Generic filters
Exact matches only
30.12.2014 Oikeusuutiset

Ennakkopäätös rasitetien rakentamis- ja ylläpitokustannuksista

KKO:2014:102 Kiinteistönmuodostamislaki – Lohkominen – Rasite – Kulkuyhteys Tuomioistuimen toimivalta – Asiallinen toimivalta Lohkomistoimituksessa oli muodostettu tontti A ja sen hyväksi perustettu asemakaavan mukaista kulkuyhteyttä varten tierasite tuolloin vielä rakentamattoman kantatilan alueelle. Kantakiinteistöstä sittemmin muodostetun tontin B omistaja rakensi tien, joka tarvittiin sen tontille pääsyä varten. Osa tiestä vastasi A:n…

https://asianajajaliitto.fi/2014/12/ennakkopaatos-rasitetien-rakentamis-ja-yllapitokustannuksista/
23.12.2014 Oikeusuutiset

KKO:lta kaksi ennakkopäätöstä kansainvälisestä insolvenssimenettelystä

Kyse unionin maksukyvyttömyysasetuksen tulkinnasta KKO:2014:100 Tuomioistuimen toimivalta – Suomen tuomioistuimen kansainvälinen toimivaltaKonkurssi – Takaisinsaanti konkurssipesäänEuroopan unionin oikeus – Maksukyvyttömyysasetus K Oy oli asetettu konkurssiin suomalaisessa tuomioistuimessa. K Oy:n konkurssipesä nosti samassa tuomioistuimessa takaisinsaantikanteen Sveitsistä ja Brittiläisiltä Neitsytsaarilta olevia yhtiöitä vastaan. Takaisinsaantikanne oli Euroopan unionin maksukyvyttömyysasetuksessa tarkoitettu maksukyvyttömyysmenettelyyn liittyvä asia. Käräjäoikeus…

https://asianajajaliitto.fi/2014/12/kkolta-kaksi-ennakkopaatosta-kansainvalisesta-insolvenssimenettelysta/
23.12.2014 Oikeusuutiset

Myyntikatteen mataluus ei ollut peruste myyjän työsuhteen irtisanomiselle

KKO:2014:98 Työsopimus – Työsopimuksen päättäminen – Työsopimuksen irtisanominen Työnantaja irtisanoi kahden varoituksen jälkeen kodinkoneliikkeen myyjän työsopimuksen hänen myyntityöstään lasketun kateprosentin alhaisuuden vuoksi. Työnantajalla ei ollut asiallista ja painavaa perustetta irtisanomiselle, kun kateprosentin alhaisuus ei yksinään osoittanut myyjän työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettujen työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa…

https://asianajajaliitto.fi/2014/12/myyntikatteen-mataluus-ei-ollut-peruste-myyjan-tyosuhteen-irtisanomiselle/
20.12.2014 Oikeusuutiset

Opintojen viivästymisen aiheuttamaa ansionmenetyskorvausta korotettiin

KKO:2014:97 Vahingonkorvaus – Ansionmenetys B oli rikosasian oikeudenkäynnissä velvoitettu suorittamaan A:lle ansionmenetyksen korvauksena vuoden palkkaa vastaavan määrän. Korvaus oli perustunut A:n opintojen viivästymiseen hänen saamiensa vammojen johdosta. A vaati uudella kanteella aikaisemmin tuomitun määrän lisäksi korvausta työansion myöhentymisen johdosta aiheutuneesta ansionmenetyksestä kahdelta vuodelta opintojen keskeydyttyä myöhemmin kokonaan. Kysymys ansiotulojen myöhentymisen…

https://asianajajaliitto.fi/2014/12/opintojen-viivastymisen-aiheuttamaa-ansionmenetyskorvausta-korotettiin/
12.12.2014 Oikeusuutiset

KKO ei pura aiempia ne bis in idem -ratkaisuja heinäkuussa 2013 tehdyn uuden linjauksen johdosta

Uusi perustuslain tulkinta ei johda takautuvaan vaikutukseen. KKO:n jäsenet eivät olleet esteellisiä, vaikka olivat osallistuneet purettavaksi haetun asian aiempaan käsittelyyn. Tiedote: Korkein oikeus ei poista eikä pura lainvoimaisia veropetostuomioita ne bis in idem -kiellon muuttunutta tulkintaa edeltävältä ajalta KKO:2014:95 Ylimääräinen muutoksenhaku – Lainvoiman saaneen tuomion purkaminenVeropetos – Törkeä veropetos Ne…

https://asianajajaliitto.fi/2014/12/kko-ei-pura-aiempia-ne-bis-in-idem-ratkaisuja-heinakuussa-2013-tehdyn-uuden-linjauksen-johdosta/
9.12.2014 Oikeusuutiset

KKO näytti mallia kuinka rangaistuksen mittaaminen perustellaan

KKO:2014:91 Tappo – Tapon yritys Seksuaalirikos – Raiskaus Rangaistuksen määrääminen – Rangaistuksen mittaaminen – Yhteinen rangaistus – Yhteisen rangaistuksen mittaaminen A oli muun muassa kuristamalla ja tappamisella uhaten pakottanut hänelle entuudestaan tuntemattoman X:n sukupuoliyhteyteen puistossa. A oli joitakin kuukausia myöhemmin yrittänyt tappaa Y:n työntämällä hänet rautatieasemalle saapumassa olleen junan eteen.…

https://asianajajaliitto.fi/2014/12/kko-naytti-mallia-kuinka-rangaistuksen-mittaaminen-perustellaan/
9.12.2014 Oikeusuutiset

KKO palautti asian vakuutusoikeuteen suullisen käsittelyn järjestämistä varten

KKO:2014:90 Tapaturmakorvaus Oikeudenkäyntimenettely – Suullinen käsittely A oli tapaturmailmoituksessa ja lääkärin alkuvaiheessa tekemien merkintöjen mukaan kuvannut tapaturman sattuneen hänelle 24.11.2010 siten, että A:n vasen jalka oli livennyt hänen nostaessaan raskasta laatikkoa autosta, jolloin hän oli tuntenut oikeassa olkapäässään kipua. A haki vakuutusoikeudessa muutosta tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen, jolla hänen vaatimuksensa oikean…

https://asianajajaliitto.fi/2014/12/kko-palautti-asian-vakuutusoikeuteen-suullisen-kasittelyn-jarjestamista-varten/
7.12.2014 Oikeusuutiset

Jatkokäsittelylupa olisi pitänyt myöntää verkkoviestin hävittämisasiassa

KKO:2014:89 Oikeudenkäyntimenettely – Jatkokäsittelylupa – Ennakkoratkaisuperuste – Muutosperuste Kunnianloukkaus Sananvapaus – Sananvapauden käyttäminen joukkoviestinnässä – Verkkoviestin hävittämismääräys A:n internet-sivustoillaan julkaisema laaja aineisto oli sisältänyt X:n ja Y:n kunniaa loukkaavia väitteitä, joiden osalta A tuomittiin käräjäoikeudessa rangaistukseen kunnianloukkauksesta. Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 22 §:n 3 momentin nojalla käräjäoikeus määräsi A:n…

https://asianajajaliitto.fi/2014/12/jatkokasittelylupa-olisi-pitanyt-myontaa-verkkoviestin-havittamisasiassa/
1.12.2014 Oikeusuutiset

Ennen velkajärjestelyä vanhentunut saatava ei kuulu velkajärjestelyyn

KKO:2014:88 Yksityishenkilön velkajärjestely – Maksuohjelma Ulosottokaari – Ulosottoperusteen määräaika Pankilla oli A:lta saatavat, joiden suorittamiseksi oli ulosmitattu A:n omistama tilan määräosa. Saatavien ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuus oli päättynyt 28.1.2009, jolloin saatavat olivat ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n 1 momentin mukaan vanhentuneet. A:lle oli myönnetty yksityishenkilön velkajärjestely 27.7.2009. Kysymys siitä, oliko pankilla ulosottokaaren…

https://asianajajaliitto.fi/2014/12/ennen-velkajarjestelya-vanhentunut-saatava-ei-kuulu-velkajarjestelyyn/
24.11.2014 Oikeusuutiset

Törkeästä ryöstöstä ehdollista ja YKPta 10 vuoden kuluttua teosta

KKO:2014:87 Ryöstö – Törkeä ryöstö Rangaistuksen määrääminen – Rangaistuksen mittaaminen – Kohtuullistamisperusteet – Rangaistuslajin valinta – Ehdollinen vankeus A, joka oli 17.3.2000 puukolla kioskin sisätiloissa myyjää uhkaamalla anastanut rahaa ja savukkeita, oli tuomittu törkeästä ryöstöstä. Kysymys rangaistuksen mittaamisesta ja siitä, voitiinko rikoksen tekemisestä kulunut aika ottaa huomioon rangaistusta lieventävänä seikkana.…

https://asianajajaliitto.fi/2014/11/torkeasta-ryostosta-ehdollista-ja-ykpta-10-vuoden-kuluttua-teosta/