KKO: Valtion korvattava mielenterveyspotilaan pakkolääkitsemiseen liittyvä oikeussuojan puute 3.000 eurolla
29.11.2023 | OikeusuutisetTahdonvastaisesti lääkityn henkilön käytettävissä olleet oikeussuojakeinot olivat olleet puutteelliset
Korkein oikeus (KKO) katsoi ennakkopäätöksessään, että tahdonvastaisesti lääkityn henkilön käytettävissä olleet oikeussuojakeinot olivat olleet puutteelliset.
A oli määrätty tahdosta riippumattomaan hoitoon, jonka aikana häntä oli lääkitty tahdonvastaisesti. A oli muun muassa valittanut tahdonvastaisesta lääkinnästään hallinto-oikeuteen, mutta hallinto-oikeus oli jättänyt valituksen tutkimatta eikä korkein hallinto-oikeus ollut myöntänyt asiassa valituslupaa.
A vaati kanteessaan, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvausta, koska hänen käytössään ei ollut ollut tahdonvastaisen lääkinnän osalta tehokkaita oikeussuojakeinoja. Käräjäoikeus hylkäsi A:n kanteen, ja A valitti asiasta hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi, että A:n oikeussuojakeinot olivat olleet puutteelliset, sekä velvoitti valtion suorittamaan A:lle korvauksena perus- ja ihmisoikeusloukkauksesta 5 000 euroa korkoineen.
Korkein oikeus myönsi valtiolle valitusluvan. Valtio vaati valituksessaan, että kanne hylätään tai että korvauksen määrää ainakin alennetaan 2 000 euroon.
Korkein oikeus totesi, että A:lla ei ollut ollut oikeutta saattaa tahdonvastaisen lääkinnän lainmukaisuutta tai oikeasuhtaisuutta taikka lääkinnän lopettamista tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen arvioitavaksi. Hänen käytettävissään olleet oikeussuojakeinot olivat Korkeimman oikeuden mukaan siten olleet puutteelliset. Valtio velvoitettiin suorittamaan A:lle perus- ja ihmisoikeusloukkauksesta 3 000 euroa korkoineen.
KKO:2023:93 Vahingonkorvaus – Julkisyhteisön korvausvastuu – Korvattava vahinko – Euroopan ihmisoikeussopimus – Perustuslaki
A oli määrätty tahdosta riippumattomaan hoitoon. Hoidon aikana häntä oli lääkitty tahdonvastaisesti.
Korkein oikeus katsoi, että A:n käytettävissä olleet oikeussuojakeinot olivat olleet puutteelliset, koska hänellä ei ollut ollut oikeutta saattaa tahdonvastaisen lääkinnän lainmukaisuutta tai oikeasuhtaisuutta taikka lääkinnän lopettamista tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen arvioitavaksi. Valtio velvoitettiin suorittamaan A:lle korvausta perus- ja ihmisoikeusloukkauksesta.
Kysymys myös korvauksen määrästä.
10. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityiselämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät artiklan 2 kohdan mukaan saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.
11. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan X v. Suomi 3.7.2012 arvioinut muun ohella sitä, oliko tahdonvastaisesti lääkityn X:n ihmisoikeussopimuksessa turvattuja oikeuksia loukattu. Ihmisoikeustuomioistuin totesi, että vastoin potilaan tahtoa tehdyllä hoitotoimenpiteellä puututaan hänen yksityiselämänsä suojaan ja erityisesti fyysiseen koskemattomuuteen (tuomion kohta 212).
12. Ihmisoikeustuomioistuin kiinnitti huomiota muun ohella siihen, että hoitomääräys käsitti pakkohoitotapauksissa automaattisesti luvan hoitaa potilasta jopa vastoin hänen tahtoaan. Lisäksi ihmisoikeustuomioistuin totesi, että tahdonvastaista lääkintää koskeviin lääkärin päätöksiin ei voinut hakea muutosta. Edelleen ihmisoikeustuomioistuin kiinnitti asiassa huomiota siihen, että valittaja oli kannellut usealle eri viranomaiselle, mutta ne eivät olleet voineet puuttua asiaan (tuomion kohdat 218 ja 219).
13. Ihmisoikeustuomioistuin totesi, että tahdosta riippumattomaan hoitoon määrääminen oli automaattisesti sisältänyt valtuudet lääkkeiden pakolla antamiseen. Päätöksentekoon ei liittynyt välitöntä oikeudellista tarkastelua. Valittaja ei ollut voinut saada tuomioistuimen päätöstä tahdonvastaisen lääkinnän lainmukaisuudesta tai oikeasuhtaisuudesta eikä määräystä lääkinnän lopettamisesta. Näin ollen puuttumisesta valittajan yksityiselämän suojaan ei ollut säädetty laissa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 2 kohdassa edellytetyllä tavalla ja artiklaa oli loukattu (tuomion kohdat 220–222). Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että sillä ei 8 artiklan osalta todettu loukkaus huomioon ottaen ollut tarvetta arvioida, oliko myös ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaa loukattu (tuomion kohta 230). – – –
27. Korkein oikeus katsoo, että harkittaessa kohtuullisen korvauksen määrää tässä tapauksessa lähimpänä vertailukohtana on perusteltua pitää ihmisoikeustuomioistuimen vastaavan kaltaisessa asiassa X v. Suomi tuomitsemaa 10 000 euron korvausmäärää. Harkinnassa on kuitenkin otettava huomioon, että mainitussa ratkaisussa oli kyse ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan lisäksi myös 5 artiklan loukkauksesta. Lisäksi on otettava huomioon, että kyseisessä tapauksessa tahdonvastaista lääkitsemistä sisältänyt hoitojakso oli kestänyt useita kuukausia pidempään kuin A:n kohdalla.
28. Toisena vertailukohtana voidaan pitää Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2016:20 perus- ja ihmisoikeusloukkauksesta tuomittua 5 000 euron korvausta. Kyseisessä tapauksessa loukkaus oli kohdistunut kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneen ja sittemmin karkotettavaksi määrätyn ulkomaalaisen oikeuteen saada tehokasta oikeussuojaa asiaa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä. Asianomainen henkilö oli loukkauksen johdosta ollut pitkään karkotusuhan alaisena. Vaikka A:hankin kohdistunut perus- ja ihmisoikeusloukkaus on ollut vakava, sitä ei voida pitää yhtä olennaisena kuin kyseisessä ratkaisussa todettua loukkausta. A:lle tuomittavan korvauksen on sen vuoksi perusteltua olla jonkin verran alhaisempi.
29. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus harkitsee loukkauksesta tuomittavan kohtuullisen korvauksen määräksi 3 000 euroa.