Generic filters
Exact matches only
24.1.2018 Oikeusuutiset

Euroopan komissio: Komission ohjeet uusien tietosuojasääntöjen soveltamiseen

Komissio julkaisee tänään ohjeita helpottaakseen uusien tietosuojasääntöjen soveltamista kaikkialla EU:ssa 25. toukokuuta alkaen. Lisäksi otetaan käyttöön pienille ja keskisuurille yrityksille tarkoitettu verkkoväline Uusien sääntöjen käyttöönottoon on vain hieman yli 100 päivää. Ohjeissa kerrotaan, mitä Euroopan komission, jäsenvaltioiden tietosuojaviranomaisten ja muiden kansallisten hallintoelinten olisi vielä tehtävä, jotta valmistelutoimet saadaan onnistuneesti päätökseen.…

https://asianajajaliitto.fi/2018/01/euroopan-komissio-komission-ohjeet-uusien-tietosuojasaantojen-soveltamiseen/
24.1.2018 Oikeusuutiset

KHO:ssa harvinainen suullinen käsittely Digitan asiassa

KHO järjestää 25.-26.1.2018 suullisen käsittelyn asiassa, jossa selvitetään Digita Oy:n huomattavan markkinavoiman velvoitteita päälähetysasemien antennipaikkaan- ja kapasiteettiin pääsyn sekä televisio- ja valtakunnallisten radiolähetyspalveluiden tukkumarkkinoilla. Torstain ja perjantain suullisessa käsittelyssä korkein hallinto-oikeus käsittelee asiaa, jossa viestintävirasto on tehnyt markkina-analyysinsä perusteella 24.4.2015 päätöksen siitä, että Digita Oy:llä on niin kutsuttu huomattavan markkinavoiman…

https://asianajajaliitto.fi/2018/01/khossa-harvinainen-suullinen-kasittely-digitan-asiassa/
19.1.2018 Oikeusuutiset

EU:n tuomioistuimen tuomio pääomien vapaasta liikkuvuudesta

Ennakkoratkaisupyyntö – Pääomien vapaa liikkuvuus – SEUT 63 ja SEUT 65 artikla – Asetus (EY) N:o 883/2004 – 11 artikla – Jäsenvaltion sosiaaliturvan rahoittamiseen käytettävät pääomatuloista kannettavat maksut – Jonkin toisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmään kuuluvien Euroopan unionin kansalaisten vapauttaminen maksuista – Kolmannen valtion sosiaaliturvajärjestelmään kuuluvat luonnolliset henkilöt – Kohtelun erilaisuus –…

https://asianajajaliitto.fi/2018/01/eun-tuomioistuimen-tuomio-paaomien-vapaasta-liikkuvuudesta/
19.1.2018 Lausunnot

Lausunto projektinjohtourakan sopimusmalleista

Dnro 72/2017   Lausuntopyyntönne: RTS 17:57–RTS 17:59, 5.12.2017 LAUSUNTO KOSKIEN TAVOITE- JA KATTOHINTAISEN PROJEKTINJOHTOURAKAN JA TAVOITEBUDJETILLA SOVITTAVAN PROJEKTINJOHTOURAKAN MALLEJA SEKÄ NÄIHIN LIITTYVÄÄ TEHTÄVÄLUETTELOA JA TYÖMAAN JOHTO- JA HALLINTORESURSSIEN KORVAUSTAULUKKOA   PROJEKTINJOHTOURAKAN SOPIMUSMALLIT Rakennustietosäätiö (jäljempänä ”RTS”) on pyytänyt Suomen Asianajajaliitolta (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) lausuntoa tavoite- ja kattohintaisen projektinjohtourakan ja tavoitebudjetilla sovittavan projektinjohtourakan…

https://asianajajaliitto.fi/2018/01/lausunto-projektinjohtourakan-sopimusmalleista/
17.1.2018 Oikeusuutiset

KHO:n ennakkoratkaisu asunnon luovutuksen verovapaudesta kun osakehuoneiston sijaan rakennetaan uusia asuntoja

KHO:2018:9 Ennakkoratkaisu – Tulovero – Henkilökohtaisen tulon verotus – Oman asunnon luovutuksen verovapaus – Rakennuspaikkaosakkeiden luovutuksesta saatu voitto – Tulon veronalaisuus A ja B omistivat asuntonaan käyttämänsä erillistalon hallintaan oikeuttavat Asunto-osakeyhtiö C:n osakkeet m–p. Asunto-osakeyhtiön rakennukset oli tarkoitus purkaa ja rakentaa aiempien yhdeksän tilalle 16 uutta erillistaloa, joista kukin muodostaisi…

https://asianajajaliitto.fi/2018/01/khon-ennakkoratkaisu-asunnon-luovutuksen-verovapaudesta-kun-osakehuoneiston-sijaan-rakennetaan-uusia-asuntoja/
17.1.2018 Oikeusuutiset

Toimintaohjeita ei saa käyttää kehitysvammaisen yhteydenpidon rajoittamistarkoituksessa

KHO:2018:8 Kehitysvammaisten erityishuolto – Tapaamisia koskeva toimintamalli – Yhteydenpidon rajoittaminen – Asian tutkiminen tuomioistuimessa – Laissa sääntelemätön rajoitus Kehitysvammaisen täysi-ikäisen henkilön B:n äiti ja edunvalvoja A oli valituksessaan hallinto-oikeudelle esittänyt, että hänen ja tahdostaan riippumatta erityishuollon toimintayksikköön määrätyn B:n välistä yhteydenpitoa rajoitettiin kehitysvammapsykiatrian yksikön palvelupäällikön allekirjoittaman tapaamisia koskevaksi toimintamalliksi otsikoidun…

https://asianajajaliitto.fi/2018/01/toimintaohjeita-ei-saa-kayttaa-kehitysvammaisen-yhteydenpidon-rajoittamistarkoituksessa/
15.1.2018 Oikeusuutiset

Toimeentulotukea ei voitu periä takaisin kuolinpesäosuudesta, jota rasitti toisten osakkaiden hallintaoikeus

KHO:2018:7 Toimeentulotuki – Toimeentulotuen takaisinperintä – Takaisinperinnän perusteet – Takaisinperintäehto – Perintä kuolinpesäosuudesta – Keskinäinen testamentti – Omaisuuden käyttö- ja hallintaoikeus A:n isovanhemmat B ja C olivat vuonna 2008 allekirjoittamassaan keskinäisessä testamentissa määränneet viimeisenä tahtonaan ja testamenttinaan, että toisen heistä kuoltua jälkeen jäävä saa täyden käyttö- ja hallintaoikeuden kaikkeen pesän…

https://asianajajaliitto.fi/2018/01/toimeentulotukea-ei-voitu-peria-takaisin-kuolinpesaosuudesta-jota-rasitti-toisten-osakkaiden-hallintaoikeus/
15.1.2018 Lausunnot

Lausunto; vastaus Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvään kyselyyn

Dnro 73/2017   Lausuntopyyntönne: HEL7M1040-30, 1.12.2017 EN; SUOMEN ENSIMMÄISEN RAPORTIN LAATIMINEN NAISIIN KOHDISTUVAN VÄKIVALLAN JA PERHEVÄKIVALLAN EHKÄISEMISESTÄ JA TORJUMISESTA TEHDYN YLEISSOPIMUKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANOSTA   Ulkoasiainministeriö on pyytänyt Suomen Asianajajaliitolta (jäljempänä “Asianajajaliitto”) vastauksia ns. Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanoa valvovan naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan asiantuntijaryhmän (GREVIO) kyselyyn Suomen ensimmäisen raportin laatimiseksi yleissopimuksen…

https://asianajajaliitto.fi/2018/01/lausunto-vastaus-istanbulin-sopimuksen-taytantoonpanoon-liittyvaan-kyselyyn/
12.1.2018 Tiedotteet

Asianajajapäivä: Asianajajat vaativat oikeusapujärjestelmän uudistamista – uudistus toisi tehoa

Asianajajaliitto esittää julkisen oikeusapujärjestelmän laajaa uudistamista. Liiton mielestä julkista oikeusapua tulisi tarjota nykyistä laajemmin yksityisten asianajotoimistojen toimesta.   Asianajajaliiton teettämän selvityksen mukaan valtion oikeusaputoimistojen tuottamien palveluiden kokonaiskustannukset ovat 140–200 euroa tunnilta. Valtio maksaa yksityiselle asianajajalle saman palvelun tarjoamisesta 110 euroa tunnilta. Pienituloinen henkilö voi saada yhteiskunnan kustantamaa oikeusapua joko valtion…

https://asianajajaliitto.fi/2018/01/asianajajapaiva-asianajajat-vaativat-oikeusapujarjestelman-uudistamista-uudistus-toisi-tehoa/
11.1.2018 Oikeusuutiset

Tuomarinimityksiä 12.1.2018

Valtioneuvosto esitti, että tasavallan presidentti päättäisi seuraavat nimitysasiat: Hovioikeudenneuvos Kari Tapio Heikkonen Helsingin hovioikeuden hovioikeudenneuvoksen ensiksi täytettävään virkaan, hovioikeudenneuvos Pekka Johannes Haapaniemi Helsingin hovioikeuden toiseksi täytettävään virkaan, hovioikeudenneuvos Tarja Helena Raiskinen Helsingin hovioikeuden kolmanneksi täytettävään virkaan ja määräaikainen hovioikeudenneuvos, käräjätuomari Satu Helena Saarensola Helsingin hovioikeuden neljänneksi täytettävään virkaan 1.2.2018 lukien,…

https://asianajajaliitto.fi/2018/01/tuomarinimityksia-12-1-2018/