15.6.2020

Mitä meille juristeille pitäisi opettaa?

Asianajajaliiton tulevaisuustyöryhmä pohti muutama vuosi sitten muun muassa sitä, mitä osaamista tulevaisuuden asianajaja tarvitsee ja millaista oikeustieteellisen koulutuksen tulisi olla, jotta tulevaisuudessa juristikoulutus tarjoaisi parhaat eväät asianajajan ammattiin. Työryhmässä nousi esille mm. seuraavia asioita: teknologian ymmärrystä ja osaamista, markkinointi- ja viestintäosaamista, retoriikkaa ja vaikuttamisen taitoa, neuvottelutaitoja ja empatiakykyä, ihmissuhdetaitoja, yritystalouden ymmärrystä ja taloustaitoja, legal designia eli oikeusalan palvelumuotoilua ja niin edelleen.

Minun opiskeluaikoinani kymmeniä vuosia sitten ei tuollaisista työelämätaidoista ollut puhettakaan. En tunne tietenkään ihan tarkasti nykypäivän juristikoulutuksen sisältöä, mutta jo silloin ihmettelin kovasti, miksei meille opetettu lainkaan esimerkiksi juridista argumentointia ja puhetaitoja, joita esimerkiksi USA:ssa ja Englannissa on kautta aikain arvostettu ja opetettu. Suomessa pitkään vallinnut kirjallisen prosessin perinne varmasti vaikutti siihen, että suullisia argumentointitaitoja ei katsottu lainkaan yhtä tärkeiksi taidoiksi toisin kuin kirjallista osaamista, jolla varmaan oli kytkös kirjelmien laatimiseen perinteisessä juristityössä. Myöhemmin olisin varmasti kaivannut myös koulutusta neuvottelutaidoista ja ihmissuhdetaidoista. Tänä päivänä olisi kova sana, jos osaisin edes hiukan sellaista palvelumuotoilua, jonka yhtenä tarkoituksena on tehdä juridiikasta ymmärrettävämpää.

Jostain kumman syystä erityisesti ihmissuhdetaitoja ja empatiakykyjä ei yhdistetä juristin ammattiin, vaikka juuri ihmisten asioita ja ihmisten kanssa juristit työskentelevät – harvemmin ainakaan vielä osapuolena on kone tai robotti, sillä yritystenkin puolesta vielä toistaiseksi- ja toivottavasti vielä jatkossakin – yleensä toimivat elävät ihmiset.

Kansainvälisissä tapahtumissa olen törmännyt termeihin ”Hard skills” ja ”Soft skills”. Hard skillseillä tarkoitetaan ymmärrykseni mukaan asioita, jotka ovat jotenkin opetettavissa ja mitattavissa – ne voivat olla vaikka jonkin alan substanssiosaamista, jota juristilla perinteisesti on. Soft skillseillä tarkoitetaan esimerkiksi tunne-elämätaitoja: sosiaalisia ja kommunikaatiotaitoja, tunneälykkyyttä, luovuutta, päättely- ja ongelmanratkaisukykyä jne. Molempia taitoja voidaan opiskella ja opetella. Havaintojeni mukaan juuri  soft skills eli vapaasti suomennettuna pehmeiden taitojen -kategoriaan kuuluvat asiat saavat entistä enemmän painoarvoa kansainvälisillä forumeilla.

Maailmalla asianajajille on tarjottu mm. seuraavanlaisia kursseja: ”Dealing with difficult clients” tai ”Communication with confidence: voice and body language technique for lawyers”. Näillä kursseilla opetetaan ihmissuhde- ja neuvottelu/vaikuttamistaitoja, joita jokainen meistä varmasti työssään tarvitsisi ja arvostaisi. Ilokseni olen pistänyt merkille, että myyttiä täydellisyydestä ei enää ihannoida, vaan myönnetään, että täydellisyyden tavoittelu voi myös olla ongelma (Overcoming the fear of failure: being resilient and leaving pessimism behind tai Overcome Perfectionism – improve your performance and get stuff done). Näinpä jonkin otsikon kurssista, jossa opetellaan pääsemään yli tekemästään virheestä.

On mielestäni ihmeellistä, että näitä niin sanottuja pehmeitä taitoja on meillä pidetty liiankin ”pehmeinä” ja ilmeisesti vähän toisarvoisinakin, joille voidaan vähän jopa hymähdellä. Totuus on kuitenkin kaukana naurettavuudesta, sillä nämä taidot ovat asiakastyöskentelyssä sitä kovinta ydintä ja sydäntä. Ne ovat myös erittäin tärkeitä taitoja paitsi esihenkilötyössä, myös kaikenlaisessa yhteistyössä – oli kyse sitten tiimityöskentelystä tai vaikka sidosryhmäyhteistyöstä.

Erityisen ilahtunut olen ollut siitä, että nykyisin lähes jokaisessa tilaisuudessa on agendalla ollut omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Tässä hektisessä maailmassa, jossa työasioista ei pääse enää eroon, kun työpaikan ovi sulkeutuu, vaan työt kulkevat sähköisenä mukanamme kotiin, yksi tärkeimpiä juristien taitoja on ymmärtää omat jaksamisen rajat ja erityisesti se, milloin ollaan vaarassa mennä rajan yli. Pelkkä ymmärryskään ei aina riitä, vaan meidän jokaisen täytyy myös osata laittaa ne rajat itsellemme. Tähän meillä ei perinteisesti ole ollut koulutusta ja eikä aina niitä käytännön esimerkkejä tai esikuviakaan. Oikeustieteellisten tiedekuntien opiskelijavalinnat ovat taas meneillään, ja uusia innokkaita tulevaisuuden juristeja aletaan syksyllä kouluttaa yliopistoissa. Monet tuoreet ylioppilaat ovat jo valmiiksi uupuneita ja stressaantuneita, ja ikävä kyllä tämä jatkuva stressi alkaa olla yhä nuoremmille arkipäivää.

Mitä me voisimme tehdä, jotta nämä nuoret, ja myös me vähän vanhemmat, jaksaisimme ja voisimme työelämässä paremmin? Meillä työnantajilla ja esihenkilöillä on varmasti paljon tehtävää ja vastuuta sen suhteen, että työssä jaksamiseen ja työkuormaan kiinnitetään huomiota ja se otetaan vakavasti. Mutta entäpä jos näitä ”pehmeitä taitoja” eli tunneälyä ja oman (työ)elämän hallintaa myös opetettaisiin meille jo koulussa tai myös jopa yliopistossa? Näin nämä työssä jaksamisen ja ammatinharjoittamisen kannalta hyvin tärkeät perustaidot olisivat myös osa ammattitaitoa ja ammattiylpeyttä ja niitä myös arvostettaisiin yhtä paljon kuin sitä substanssiosaamista. Kysymys voisikin kuulua, milloin stressinhallinta, tunneäly- ja ihmissuhdetaidot, itsensä armollinen johtaminen ja työssä jaksamistaidot otetaan mukaan oikeustieteellisten tiedekuntien opintovaatimuksiin ja montako opintopistettä niille annettaisiin?

 

Minna Melender
Suomen Asianajajaliiton pääsihteeri

Twitter: @MinnaMelender

Kirjoittaja

Minna Melender

Suomen Asianajajaliiton pääsihteeri

Jätä kommentti

  Tilaa  
Ilmoita