemaksun pysäköintimaksulipukkeen kadottua

KHO:2015:24 Pysäköintivirhemaksu – Moottoripyörä – Pysäköintilipun katoaminen A oli pysäköinyt moottoripyörän maksulliselle pysäköintipaikalle ja oli kertomansa mukaan kiinnittänyt pysäköintiautomaatista saamansa pysäköintilipukkeen pyörän tuulilasin sisäpuolelle. Pysäköintilipuke oli tuntemattomaksi jääneestä syystä kadonnut, ja pysäköinnintarkastaja oli havaittuaan pysäköintiliputtoman moottoripyörän määrännyt A:n maksettavaksi pysäköintivirhemaksun. Pysäköinninvalvoja ei ilmoituksensa mukaan epäillyt A:n jättäneen pysäköintimaksua maksamatta. Korkein…

https://asianajajaliitto.fi/2015/02/kho-poisti-moottoripyorailijalle-maaratyn-pysakointivirhemaksun-pysakointimaksulipukkeen-kadottua/
16.2.2015 Oikeusuutiset

Kiinteistön osaomistajalle ei voitu määrätä uhkasakkoa rakennuksen kunnostamiseksi

KHO:2015:23 Rakennusvalvonta – Hallintopakko – Kiinteistön omistajan vastuu – Uhkasakon asettaminen ja tuomitseminen – Kuolinpesä – Kiinteistön omistaja – Kiinteistön haltija – Osaomistaja Uhkasakko kiinteistöllä olevan rakennuksen kunnostamiseksi tai purkamiseksi oli asetettu A:lle. A omisti kiinteistön yhdessä C:n kuolinpesän kanssa, jonka osakkaita A ja B olivat. Lainhuutotodistuksen mukaan A:lle oli…

https://asianajajaliitto.fi/2015/02/kiinteiston-osaomistajalle-ei-voitu-maarata-uhkasakkoa-rakennuksen-kunnostamiseksi/
31.12.2014 Oikeusuutiset

Asunto-osakeyhtiö oli tilaajavastuulaissa tarkoitettu työn tilaaja

Helsingin HAO: Tilaajan selvitysvelvollisuus – Asunto-osakeyhtiö – Tilaajan käsite Hallinto-oikeudessa oli muun ohella kysymys siitä, oliko valittajana oleva asunto-osakeyhtiö tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetussa laissa (tilaajavastuulaki) tarkoitettu tilaaja. Tilaajavastuulain 3 §:n 1 kohdan mukaan sanotussa laissa tarkoitetaan tilaajalla kaupparekisterilain (129/1979) 3 §:ssä tarkoitettua elinkeinonharjoittajaa, joka on velvollinen…

https://asianajajaliitto.fi/2014/12/asunto-osakeyhtio-oli-tilaajavastuulaissa-tarkoitettu-tyon-tilaaja/
31.12.2014 Oikeusuutiset

EU:n tuomioistuin ottaa kantaa sopimusluonnokseen, joka koskee Euroopan unionin liittymistä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen, ja yksilöi ongelmia, jotka liittyvät kyseisen luonnoksen yhteensopivuuteen unionin oikeu

Eu:n tuomioistuin katsoi, että sopimusluonnos, joka koskee Euroopan unionin liittymistä ihmisoikeussopimukseen, ei ole sopusoinnussa unionin oikeussääntöjen kanssa Suunniteltu sopimus ei ole sopusoinnussa SEU 6 artiklan 2 kohdan eikä pöytäkirjan EU N:o 8 kanssa, koska –      sillä voidaan puuttua unionin oikeuden erityispiirteisiin ja rajoittaa sen itsenäisyyttä siltä osin kuin siinä ei varmisteta ihmisoikeussopimuksen 53 artiklan ja…

https://asianajajaliitto.fi/2014/12/eun-tuomioistuin-ottaa-kantaa-sopimusluonnokseen-joka-koskee-euroopan-unionin-liittymista-ihmisoikeuksien-ja-perusvapauksien-suojaamiseksi-tehtyyn-yleissopimukseen-ja-yksiloi-ongelmia-jotka-liitty/