Metsästys on osa saamelaisten perusoikeuksia, mutta sitä voidaan rajoittaa jos se on välttämätöntä alueen virkistyskäytön kannalta
25.4.2024 | OikeusuutisetKHO:2024:65 Metsästys – Metsästyksen rajoittaminen alueella liikkuvien turvallisuuden vuoksi – Saamelainen alkuperäiskansa – Oikeus omaan kulttuuriin – Perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset – Välttämättömyys – Oikeasuhtaisuus
Metsästys kuuluu perustuslain 17 §:n 3 momentin sekä YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen (KP-sopimus) 27 artiklan turvaamaan saamelaisen alkuperäiskansan kulttuurimuotoon, mikä seikka on otettava huomioon metsästysoikeutta rajoitettaessa. Korkein hallinto-oikeus katsoi päätöksessään, että myös saamelaisten metsästysoikeutta voidaan rajoittaa alueella liikkuvien henkilöiden yleisen turvallisuuden takaamisen sitä edellyttäessä. Rajoitusten on kuitenkin täytettävä perustuslain tulkintakäytännössä vakiintuneet perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset, kuten rajoittamisen välttämättömyyden ja oikeasuhtaisuuden.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että metsästystä ei ollut Lapin aluehallintoviraston päätöksellä kokonaan kielletty, vaan rajoitettu niin, että metsästys ampuma-aseilla oli edelleen sallittua päätöksessä todetuissa tilanteissa. Rajoitus koski aluehallintoviraston päätöksessä rajattuja alueita, joilla oli ulkoilu- ja retkeilyreittejä tai matkailualueita. Rajoitukset oli kohdistettu suosituimpiin retkeilyreitteihin varoaluein. Kun otettiin huomioon rajoituksia valmisteltaessa selvitetty rajoitusalueisiin kohdistuva runsas virkistyskäyttö, päätöksen mukaista viiden vuoden määräaikaa ei ollut pidettävä liian pitkänä ottaen erityisesti huomioon, että metsästyslain perusteella rajoitus oli erikseen lyhennettävissä tai poistettavissa jo ennen määräajan loppua. Asiassa oli otettava samoin huomioon, että metsästyslakiin perustuvaa oikeutta metsästää valtionmailla voitiin muutoin toteuttaa rajoitusalueiden ulkopuolella, ja rajoitusalueet muodostivat suhteellisen pienen osan valtionmaista.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että metsästyksen rajoittaminen kyseisillä alueilla oli tarpeellista, ja rajoittamisen voitiin katsoa olevan tavoitteensa, hengelle ja terveydelle aiheutuvien vahinkojen välttämisen, kannalta myös välttämätöntä. Mainituista syistä rajoitukset eivät muodostuneet lainvastaisiksi myöskään saamelaisten kulttuuriperintöön kuuluvan metsästyksen osalta.