KHO: Taloyhtiön hakemus tupakointikiellon määräämisestä kaikkiin sen huoneistoihin oli hyväksyttävä

30.11.2023 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2023:111 Tupakointikielto – Tupakointikiellon kohdistaminen kerrostalon asuinhuoneistojen asuintiloihin – Kerrostalon rakenteista saatu selvitys – Rakenteiden korjaamisen arvioidut kustannukset – Asuintilojen haltijoille varattu tilaisuus ehkäistä savun kulkeutumista omilla toimenpiteillä – Tupakkalain tavoite

Asunto Oy omisti neljä vuonna 1957 rakennettua kerrostaloa, joissa oli yhteensä 149 asuntoa. Asunto Oy oli tehnyt kunnan tupakkalaissa tarkoitetulle viranomaiselle hakemuksen tupakointikiellon määräämiseksi kaikkiin omistamissaan rakennuksissa sijaitsevien huoneistojen sisätiloihin. Asiassa oli ratkaistavana, oliko hakemuksessa tarkoitetun tupakointikiellon määräämiseen tupakkalain mukaisia edellytyksiä.

Asiassa saadun selvityksen mukaan kysymyksessä olevien rakennusten rakenteissa ei ollut merkityksellistä eroavaisuutta. Tupakansavun kulkeutumisesta asuntoihin oli tehty tarkempia tutkimuksia viiden asunnon osalta. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että näiden tutkimusten perusteella oli riittävällä tavalla selvitetty, että rakennusten rakenteiden vuoksi asunnoista saattoi kulkeutua tupakansavua toisiin asuntoihin muutoinkin kuin poikkeuksellisesti.

Asunto Oy oli pyrkinyt ehkäisemään tupakansavun kulkeutumista ilmanvaihdon säätötoimenpiteillä ja yhden huoneiston rakenteita tiivistämällä. Nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan olleet poistaneet tupakansavun kulkeutumismahdollisuutta. Kustannukset niistä rakennusten rakenteiden edellyttämistä muista korjauksista, joilla tupakansavun kulkeutumista mahdollisesti voitaisiin ehkäistä, olisivat esitetyn selvityksen mukaan muodostuneet kohtuuttomiksi. Tässä tilanteessa korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei tupakansavun kulkeutumista ollut mahdollista kohtuudella ehkäistä rakenteiden korjaamisella.

Asiassa oli myös selvitetty, että Asunto Oy ja kunnan viranomainen olivat ennen määräyksen antamista varanneet asuintilojen haltijoille tilaisuuden ehkäistä savun kulkeutumista omilla toimenpiteillä. Selvitystä siitä, että tupakansavun kulkeutumista estäneitä toimenpiteitä olisi tehty, ei ollut esitetty.

Asunto Oy oli hakenut kysymyksessä olevaa kaikkia asuinhuoneistoja koskevaa tupakointikieltoa suojatakseen asuintilojen haltijoita siltä, että he altistuisivat tupakansavulle omissa asuintiloissaan. Korkein hallinto-oikeus viittasi ratkaisun lähtökohdissa tupakkalain tavoitteeseen ja katsoi, että esillä olevissa olosuhteissa kunnan viranomaisen oli tullut määrätä tupakointikielto Asunto Oy:n hakemuksen mukaisesti.

KHO:2023:111

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments