Koronavirus ja oikeudenkäynnit

Viranomaisten ja yritysten viestiessä koronaviruksen aiheuttamista muutoksista ja rajoituksista toiminnoissaan on tuomioistuinten viestintä joutunut koetukselle. Tuomioistuinten riippumattomuuden turvaamiseksi on lähdetty siitä, että jokainen tuomioistuin ja itse asiassa jokainen tuomari päättää miten reagoi koronaviruksen tuomaan uhkaan ja viranomaisten pyrkimykseen vähentää väestön ihmiskontaktit minimiin. Näyttää myös siltä, että vuoden alussa toimintansa aloittanut Tuomioistuinvirasto näkee roolinsa vain tuomioistuimia tukevana organisaationa. Viraston ulkoinen viestintä on ollut kovin vähäistä. Tuomioistuimille on annettu ohjeistusta, mutta niitä ei ole sellaisenaan julkaistu. 

Kun kyse on vaikeasti hahmotettavasta viruksen aiheuttamasta uhasta ja sen leviämisen estämiskeinoista, voi kysyä onko jokaisella yksittäisellä käräjätuomarilla parhaat edellytykset tehdä ratkaisut istuntojen peruuttamisista.  

Yksittäisen käräjätuomarin tai edes hovioikeuden tuomarikokoonpanon tehtävä ei ole helppo. Laeissa ei ole huomioitu poikkeusoloja kovinkaan selkeästi. Valmiuslaissa ei ole säännöksiä oikeudenkäynneissä tehtävistä poikkeuksista. Esimerkiksi oikeudenkäymiskaaren mukaan, pääkäsittelyä on jatkettava, mikäli mahdollista, perättäisinä päivinä. Jos tämä ei ole mahdollista, asiaa on käsiteltävä vähintään kahtena arkipäivänä viikossa, jollei käsittelyä lykätä. Asiassa on toimitettava uusi pääkäsittely, jos pääkäsittely on yhden tai useamman kerran ollut lykättynä yhteensä yli 30 päivää. Tästäkin voidaan poiketa, jos ”yhtäjaksoisuuden voidaan käsittelyn lykkäämisestä ja keskeyttämisestä huolimatta katsoa toteutuvan”. 

Päätöksenteon hajauttamisen yksi peruste voisi olla se, että näin voidaan ottaa huomioon kunkin oikeudenkäynnin tapauskohtaiset olosuhteet ja asian merkitys ja kiireellisyys. Tämä taas edellyttäisi asianosaisten kuulemista. Asianajaja tai asianosainen taikka todistaja saattaa olla yli 70-vuotias ja määrätty riskiryhmäläisenä ”karanteenia vastaaviin oloihin”. Asianosaisella saattaa olla diabetes, keuhkosairaus tai hän saattaa oirehtia. Jos asianosasia ei kuulla tai heidän mielipiteellään ei ole vaikutusta, ei ole mitään syytä pitää päätöksentekotasoa hajautettuna. On myös syitä, joiden vuoksi yksittäistä, tapauskohtaista arviota ei voida pitää parhaana tapana. Asiaan liittyy intressiristiriitoja: asianajaja saattaa olla huolissaan omasta terveydestään eikä haluaisi mennä käräjille päämiehen vaatimuksesta huolimatta, toisaalta laaja asia on saatettu suunnitella kovin pitkälle ja aikataulutus saattaa sisältää lupauksen tuomarin, syyttäjän tai asianajajan pääsystä lomalle pääkäsittelyn päätyttyä – mahdollisimman pian. 

Tällä hetkellä Helsingin käräjäoikeudessa jatkuu Suomen laajin huumausainerikosoikeudenkäynti, jossa vastaajia kaikkiaan 54 ja tutkintavankeja toistakymmentä. Enimmillään salissa on ollut liki sata ihmistä, kun asianajajat ja vartijat huomioidaan. Sen sijaan Itä-Suomen hovioikeudessa on peruutettu laajan rikosasian pääkäsittely koronaepidemian vuoksi. Huomenna 31.3.2020 pitäisi alkaa Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa juttu, jonka puheenjohtaja jo varoitteli, etteivät kaikki tule mahtumaan väistötilojen suurimpaankaan saliin. Tuoreimman tiedon mukaan asia siirretään istuttavaksi Vantaan vankilaan, jossa taas ollaan huolissaan viruksen leviämisestä vankien ja vartijoiden keskuuteen. Miten on ajateltu toteuttaa asianosaisten lounasruokailu, kun vankilan ruokalaan liittyy tartuntariski ja lähiseudun vähät lounasravintolat on suljettu? Jutussa on useita tutkintavankeja, joiden pääkäsittely tulisi aloittaa kahdessa viikossa syytteen nostamisesta, jolle taas on vangitsemisvaiheessa asetettu oma määräaikansa. Kuitenkin jos ”muu tärkeä syy vaatii”, pääkäsittelyn aloittamisen määräaika voidaan määrätä säädettyä pidemmäksi. Tämäkin määräaika on siis ylitettävissä ja usein tuntuukin siltä, että laajaa juttua ei pitäisi näin kiireellä aloittaa. Tosiasia on se, että laajoissa useampipäiväisissä jutuissa tutkintavanki harvoin pääsee vapaaksi heti istunnossa. On mieletöntä, että monesta prosessin peruslähtökohdasta, kuten haastehakemuksen sisällöstä, todistelun teemoittelusta ja ylipäätään jutun riittävästä valmistelusta ollaan valmiita tinkimään, jotta kahden viikon määräaikaa ei ylitettäisi. Nuorten – alle 18-vuotiaiden – osalta lakia on määräajan osalta jo aikanaan muutettu, Suomen Asianajajaliiton aloitteesta. 

Katiskajutun avustajat laskeskelivat, että jutussa on enää vain yksi sellainen vastaaja tutkintavankeudessa, joka kiistää kaikki syytteet – muut ovat myöntäneet vuosien vankeuden edestä rikoksia tai ovat muun asian takia vankeusvankeja. Siis käytännössä yhden tutkintavangin takia asia on kiireellinen, muiden kiireet ovat ohi. Yhden tutkintavangin kohtalolle asetetaan siis erittäin huomattava painoarvo istuntoon osallistuvien ja heidän läheistensä terveyteen verrattuna. Avustajat saapuvat eristetylle Uudellemaalle istuntoon Tampereelta, Kokkolasta ja Kemistä asti. Kemiläinen kertoi, että hänelle oli ilmoitettu, ettei hän ole tervetullut Rovaniemen hovioikeuden istuntoon, koska käy Helsingissä katiskajutussa altistumassa virukselle. 

Vain harvassa oikeudenkäynnissä on paljon asianosaisia. Pohjoisessa, jossa tautitilanne ei ole yhtä paha kuin etelässä, on suuri huoli tuomioistuinasioiden etenemisestä. Oulussa kerrotaan lappu laitetun käräjäoikeuden luukulle 30.4. asti ja mitä ilmeisimmin kyse on kuukausien sulusta. Jyväskylässä on ilmoitettu, että seuraavat jutut haastetaan kesälomien jälkeen 17.8.2020. Varsinkin lapsiasioissa asiakkaat ovat ihmeissään ja haluaisivat, että asioita käsitellään koronasta huolimatta, mikäli osapuolet ovat terveitä. Varsinkin etävanhemmalle lapsen seuraavan tapaamisen odottaminen tuntuu epätoivoisen pitkältä. Koronasta on tullut kiristysruuvi ja keino estää tapaamisia. 

Valtioneuvosto julkaisi 18.3.2020 listauksen yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstöstä. Tämä liittyi siihen, että koulujen ja päiväkotien mennessä kiinni, järjestetään lähiopetus niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät näillä kriittisillä aloilla. Oikeusministeriön hallinnonalalla tällaisiksi on määritetty vain vankeinhoito ja rikosseuraamuslaitoksen laitoshenkilöstö sekä Ahvenanmaan maakunnan välttämättömät toiminnot. Yksikään tuomari – ei edes päivystävä pakkokeinotuomari – ei siis ole yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisellä alalla asianajajista puhumattakaan. Sen sijaan sosiaali- ja terveysministeriön alalla sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta ja muut vakuutusalan muutoksenhakulautakunnat kuuluvat kriittisille aloille. Onko tässä kunnioitettu liiaksi tuomioistuinlaitoksen riippumattomuutta olemalla antamatta tuomareita koskevia määräyksiä hallintoviranomaisen toimesta? Jos syynä oikeushallinnon vähäiselle arvostukselle on se, että listaus kriittisistä toimialoista on laadittu kovassa kiireessä, ihmetyttää, eikö todellakaan tällaista listausta ole laadittu vuosien varrella valtioneuvoston kassakaappiin, josta se otetaan esiin valmiuslain soveltamisen tullessa ajankohtaiseksi.

Koronaviruksen aiheuttamat poikkeustoimet saa pohtimaan onko prosessilakeja valmisteltaessa ja säädettäessä riittävästi huomioitu erilaiset poikkeustilanteet. Onko järkevää pysyttää oikeudenkäyntejä koskevat ratkaisut aina yksittäisillä tuomareilla? Pitäisikö poliittisesti riippumattoman Tuomioistuinviraston mahdollisuuksia lisätä siten, että sille annettaisiin toimivalta antaa valtakunnallisia määräyksiä, joita tuomareiden tulisi poikkeusoloissa noudattaa? Esimerkiksi käy oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 28 §, jossa määritellään laillinen este: 

Laillinen este on sillä, joka sairauden tai yleisen liikenteen keskeytymisen vuoksi on estynyt noudattamasta kehotusta saapua tuomioistuimeen tai antaa kirjallinen vastaus taikka lausuma taikka suorittamasta hänelle oikeudenkäynnissä kuuluvaa muuta tehtävää. Jos ilmoitetaan tai muutoin tiedetään muu este, tuomioistuimen asiana on tutkia, voidaanko este hyväksyä lailliseksi. 

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä totesi Uudenmaan eristämistä koskevan asian käsittelyn lopuksi, että valmiuslaki tarvitsee tämän jälkeen tarkastelua. Tämä koskee myös lain täydentämistä oikeudenkäyntien osalta. Pitäisikö laajalle levinnyt epidemia tai sen uhka olla määriteltävissä keskitetysti lailliseksi esteeksi Tuomioistuinviraston päätöksellä, ettei jokaisen tuomarin tarvitse asiasta tehdä omaa ratkaisuaan?  Olisiko valmiuslakiin lisättävä luettelo prosessuaalisista määräajoista ja kiireellisyysperusteista, joista joustamisesta Tuomioistuinvirasto voisi antaa päätöksen? 

Kun maanantaina 16.3.2020 luki kolmen ensimmäisen yleisen tuomioistuimen koronatiedotetta ne olivat samasanaisia. Tiedottamisen tarpeet ovat siis yhteneväiset, myös syyt tiedottaa ovat olleet kaikilla samat. Yksittäiset tuomioistuimet eivät siis ole halunneet käyttää riippumattomuuttaan tiedottamalla poikkeusolojen vaikutuksesta toimintaansa yksilöllisesti. 

Oikeudenmukainen oikeudenkäynti tulee turvata myös poikkeusoloissa niin pitkälti kuin mahdollista. Kaikissa poikkeusoloissa ei voida toteuttaa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Esimerkiksi aiemmasta keuhkosairaudesta toipuva asianosainen tai asianajaja kuuluu riskiryhmään, joka ei voi osallistua oikeudenkäyntiin virustartuntariskin vuoksi. Tartuntariskin myötä sijaisen hankkiminen asianajajalle voi olla hyvin vaikeaa. Voidaanko istunto pitää sellaisen asianosaisen poissa ollessa, joka haluaisi olla paikalla ja tulla kuulluksi, mutta jota ei ole velvoitettu saapumaan paikalle henkilökohtaisesti? Siis silloin, kun poissaolo johtuu perustellusta pelosta saada tartunta ja myös viranomaisten viestinnästä, jossa kehotetaan välttämään kontakteja ja pysymään kotona? 

Oikeusministeriön tulisikin ryhtyä toimiin, jotta valmiuslakiin lisättäisiin oma lukunsa tuomioistuimiin ja oikeudenkäynteihin liittyen. Tuomioistuinvirasto – jota ei ollut olemassa valmiuslakia säädettäessä — on oikein sopiva taho saamaan lisävaltuuksia poikkeusoloissa ja muutenkin. Sen on paljon helpompi saada asiantuntijoilta paras mahdollinen tieto oikeiden ratkaisujen tekemiseksi ja panna päätökset nopeasti täytäntöön. Päätöksenteon ja sitä koskevan viestinnän sirottelu kaikille käräjätuomareille omien juttujensa osalta ei kuulosta järin tehokkaalta eikä myöskään luottamusta herättävältä. 

Markku Fredman 
asianajaja, prosessioikeuden dosentti 

(Kirjoitus on päivitetty ja täydennetty versio 16.3.2020 julkaistusta blogikirjoituksesta)