25.8.2020

Markku Fredman: Tuomarinimityksistä

Keväällä tuli kuluneeksi 20 vuotta tuomarien nimitysuudistuksen voimaantulosta. Laki tuomarien nimittämisestä (205/2000) liittyi perustuslakiuudistukseen. Tuomarin virkojen täyttämistä varten perustettiin riippumaton tuomarinvalintalautakunta, jonka tehtävänä on valmistella viran täyttämistä ja tehdä perusteltu esitys tuomarin virkaan nimittämisestä, joka toimitetaan valtioneuvostolle nimitysasian tasavallan presidentille esittelemistä varten.

Lain yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi asetettiin tuomarinuran avaaminen siten, että nimitysratkaisussa otettaisiin tuomioistuinkokemuksen lisäksi huomioon myös muu lakimiestehtävistä hankittu kokemus. Hallituksen esityksessä todettiin, että vaikka hallitusmuotoa säädettäessä tietoisesti luovuttiin virkaikää korostavista ylennysperusteista, ei lain tavoite ollut toteutunut tuomarien virkoja täytettäessä. Tuomioistuinpalvelun pituus oli määräävä nimitysperuste. Erittäin painava seikka oli tuomioistuinpalveluksen aloittamisajankohta, joka määräsi esimerkiksi saman hovioikeuden esittelijöiden keskinäisen järjestyksen jopa pysyvästi. Merkitystä oli myös tutkinnon suorittamisen ja varatuomarin arvonimen myöntämisen ajankohdalla. Muissa lakimiestehtävissä hankittua kokemusta ei yleensä arvostettu samalla tavalla, vaan tunnusomaista oli, että nimittäminen tapahtuu tuomioistuinlaitoksen sisältä.

Nyt 20 vuoden kokemuksen myötä on aika arvioida missä määrin uudistuksen tavoitteet ovat toteutuneet. Onko tuomarinura auennut? Tiedot käyvät ilmi tuomarinvalintalautakunnan toimintakertomuksesta. Vuoden 2019 kertomuksen tilasto-osiosta ilmenee, että vuosina 2000–2019 yhteensä 19 asianajajaa on tullut nimitetyksi vakituiseen tuomarinvirkaan. Samaan aikaan 46 syyttäjää on nimitetty vakituiseen tuomarinvirkaan. Kaikkiaan virkaesityksiä on tehty 2.178 kun jätetään pois tuomarin siirrot tuomioistumesta toiseen niiden yhdistymisten johdosta. Mukana eivät ole ylimpien oikeuksien tuomarinvirat, koska niistä tuomarinvalintalautakunta ei tee esitystä. Vuoden 2000 jälkeen neljä asianajajaa on nimitetty ylimpiin oikeuksiin jäseneksi: Timo Esko vuonna 2006, Ari Kantor vuonna 2010, Mika Ilveskero 2017 ja Mikko Pikkujämsä vuonna 2015. Myöskin ylimpien oikeuksien esittelijöiden virat jäävät pois tästä tilastosta. Tuomarinura ei siis ole merkittävässä määrin avautunut. Alemmat virat täytetään esittelijöillä ja ylemmät alemmissa viroissa jo olevilla.

Syyttäjät ja asianajajat näyttävät olevan suurimmat tuomioistuinlaitoksen ulkopuoliset ammatit, joista tuomariksi siirrytään. Tilastoissa näkyy erillisenä mielenkiintoinen ammattikunta: julkiset oikeusavustajat. Tällä taustanimikkeellä on tuomariksi esitetty jopa useammin kuin tittelillä ”asianajaja”. Kaikkiaan jopa 20 julkista oikeusavustajaa on saanut vakituisen tuomarinviran. Julkisia oikeusavustajia on kuitenkin vain hieman yli kymmenesosa asianajajien lukumäärästä. Tilastosta ilmenee, että syyttäjät ja julkiset oikeusavustajat ovat usein olleet virkavapaalla taustavirastaan ja olleet määräaikaisesti hoitamassa tuomarinvirkaa saadessaan vakituisen viran. Yksityisellä asianajajalla on harvemmin mahdollisuus irrottautua määräaikaiseen tehtävään. Tämä lieneekin yksi pääsyy, miksi niin vähän asianajajia on päätynyt tuomareiksi: alan vaihto on tehtävä kertarysäyksellä tai ei lainkaan. Mahdollisuutta kokeiluun ei ole.

Asianajajat kuitenkin haluaisivat tuomareiksi. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos selvitti asiaa pian uudistuksen jälkeen. Vuonna 2005 julkaistussa tutkimuksessa ilmeni, etteivät uudistuksen tavoitteet avoimemmasta nimityskäytännöstä olleet toteutuneet: kun hakijoina oli vain entisen kaltaisia lakimiehiä, olivat myös nimitykset kohdistuneet entisen kaltaisiin henkilöihin. Asianajajaliiton aloitteesta ja liiton säätiön taloudellisella tuella toteutettiin syyskuussa 2006 jatkoselvitys, jolla pyrittiin saamaan selville, mikseivät asianajajat hae tuomareiksi. Kysely lähetettiin kaikille Asianajajaliiton jäsenille sekä asianajotoimistoissa työskenteleville lakimiehille.

Asianajajaliiton jäsenistä 39 % vastasi kyselyyn. Vastauksia kertyi kaikkiaan 889. Vastaajista 66 % piti ainakin jossain määrin mahdollisena hakeutumista tuomariksi. Jos jätetään huomiotta ne, joille asia ei ollut enää ajankohtainen, luku nousi 85 prosenttiin. Kaksi prosenttia (17 vastaajaa) ilmoitti aikovansa hakeutua tuomariksi ja 32 % (283 vastaajaa) voisi kuvitella hakevansa tuomariksi. Alle viisi vuotta asianajotehtävissä toimineista 41,5 % ilmoitti aikovansa hakeutua tai voivansa kuvitella hakeutua tuomariksi. Vain kymmenen prosenttia vastaajista ei voinut kuvitellakaan ryhtyvänsä tuomariksi.

Tuomarinvalintalautakunnan vuoden 2019 toimintakertomuksesta ilmenee, että hakijoiden määrä virkaa kohden on vaihdellut kahdesta kolmeenkymmeneenkolmeen. Tuomarinvalintalautakunnan käsittelemiin tuomarin virkoihin on kertomusvuonna ollut yhteensä 1.298 hakijaa. Heistä naisia on ollut 63 % (814 kpl) ja miehiä 37 % (484 kpl). Kaikista hakijoista noin 76 % on ollut varsinainen työpaikka tuomioistuinlaitoksen palveluksessa hakemuksen jättäessään. Vastaava luku oli 83 % vuonna 2018. Suurin osa nimitettäväksi esitetyistä on ollut vuonna 2019 tuomioistuintaustaisia. Nimitetyksi esitetyistä on tuomioistuintaustaisia ollut noin 92 % (134 kpl), ja loput noin 8 % (11 kpl) ovat olleet taustaltaan tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta. Aikaisempina vuosina tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisten nimitettyjen osuus on vaihdellut noin neljän ja kymmenen prosentin välillä. Viime vuonna tuomarinvirkoihin esitettiin pääasiassa hakijoita, joiden tausta on haettavaa vastaavissa tehtävissä.

Toimintakertomuksen esipuheessa lautakunnan puheenjohtaja Tatu Leppänen kirjoittaa, että vaikka tuomarin viran hakijoita on kaikkiaan ollut paljon, haasteena ovat edelleen suuret alueelliset erot hakijoiden kokemuksen määrässä, samoin kuin tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta nimitettävien pieni määrä. Nuorten lakimiesten pääsyä tuomarinuralle on jo pyritty edistämään asessorijärjestelmällä. Leppäsen mielestä olisi syytä arvioida myös sitä, miten voitaisiin edistää muissa tehtävissä jo kokeneiden lakimiesten, kuten asianajajien, siirtymistä tuomareiksi. Hyppy suoraan vakinaiseen tuomarinvirkaan on suuri sekä tuomarin tehtävistä kiinnostuneen kokeneen lakimiehen että rekrytoijan kannalta. Olisi hyödyllistä, jos lakimies voisi ensin työskennellä vaikkapa määräaikaisena hovioikeudenneuvoksena kollegiossa kokemuksen saamiseksi tuomarin työstä.

Leppäsen aloite on aiheellinen. Joskus aikojen alussa on jollain tuntemattomalla taholla tehty päätös siitä, että alemman palkkausluokan hovioikeudenneuvokselle maksetaan palkkaa enemmän kuin alemman palkkausluokan käräjätuomarille. Tämä johtaa siihen, että urapolku tuomioistuinlaitoksen sisällä kulkee käräjäoikeudesta hovioikeuteen. Asianajajalle luonteva aloitusvirka hovioikeuden jäsenenä on siis kovin haluttu, kun siitä kilpailevat entiset hovioikeuden esittelijät, jotka ovat olleet joitain vuosia käräjätuomareina.

Kokeneet asianajajat ovat usein yksityisyrittäjiä tai toimiston osakkaita. Heidän on vaikea jättää praktiikkaansa esimerkiksi puoleksi vuodeksi määräaikaisen tuomarintehtävän hoitamisen ajaksi. On hyvin ymmärrettävää, että kynnys pysyvästä alanvaihdosta on korkea, jos muutos tarkoittaisi työskentelyä käytännössä yksin, ainoana oikeuden jäsenenä käräjäoikeudessa. Ensimmäinen työpäivä alkaisi asianosaisten kutsumisella istuntosaliin? Kokeneemmat asianajajat ovat usein erikoistuneet tietyille oikeudenaloille. Ei ole mitään takeita, siitä, että uudet työtehtävät olisivat lainkaan näiltä aloilta helpottamassa alkua uudessa virassa.

Tausta asianajajana näyttää olevan hyvin kilpailukykyinen myös tuomarinuralla. Esimerkiksi käräjätuomariksi nimitetty asianajaja Tuija Turpeinen on nykyisin Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden laamanni. Korkeimman hallinto-oikeuden jäseneksi nimitetty asianajaja Mikko Pikkujämsä nimitettiin viime vuonna Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ylituomariksi. Timo Esko siirtyi korkeimmasta oikeudesta Turun hovioikeuden presidentiksi ja lopulta päätyi presidentiksi korkeimpaan oikeuteen.

Tuomarinvalintalautakunnan toimintakertomuksen mukaan odotettavissa on, että nimitysasioiden määrä pysyy korkeana vielä joitakin vuosia pääasiassa eläköitymisestä johtuen. Toivottavasti mahdollisimman moni asianajaja käyttäisi nyt tilaisuutta hyväkseen ja hakisi tuomariksi.

Markku Fredman

asianajaja

 

Kirjoittaja

Markku Fredman

2
Jätä kommentti

2 Kommenttiketjut
0 Thread replies
0 Seuraajat
 
Most reacted comment
Suosituin kommenttiketju
2 Kommentoijat
  Tilaa  
uusin vanhin most voted
Ilmoita

Tatu Leppänen kirjoittaa juuri julkaistussa Pekka Vihervuoren juhlakirjassa otsikolla Tuomarien rekrytoinnista. Hän kirjoittaa mm. ”Tuomarinvalintalautakunnan nimityskäytännössä annetaan paljon arvoa hakijan työkokemuksen monipuolisuudelle sekä eri tuomioistuimissa ja tuomioistuinasteissa toimimiselle että muissa lakimiesammateissa, esimerkiksi asianajajana tai syyttäjänä, työskentelemiselle. Toisaalta esimerkiksi se nykyisin jo melko harvinainen tilanne, että hakija on koko työuransa työskennellyt esittelijänä samassa tuomioistuimessa, josta hän nyt hakee tuomarin virkaa, on ansiovertailussa hakijalle pikemminkin dismeriitti kuin ansio. Tämä tuomioistuintaustaisten hakijoiden työuran monipuolistuminen on merkittävä parannus aiempaan verrattuna.”

Jaakko Tapala

Miten yhden miehen toimistossa voi lähteä vaikka kokeilemaan vuodeksi. Sehän on minimiaika valtiolle hyötyyn nähden. Mihin asiakkaat menevät siksi aikaa. Siinä taas suosittaisiin isoja siviilitoimistoja, joilla voisin olla omaksi hyväkseen saada konsultointia tuomarin tehtävistä.