Kun valtio maksaa rikoksen uhrille korvauksen tuomitun valtiolle menettämistä varoista, koronmaksuvelvollisuutta ei ole

5.9.2024 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

I-SHO:2024:7 Rikokseen perustuva vahingonkorvaus – Menettämisseuraamus – Korko

Asiassa oli kysymys siitä, oliko Suomen valtio / Oikeusrekisterikeskus (valtio ja ORK) velvollinen suorittamaan kantaja A:lle tämän WinCapitaan sijoittamien varojen pääoman lisäksi kanteessa vaaditut viivästyskorot.

Hovioikeus totesi, että rikoslain menettämisseuraamuksia koskevissa säännöksissä ei ole säädetty valtion koronmaksuvelvollisuudesta asianomistajan saatavalle rikoslain 10 luvun 11 §:n 2 momentissa tarkoitetussa menettelyssä. Lakivaliokunnan nimenomaisen kannanoton mukaan (LaVM 4/2013 vp) koronmaksuvelvollisuutta ei synny. Koronmaksuvelvollisuudesta tällaisessa tapauksessa ei ole muutakaan erityissäännöstä eikä rahavelalle maksettavaa korkoa koskeva korkolaki tule asiassa sovellettavaksi, koska asianomistajan ja valtion välillä ei ole velkasuhdetta. Sanottu lakivaliokunnan kannanotto ei ole ristiriidassa lain sanamuodon tai yleisten oikeusperiaatteiden kanssa.

Hovioikeus päätyi siihen, ettei kysymyksessä olevan säännöksen tarkoitusta ole aihetta arvioida toisin kuin lainsäätäjä on lakivaliokunnan mietinnöstä (LaVM 4/2013 vp) ilmenevällä tavalla tarkoittanut ja ettei valtiolla ole koronmaksuvelvollisuutta asianomistajan saatavalle rikoslain 10 luvun 11 §:n 2 momentissa tarkoitetussa menettelyssä. A:n kanne oli hylättävä lakiin perustumattomana.

I-SHO:2024:7

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments