Generic filters
Exact matches only
14.10.2015 Oikeusuutiset

OM: Työryhmä valmistelee EU:n uuden maksukyvyttömyysasetuksen voimaantuloa

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan uudistetun EU:n maksukyvyttömyysasetuksen edellyttämiä muutoksia lainsäädäntöön. Työryhmä arvioi myös konkurssilain toimivuutta Maksukyvyttömyysasetusta aletaan soveltaa 26.6.2017. Uusi asetus korvaa vuonna 2000 annetun maksukyvyttömyysasetuksen. Uutta asetusta sovelletaan Suomessa konkurssiin, yrityssaneeraukseen ja yksityishenkilön velkajärjestelyyn. Työryhmä selvittää, miltä osin uusi asetus edellyttää muutoksia näitä menettelyjä koskevaan lainsäädäntöön. Uusi asetus…

https://asianajajaliitto.fi/2015/10/om-tyoryhma-valmistelee-eun-uuden-maksukyvyttomyysasetuksen-voimaantuloa/
6.10.2015 Oikeusuutiset

OM: Suomi antoi selvityksen suljettujen laitosten olojen kehittämisestä

Suomen hallitus on vastannut Eurooppalaiselle komitealle kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen estämiseksi (CPT). Vastauksessa selvitetään, mihin toimenpiteisiin Suomen viranomaiset ovat ryhtyneet komitean syksyllä 2014 suljettuihin laitoksiin tekemän tarkastuskäynnin johdosta Komitean valtuuskunta kävi määräaikaisella tarkastuskäynnillään seitsemällä poliisilaitoksella, päihtyneiden selviämisasemalla, kahdessa ulkomaalaisten säilöönottoyksikössä, Helsinki-Vantaan lentoasemalla sijaitsevassa Rajavartiolaitoksen säilöönottotilassa, neljässä…

https://asianajajaliitto.fi/2015/10/om-suomi-antoi-selvityksen-suljettujen-laitosten-olojen-kehittamisesta/
30.9.2015 Oikeusuutiset

Finanssialan keskusliitto: Oleskeluluvan saaneille lakimuutoksella helpotusta pankkiasiointiin

Oleskeluluvan saaneille ja ilman hyväksyttävää henkilöllisyystodistusta Suomessa oleville ulkomaalaisille on luvassa helpotusta pankkiasiointiin valmisteilla olevan lakimuutoksen myötä Ilman hyväksyttävää henkilöllisyystodistusta maassa oleskelevilla on tällä hetkellä vaikeuksia saada pankkipalveluja rahanpesulainsäädännön vuoksi. Pankeilla on vahva velvoite varmistaa asiakkaansa henkilöllisyys.   Finanssiala on pyrkinyt yhdessä viranomaisten kanssa helpottamaan turvapaikan saaneiden henkilöiden päivittäisten raha-asioiden…

https://asianajajaliitto.fi/2015/09/finanssialan-keskusliitto-oleskeluluvan-saaneille-lakimuutoksella-helpotusta-pankkiasiointiin/
30.9.2015 Oikeusuutiset

Voiko yhtiö, jolla on useita taksilupia, siirtää luvat vastikkeetta toiselle yhtiölle, kun määräämisvalta yhtiöissä on samalla omistajataholla

Itä-Suomen HAO: Taksilupa – Taksiluvan siirtäminen – Taksilupajärjestelmä X Oy oli pyytänyt elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta siirtämään A Oy:lle myönnetyt seitsemän taksilupaa X Oy:lle. Asiakirjojen mukaan NN omistaa A Oy:n 4 000 osakkeesta 2 120 ja kaikki X Oy:n osakkeet. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hylkäsi hakemuksen. X Oy valitti elinkeino-,…

https://asianajajaliitto.fi/2015/09/voiko-yhtio-jolla-on-useita-taksilupia-siirtaa-luvat-vastikkeetta-toiselle-yhtiolle-kun-maaraamisvalta-yhtioissa-on-samalla-omistajataholla/
30.9.2015 Oikeusuutiset

KHO:sta ratkaisuja saamelaisten vaaliluettelovalituksista

Korkein hallinto-oikeus hyväksyi noin puolet saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kohdistuneista valituksista. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen tuli ajalla 24.8. – 17.9.2015 yhteensä 182 valitusta, jotka kohdistuivat saamelaiskäräjien hallituksen päätökseen olla hyväksymättä valittajia vuoden 2015 vaaliluetteloon. Korkein hallinto-oikeus hyväksyi valituksista 93. Lisäksi saamelaiskäräjien hallitus haki kymmenen vuoden 2011 vaaliluetteloon merkityn henkilön osalta oman päätöksensä purkamista. Korkein…

https://asianajajaliitto.fi/2015/09/khosta-ratkaisuja-saamelaisten-vaaliluettelovalituksista/
29.9.2015 Oikeusuutiset

Eduskunnan kirjasto: Poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetun lain kokonaisuudistus – tietopaketti hankkeesta

Nykyistä poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annettua lakia (841/2006) on uudistettu kahdeksan kertaa. Tämän ns. putkalain kokonaisuudistuksen tarpeita selvittämään on keväällä 2015 asetettu työryhmä Hallituksen esityksellä HE 348/2014 muutettiin poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta annetun lain tutkintavankeja koskevaa 13. lukua. Vastauksessaan hallituksen esitykseen eduskunta edellytti, että hallitus valmistelee kiireellisesti poliisin säilyttämien henkilöiden…

https://asianajajaliitto.fi/2015/09/eduskunnan-kirjasto-poliisin-sailyttamien-henkiloiden-kohtelusta-annetun-lain-kokonaisuudistus-tietopaketti-hankkeesta/
24.9.2015 Oikeusuutiset

Kunnan etuosto-oikeuden määräaika alkoi, kun kauppakirjassa oleva olennainen virhe oikaistiin kaupanvahvistajan vahvistamana

KHO:2015:140 Etuosto – Etuosto-oikeuden käyttämisen määräaika – Kauppakirjan korjaaminen – Lainhuudon myöntäminen – Lainhuudon merkitys etuosto-oikeuden käyttämisen määräajan kannalta Määräalan pinta-alaksi oli 2.12.2011 allekirjoitetussa kauppakirjassa merkitty 5 790 neliömetriä. Kaupunginhallitus oli 27.2.2012 päättänyt, että se ei käytä etuosto-oikeuttaan mainitussa kiinteistökaupassa. Kauppakirjaa oli 29.5.2013 korjattu siten, että määräalan pinta-alaksi oli merkitty…

https://asianajajaliitto.fi/2015/09/kunnan-etuosto-oikeuden-maaraaika-alkoi-kun-kauppakirjassa-oleva-olennainen-virhe-oikaistiin-kaupanvahvistajan-vahvistamana/
22.9.2015 Oikeusuutiset

Väitös Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella 25.9.2015

HTM Heikki Kallion rikos- ja prosessioikeuden alan väitöskirja “Rangaistava menettely ja rikosvastuu kolmannen maan kansalaisen luvattomaan työntekoon liittyvissä rikoksissa” tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Vastaväittäjänä toimii professori Jussi Tapani Turun yliopistosta ja kustoksena professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta. Lisätietoa

https://asianajajaliitto.fi/2015/09/vaitos-ita-suomen-yliopiston-joensuun-kampuksella-25-9-2015/
16.9.2015 Oikeusuutiset

Apulaisoikeusasiamies: Kieliongelmat esteenä – pizzerian omistaja ei saanut poliisilta välittömästi apua

Kantelija oli pyytänyt poliisiautossa istuneelta partiolta apua pizzeriassaan häiriköivien asiakkaiden vuoksi Poliisimiehet kertoivat mieshenkilön selittäneen heille englanniksi jotain asiakkaistaan, mutta puheesta oli vaikea saada selvää. Partion mukaan pizzeriassa ei näkynyt poikkeavaa. Kantelijaa neuvottiin hoitamaan tilanne itse. Kantelija soitti hätäkeskukseen, ja toinen partio poisti ravintolasta kaksi henkilöä. AOA Jussi Pajuojan mukaan…

https://asianajajaliitto.fi/2015/09/apulaisoikeusasiamies-kieliongelmat-esteena-pizzerian-omistaja-ei-saanut-poliisilta-valittomasti-apua/
16.9.2015 Oikeusuutiset

Peräkkäiset sijaisuudet osoittivat pysyvän työvoiman tarpeen, määräaikaisuudelle ei perustetta

HelHO:2015:7 Määräaikainen työsopimus Kantaja on työskennellyt kuntayhtymän lukuun sosiaalityöntekijänä useiden toisiaan seuranneiden määräaikaisten työsopimusten perusteella. Hän on koulutukseltaan perushoitaja ja hänellä on sosiaaliohjaajan tutkinto. Kantaja ja vastaaja ovat tehneet 3.3.2003 – 31.12.2011 kuusitoista peräkkäistä määräaikaista työsopimusta, joissa kaikissa edellisen työsopimuksen päättyessä seuraava työsopimus on alkanut heti seuraavasta kalenteripäivästä. Se, että…

https://asianajajaliitto.fi/2015/09/perakkaiset-sijaisuudet-osoittivat-pysyvan-tyovoiman-tarpeen-maaraaikaisuudelle-ei-perustetta/